Sisätöissä

blog
Omien arvojen, asenteiden ja uskomusten tunnistaminen voi mennä pieleen.

Voi tuntua uskomattomalta, mutta erehtyväisyys on niin inhimillistä, että se koskee myös sisäistä todellisuuttamme ja käsitystä omasta itsestämme. Emme siis ole erehtyväisiä vain itsestämme riippumattomissa kysymyksissä, vaan voimme lukea väärin myös omia mielentilojamme. Tämä on huono uutinen muun muassa mielipidekyselyjen tekijöille. Mistä tutkija voisi tietää, vastataanko hänelle totuudenmukaisesti, jos vastaaja ei itsekään voi olla siitä varma? Tutkijan on oletettava hyväntahtoisesti, että vastaajat tuntevat itsensä ja omat ajatuksensa luotettavasti ja ovat sitä paitsi vilpittömiä.

Vastaajien hyvä itsetuntemus ei ole kuitenkaan vain tutkijan oletus, vaan useimmat, elleivät kaikki meistä katsovat olevansa etuoikeutetussa asemassa suhteessa omiin asenteisiinsa ja uskomuksiinsa. Uskomme tietävämme varmasti ja välittömästi, mitä itse ajattelemme ja mitä mieltä olemme. Käytännössä on pakko luottaa itseensä ja uskoa myös siihen, mitä muut kertovat omista aikeistaan ja ajatuksistaan. Toivomme muiden suhtautuvan itseemme samoin. Silti voidaan kysyä, miksi sisäinen maailmamme olisi poikkeus, jos muuten olemme erehtyväisiä.

Moniviehättyneisyys

Olen muutamassa aiemmassa blogikirjoituksessani käsitellyt moniviehättyneisyydeksi ristimääni asennetaipumusta.

Subjektiivinen globaali moniviehättyneisyys (12.2.2014)
Poliittiset asenteet ja moniviehättyneisyys (27.8.2014)
Moniviehättynyt päätöksentekijänä (3.2.2016)
Vangin dilemma (17.2.2016)
Moniviehättyneisyyttä voi tutkia empiirisesti (2.3.2016)

Nyt esittelen moniviehättyneisyyteen uuden näkökulman, jota en ole ottanut aiemmin huomioon: Moniviehättyneellä voi olla puutteellinen käsitys omista haluistaan, uskomuksistaan ja aikomuksistaan. Moniviehättynyt voi siis olla henkilö, jonka ”sisäinen asenneanturi” on rikki tai toimii arvaamattomasti.

Jos jotakuta sanotaan moniviehättyneeksi, se voi tuntua hänestä mukavalta ja imartelevalta. Syynä on se, että moniviehättynyt ymmärretään helposti suvaitsevaksi, avarakatseiseksi ja monipuoliseksi – siis joksikin hyväksi, ellei peräti kiitettäväksi. Näin olen ainakin itse ajatellut.

Moniviehättyneisyys voi kuitenkin olla myös eräänlainen puute tai häiriö. Tätä ideaa voi soveltaa yleisemminkin ihmisten haluja, mieltymyksiä ja tavoitteita koskevaan tutkimukseen – vaikkapa psykologiassa ja markkinoinnissa. Voidaan kysyä, mistä henkilön sisäiset asenneristiriidat pohjimmiltaan johtuvat. Henkisestä aktiivisuudesta vai laiskuudesta, harkitsevaisuudesta vai sen puutteesta, vahva- vai heikkotahtoisuudesta?

Kerratkaamme kuitenkin ensin moniviehättyneisyyden peruspiirteet. Moniviehättyneisyys viittaa kilpailevien vaihtoehtojen herättämään mielenkiintoon, jota henkilö kokee valintatilanteessa. Moniviehättyneen mielestä vastakkaiset ja jopa keskenään ristiriitaiset vaihtoehdot näyttävät yhtä hyviltä ja kannatettavilta. Häntä voivat siten vetää puoleensa esimerkiksi niin vasemmistolaiset kuin oikeistolaiset arvot, niin degrowth-ajattelu kuin pyrkimys talouskasvuun ja niin säästäminen kuin tuhlaaminenkin. Eri vaihtoehtojen yhtäläinen puoleensavetävyys voi perustua moniin eri tekijöihin, kuten vaihtoehtojen objektiivisiin ominaisuuksiin, tietämättömyyteen vaihtoehtojen eroista ja vaihtoehtoihin liittyvistä riskeistä tai valitsijan tarpeisiin ja arvoihin.

