Olemme persoonia, kun taas esimerkiksi älypuhelimet eivät ole. Kun jotakuta sanotaan persoonaksi, voidaan tarkoittaa, että tuo henkilö on erityisen omintakeinen tai ainakin jossain suhteessa poikkeuksellinen. Olemme kuitenkin kaikki persoonia, vaikka pitäisimme itseämme ihan tavallisina kaduntallaajina.
’Persoona’ on latinaa ja merkitsee näyttelijän roolimaskia, naamiota. Vastaava kreikan sana on prosoopon, joka merkitsee kasvoja. Naamion takana ovat ihmisen kasvot ja kasvoista näkyy ihmisen elämä.
Yksi tunnetuimmista persoonan määritelmistä on Thomas Hobbesin (1588-1679) Leviathan -kirjassa:
”Persoona on se, jonka sanojen tai tekojen ajatellaan joko olevan hänen omiaan tai edustavan toisen ihmisen tai jonkin muun olion sanoja tai tekoja, jonkin jolle ne todenmukaisesti tai kuvitteellisesti attribuoidaan. Kun niitä ajatellaan hänen ominaan, häntä sanotaan luonnolliseksi persoonaksi, ja kun niiden ajatellaan edustavan toisen sanoja ja tekoja, hän on keinotekoinen persoona” (Leviathan I,16).
Hobbesin mukaan sanat ja teot ovat persoonan tunnusmerkki. Persoona siis viestii kielellisesti ja toimii tarkoituksellisesti eli suuntautuu kohteisiin, reagoi muutoksiin ja panee toimeksi.
Tämä ei kuitenkaan vielä riitä, vaan sanojen ja tekojen tulee olla puhujan tai tekijän omia tai hänen edustamansa tahon sanoja ja tekoja. Tämä on hyvin tärkeää Hobbesin määritelmässä. Se, että sanat ja teot ovat jonkun, tarkoittaa, että ne ovat tarkoituksellisia ja tavoitteellisia eivätkä tahattomia tai automaattisia. Myös toisen henkilön tai ryhmän edustaminen edellyttää tarkoituksellisuutta.
Erityisen kiinnostava on Hobbesin käsitys keinotekoisista persoonista. Eräänlaisia keinotekoisia persoonia ovat kollektiiviset toimijat kuten valtiot ja järjestöt. Hobbesin mukaan ryhmästä tulee persoona, kun sillä on yhteinen edustaja, kuten valtionpää tai puheenjohtaja.
Toisenlaisia keinotekoisia tai oikeammin kuvitteellisia persoonia ovat romaanihenkilöt ja elokuvahahmot. Tällaisista persoonista Hobbes vaikenee.
Hobbesin määritelmässä mikään ei periaatteessa estä sitä, etteivätkö myös robotit ja tekoäly voisi olla persoonia. Ollakseen persoona tekoälyn tulee ainakin käsitellä informaatiota ja toimia tarkoituksellisesti. Yksinkertainen automaatti ei välttämättä täytä hobbeslaista persoonan kriteeriä. Tekoäly voi kuitenkin olla hobbeslaisittain keinotekoinen persoona myös silloin, kun se edustaa esimerkiksi suunnittelijansa ja ohjelmoijansa sanoja ja tekoja.
On merkille pantavaa, että Hobbesin määritelmässä ei mainita tietoisuutta eikä vapautta. Hobbes oli tässä suhteessa aikaansa edellä. Tarkoituksellisuus voi olla helpommin käsitettävissä ja ohjelmoitavissa tekoälylle kuin vapaa tahto – ainakin jos tarkoituksellisuus tarkoittaa tavoitteellisuutta sekä siihen liittyvää arvioivaa suuntautumista kohteisiin ja älykästä reagoimista muutoksiin. Vapaasti tahtova Tesla-auto ei välttämättä veisi kyytiään Vaasasta Seinäjoelle, vaan voisi jäädä hengailemaan kaltaistensa kanssa Tervajoelle.
Sen taustalla, että Hobbes ei liitä vapautta persoonan määritelmään, voidaan nähdä myös persoona-sanan klassinen merkitys näyttämölle pukeutuneen naamiona: persoona yhtäältä peittää ja toisaalta mahdollistaa jotain. Tämä luonnehdinta sopii myös tekoälyyn, joka voi hämätä meitä ihmismäisyydellään ja hämmästyttää älykkyydellään. Mutta mitä vaatisi se, että tekoäly on tietoinen?
