Oma työurani alkoi 15-vuotiaana vuonna 1983, jolloin menin kesätöihin Partolan kenkätehtaaseen. Tehdas sijaitsi Pirkkalassa, Tampereen kupeessa. Mieleeni on jäänyt ensimmäinen työpäivä. Silloin juhlittiin eläkkeelle jäävää työntekijää, jolla tuli täyteen 50 vuotta tehtaan palveluksessa. Aloittaessaan vuonna 1933 tuo nainen oli 15-vuotias. Tässä kuvassa on Partolan kenkätehtaan työntekijöitä välirauhan aikaan vuonna 1940. En tiedä, onko tuo ensimmäisenä työpäivänäni juhlittu nainen mukana. Hän olisi kuvassa 22-vuotias. Eturivissä onkin nuoren näköistä väkeä ja osa heistä jopa lapsia.
Tuo 50-vuotinen ura kenkätehtaalla kuuluu menneisyyteen kuin Tauno Palo ja Ansa Ikonen. Sen sijaan tätä päivää ovat pätkätyöt ja määräaikaisuudet. Käynnissä on työn ja toimeentulon murros. Tulevaisuudessa voi olla esimerkiksi sellaisia uusia ammatteja kuin 3D-räätäli, mikrobimaalari ja digitaalinen ympäristövalvoja. Myös palkattoman hoivatyön tarve kasvaa. Tarvitsemme omaishoitajia ikääntyvien vanhempiemme ja isovanhempiemme avuksi, tarvitsemme lastenhoitoa eri vuorokaudenaikoihin, ja on paljon tärkeää koti- ja pihatyötä, joka jää nimeämättä ja tilastoimatta. Työtä ja tekemistä siis riittää, mutta sen jakamiseen, palkkaukseen ja epävarmuuteen liittyy kasvavia ongelmia. Digitaalisen alustan kautta työskentelevä kääntäjä tai Uber-kuski on monin tavoin haavoittuvassa asemassa. Työn ja toimeentulon yhteys löystyy, työllisyyden ja talouskasvun yhteys höllenee. Työntekijän oikeudet häilyvät.
Tähän aihepiiriin perehtyessäni ratkaisun avaimiksi nousevat pakko ja vapaus. Kumpaa haluamme: pakkoa vai vapautta? Aloittakaamme vapaudesta. Panostukset tutkimus- ja innovaatiotoimintaan ovat Suomen kaltaisessa vientiriippuvaisessa korkeakoulutuksen maassa järkevin tapa lisätä työn tarjontaa ja tasata työnjakoa. Vastikkeellinen perustulo toisi tähän vapautta korostavaan ratkaisuun tarpeellisen tukirakenteen. Perustulohan on tarkoitettu ratkaisuksi siihen, että työtä ja toimeentuloa työstä ei välttämättä riitä kaikille. Keskeinen syy on ihmisten korvautuminen automaateilla, roboteilla ja tekoälyllä.
Kansainvälisessä tutkimuksessa on esitetty mallia, jossa kaikkien työikäisten pitäisi tehdä palkkatyötä korkeintaan 30 ja vähintään 12 tuntia viikossa. Lisäksi kaikkien työikäisten pitäisi tehdä palkatonta hoivatyötä vähintään 12 ja enintään 30 tuntia viikossa. Tämä tarkoittaisi sekä palkka- että hoivatyön uusjakoa. En usko tällaiseen yleiseen pakkoratkaisuun, mutta vastikkeelliseen perustuloon siitä saataisiin aineksia. Näitä aineksia on järkevää lisätä deliberatiivisen, keskustelevan demokratian keinoilla. Sellaisia ovat esimerkiksi kansalaisraadit, osallisuustyöpajat ja World Café -tilaisuudet. Niitä on tutkittu ja käytännössä testattu Vaasan yliopistossa. Keskustelevan demokratian keinoilla voidaan hakea ratkaisuja palkattoman hoivatyön tarjontaan ja toimeentulon vahvistamiseen.
Perustulo voitaisiin rakentaa kaksiosaiseksi. Siinä olisi vastikkeettoman perusosan lisäksi vastikkeellinen osa, jonka perusteena on palkaton hoivatyö. Kansalaisten on syytä itse puntaroida, millaista hoivatyötä tarvitaan esimerkiksi täällä Vaasan Palosaarella. Kansalaiskeskustelu antaa tunnustetumman ja hyväksyttävämmän lähtökohdan palkattomalle hoivatyölle perustulon perusteena kuin viranomaisten määräykset.
Tällainen malli vaatii työtehtävistä sopimista ja tehdyn hoivatyön näkyväksi tekemistä. Työ voi olla omassa kodissa tehtyä ja omiin läheisiin kohdistuvaa, mutta myös naapuriapua tai muuta vapaaehtoistyötä. Nämä ja muut käytännön kysymykset ovat ratkaistavissa, jos halutaan. Vapaaehtoisen palkattoman hoivatyön suunnitteluun ja jakamiseen on järkevää ottaa mukaan kansalaisjärjestöjä ja muita kansalaisyhteiskunnan edustajia.
Voidaan kysyä, johtaako tällainen malli kaksiin työmarkkinoihin ja meneekö työnhakijoiden aika palkattoman hoivatyön hakemiseen. Tämä ei ole tarkoitus, vaan se, että palkatonta hoivatyötä tehtäisiin osa-aikaisesti ja joustavasti, esimerkiksi vähintään 12 ja enintään 30 tuntia viikossa.
Tällä mallilla on kahtalainen etu. Ensinnäkin huolenpidon antaminen ja saaminen luovat ja ilmaisevat ihmissuhteita. Toisekseen huolenpito auttaa jaksamaan ja pysymään kiinni elämässä. Tässä hahmoteltu perustulomalli on linjassa sen kanssa, että työ ja ihmissuhteet ovat monille meistä elämän keskeinen sisältö.
Ehdottamani ratkaisu työn ja toimeentulon murrokseen on siis tämä: panostetaan tutkimus- ja innovaatiotoimintaan ja otetaan käyttöön vastikkeellinen perustulo, jonka perusteena on palkaton hoivatyö.
Tähän kirjoitukseen perustui esitykseni pääministeri Sipilälle ”Suomi seuraavat 100 vuotta” -tilaisuudessa Vaasan yliopistolla 24.4.2018.