Harhaiset käsitykset omista uskomuksista

Lisäksi – ja tätä en ole ottanut aiemmin huomioon – moniviehättyneisyys voi liittyä siihen, että meillä on toisinaan harhaisia tai vinoutuneita käsityksiä haluistamme, uskomuksistamme ja aikomuksistamme (Vaaja 2017, 14-15). Sydney Shoemakerin (1994) mukaan kyky tietää luotettavasti omat uskomuksensa on järkiperäisen toimijuuden ennakkoehto. Ellet tiedä, mitä uskot, et myöskään pysty huolehtimaan siitä, että otat uskomuksiasi koskevat todisteet ja perusteet asianmukaisesti huomioon (Burge 1996, Vaaja 2017, 21). Jos et tiedä, mitä uskot, et kykene toimimaan järkevästi. Tässä pitää ottaa kuitenkin huomioon myös se, että meillä on sekä tiedollisilta perusteilta että uskomusasenteen vahvuudelta erilaisia uskomuksia. Pidämme uskomuksiamme enemmän tai vähemmän todennäköisinä. Vahvojen uskomusten lisäksi meillä voi olla mielessämme erilaisia vaihtoehtoisia skenaarioita, joita pidämme epätodennäköisinä mutta toivottavina. Siksi ne voivat vaikuttaa merkittävästi kokonaisarvioomme tarkasteltavasta asiasta. Esimerkiksi vaikka tiedämme brexit-kannan voittaneen brittien kansanäänestyksessä, voimme hahmotella erilaisia tulevaisuuden skenaarioita, jotka vaikuttavat kokonaisarvioomme ”kovan brexitin” todennäköisyydestä.

Herättelen tässä epäilyjä, tiedämmekö omat uskomuksemme luotettavasti. Onneksi kai sentään joskus tiedämme. Sen takaa se, että emme vain huomaa uskovamme jotakin, vaan muodostamme uskomuksia – ainakin aika ajoin – harkiten havaintojen ja aiemman tiedon pohjalta (Vaaja 2017, 21). Meillä on siis tekijän tietoa omista ajatuksistamme. Siksi kukaan muu ei tiedä itseämme paremmin, mitä uskomme ja miksi. Näin ainakin oletamme.

Tässä voi kuitenkin moniviehättyneillä olla ongelmia. Voi olla, että heillä on huono tiedollisten tai eettisten ristiriitojen havaitsemiskyky. He voivat olla myös ylivarovaisia kannanmuodostuksessaan: he eivät oikein tiedä, mitä uskoisivat tai ajattelisivat, ja uskovat siksi monenmoista, mutta heikosti sitoutuen ja päätöstä lykäten.

Perusväite

Tähän liittyy seuraava moniviehättyneisyyttä koskeva perusväite (mukailtu Coliva 2016, 163-166; Vaaja 2017, 21):

Moniviehättynyt uskoo, että p ja ei-p. ↔ Moniviehättynyt uskoo uskovansa, että p ja ei-p.

Perusväite sanoo, että kun moniviehättynyt uskoo ristiriitaisesti, tästä seuraa, että hänellä on myös ylemmän asteen uskomus koskien ristiriitaista uskomustaan. Lisäksi kun moniviehättynyt sanoo, että hän uskoo ristiriitaisesti, tästä seuraa, että hän todella uskoo niin.

