Varjosta valoon

blog
”En tunne ketään, joka olisi tullut lepäämällä hyvään kuntoon.”

Näin minua opasti kuntosaliohjaaja, kun kysyin harjoittelun ja levon suhteesta. Vaikka ohjaajan vitsikkäässä huomautuksessa on totta toinen puoli, jokainen tarvitsee liikunnan lisäksi lepoa ja ruokaa.

Myös lomasta puhumisella on ääripäänsä. Yksi lähtee siitä, ettei ole loma eikä mikään, jos työasiat eivät häviä mielestä kuin muoviämpärit Tokmannin avajaisista. Toinen taas rehvastelee, kuinka paljon tuli tehtyä töitä ja suorastaan rehkittyä lomalla. Tällaisen sankarin rinnalla Stahanovkin kalpenee.

Seuraavassa Larin-Kyöstin (1873-1948) runossa ylistetään suloista joutilaisuutta. Runossa on vahva levon ja huolettomuuden vire, joka nousee loppua kohden naurettavuuksiin asti.

Dolce far niente
Mä päivän paistehessa loikoilen
ja painan autuaana silmät kiinni,
ja kevään tuuli otsaa vilvoittaa,
se huumaa pääni niin kuin univiini.
En mitään mieti enkä toivokaan,
on kaikki paratiisin alku-unta,
mun päivä on, maan yrtit, kukkaset,
tää kaunis maa ja laaja luomakunta.
Mä oon kuin latsarooni Napolin,
kuin mustalainen maantien nuotiolla,
kuin nuori hindu alla mango-puun
tai vanhan Indra-temppelin rauniolla.
Ja mitä, miekkoiset, mua liikuttaa,
jos käskee sulttaani tai tsaari, paavi,
jos palatsini tuulentupa on
tai niin kuin Diogeneen vanha saavi.
Nyt oon ma laiskureiden kuningas,
mä käännän käskijöille naurain selän,
hyv’ yötä, vanhat narrit, hiippapäät,
ma unikeko, nukun, nautin, elän.

Runon Diogenes on kreikkalainen kyynikkofilosofi, joka opetti itsehillintää ja aineellisista nautinnoista pidättymistä. Hän on kiinnostava tyyppi. Hänen kerrotaan eläneen tynnyrissä.

Tarinan mukaan Aleksanteri Suuri tapasi Diogeneen. Kun kuningas kysyi, voisiko tehdä tälle palveluksen, filosofi vastasi: ”Voisitte olla seisomatta auringon edessä.”

Työ on parhaimmillaan luovaa itseilmaisua ja pahimmillaan auringon edessä seisova hallitsija. Jälkimmäisessä tapauksessa loma merkitsee pääsyä työn varjosta. Ehkä kaipaat kuitenkin enemmän vapautta vaatimuksista ja aikatauluista kuin vapautta työstä sinänsä.

Annan nyt ilmaisen lomaohjeen kuin muoviämpärin: Tee niin kuin tykkäät – moraalin ja hyvän maun rajoissa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeisimmät postaukset

Tommi Lehtonen

Tommi Lehtonen - Ajatusyhteys