Tämä on kyseenalainen oletus. Siitä, että Matilla on ristiriitaisia arvoja, asenteita tai uskomuksia, ei välttämättä seuraa, että hän tunnistaa sen. Voimme uskoa monia asioita ilman, että koskaan muodostamme niistä ylemmän asteen uskomuksia (Vaaja 2017, 21). Eikä siitä, että joku uskoo olevansa moniviehättynyt, välttämättä seuraa, että hän oikeasti uskoo ristiriitaisesti.

Toisaalta Matti voi pitää ristiriitaisia uskomuksia ihmiselämään väistämättä kuuluvana piirteenä. Jos moniviehättyneisyyden käsite on kuitenkin hänelle vieras, hän ei osaa nimetä tuota piirrettä moniviehättyneisyydeksi. Matti voi myös ajatella, että hänen pitäisi perehtyä uskomustensa perusteisiin paremmin, jotta voisi tietää, mitkä hänen kilpailevista uskomuksistaan ovat tosia ja mitkä taas epätosia.

Edellyttää siis lisäaskeleita, jotta omien ristiriitaisten uskomusten tunnistamisesta astuttaisiin moniviehättyneisyyttä koskevaan uskomukseen. Tällainen lisäaskel on ensinnäkin se, että henkilö tietää, mitä moniviehättyneisyys tarkoittaa, ja osaa luonnehtia itseään moniviehättyneeksi. Toinen, edellistäkin pidempi lisäaskel on, että henkilö sitoutuu moniviehättyneisyyteen ja pitää sitä hyvänä piirteenä, ellei peräti luonteenvahvuutena. Mutta onko moniviehättyneisyys vahvuus? Itse olen taipuvainen vastamaan ”kyllä ja ei” ja ”riippuu tilanteesta”.

Hyödyt ja haitat

Kuten edellä vihjasin, moniviehättyneisyyden taustalla voi olla huono tiedollisten tai eettisten ristiriitojen havaitsemiskyky. Silti moniviehättyneisyys voi olla hyödyksi. Moniviehättyneisyys voi olla hyödyllinen häiriö, joka sopivissa olosuhteissa mahdollistaa jotain, joka olisi vaikeampaa tai jopa mahdotonta ilman moniviehättyneisyyttä. Siksi mieleen voi tulla verrata moniviehättyneisyyttä autismin eräisiin muotoihin.

Aloittakaamme moniviehättyneisyyteen liittyvistä ongelmista. Moniviehättynyt saattaa olla päättämätön ja aloitekyvytön, jolloin valinta vaihtoehtojen välillä jää tekemättä. Moniviehättyneisyys voi siten haitata ja hidastaa päätöksentekoa verrattuna yksinkertaisempaan ja suoraviivaisempaan asenteeseen. Moniviehättynyttä saatetaan myös moittia ylenpalttisesta sallivuudesta ja suvaitsevaisuudesta, joka ei osaa erottaa hyvää pahasta eikä oikeaa väärästä. Lisäksi moniviehättynyttä saatetaan pitää epäluotettavana ja harkitsemattomana.

Tämä kielteinen moniviehättyneisyys voidaan rinnastaa kognitiiviseen dissonanssiin. Kognitiivinen dissonanssi (cognitive dissonance) on ylivoimaisesti tutkituin asenteiden ristiriitaan (attitudinal ambivalence) liittyvä ilmiö, joka vaikuttaa myös päätöksentekoon (Festinger 1957, Aronson 1992, Thibodeau & Aronson 1992). Kognitiivinen dissonanssi syntyy, kun yksilöllä on keskenään kilpailevia asenteita tai uskomuksia. Tämän on todettu johtavan ikävään ja epämiellyttävään tilaan, jota henkilö yrittää korjata tai josta hän yrittää päästä eroon. Kun ihmiset havaitsevat itsessään kognitiivista tai emotionaalista ristiriitaa, he ovat taipuvaisia tuntemaan häpeää tai syyllisyyttä, jolloin ristiriitaa koskevat tunnereaktiot ovat pohjimmaltaan kielteisiä (Gregory-Smith et al. 2013, 1203-1205, 1211-1215). Sen sijaan moniviehättyneen reaktiot ovat nähtävästi enimmäkseen myönteisiä – tästä on saatu alustavia tuloksia – ja moniviehättyneet voivat pitää ristiriitaisia pyyteitä merkkinä suotuisasta vaihtoehtojen moninaisuudesta ja siten mahdollisuutena pikemmin kuin ongelmana.

Toisaalta moniviehättynyt voi suuntautua myös vaihtoehtojen huolelliseen vertailuun, jotta ratkaisevat erot löytyisivät päätöksenteon perusteeksi. Tällöin moniviehättyneisyys on hyve ja vaikuttaa päätöksentekoon myönteisesti. Moniviehättyneen vahvuus on monipuolisessa kiinnostuksessa ja kyvyssä katsoa kilpailevia käsityksiä ”sisältäpäin”. Moniviehättynyt ymmärtää vastapuolia ja on kiinnostunut näiden käsityksistä. Tämä mahdollistaa päätettävien asioiden maltillisen käsittelyn moniäänisyyttä hukkaamatta. Sympaattinen suhtautuminen erilaisia näkökulmia ja ratkaisumalleja kohtaan monipuolistaa harkintaa ja helpottaa yhteisten päätösten hyväksymistä.

Moniviehättyneisyyden hyöty liittyy siten päätöksenteon laatuun: siihen, että eri vaihtoehtoja tunnistetaan ja että niiden vahvuudet ja heikkoudet selvitetään, jotta osattaisiin valita viisaasti. Lisäksi moniviehättyneisyys voi palvella päätöksentekoa ohjaamalla henkilöä luoviin ratkaisuihin, kuten sellaisiin, joissa poimitaan eri vaihtoehtojen parhaat puolet. Silloin päätöksentekoon osallistuvien toiveet ja odotukset voivat toteutua parhaana saavutettavissa olevana yhdistelmänä. Tällaista yhteensovittamista tarvitaan esimerkiksi sovitteluratkaisuun tähtäävissä neuvotteluissa.

Sovitteluun tai muuhun yhteiseen päätöksentekoon ei kuitenkaan välttämättä tarvita moniviehättyneitä, vaan asia voi hoitua myös ilman heitä. Itse asiassa kaikkia edellisissä kappaleissa mainittuja toimia voivat toteuttaa myös muut kuin moniviehättyneet. Moniviehättyneet ovat siis parhaassa tapauksessa päätöksenteolle hyödyksi, mutta eivät välttämättömiä.

Kirjallisuusviitteet:

Aronson, Elliot (1992). ”The return of the repressed: Dissonance theory makes a comeback”, Psychological Inquire 3(4): 303311.

Burge, Tyler (1996). ”Our entitlement to self-knowledge: I”, Proceedings of the Aristotelian Society, New Series 96: 91-116.

Coliva, Annalisa (2016). The Varieties of Self-Knowledge. London: Palgrave Macmillan.

Festinger, Leon (1957). A Theory of Cognitive Dissonance. Stanford, CA: Stanford University Press.

Gregory-Smith, Diana & Andrew Smith & Heidi Winklhofer (2013). ”Emotions and dissonance in ’ethical’ consumption choices”, Journal of Marketing Management 29(11-12): 1201-1223.

Shoemaker, Sydney (2014). ”Self-knowledge and ’inner sense’: Lecture I: The object perception model”, Philosophy and Phenomenological Research 54(2): 249-269.

Thibodeau, Ruth & Elliot Aronson (1992). ”Taking a closer look: reasserting the role of the self-concept in dissonance theory”, Personality and Social Psychological Bulletin 18(5): 591-602.

Vaaja, Tero (2017). ”Itsetuntemus, ekspressivismi ja Wittgenstein”, Ajatus 74: 9-39.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeisimmät postaukset

Tommi Lehtonen

Tommi Lehtonen - Ajatusyhteys

Kirjoittaja on Vaasan yliopiston vastuullisuus- ja eettisyysjohtaja.