Jotkut ovat eteviä asettumaan toisen asemaan ja katsomaan asioita toisen näkökulmasta. Tällaisilla ihmisillä on tapana kysyä, mitä sinulle kuuluu. He myös oikeasti kuuntelevat, mitä sanot. Toisille taas tällainen näkökulman vaihto on vaikeampaa. Pitkästä aikaa tavatessa he puhuvat vain itsestään.
Empatia eli myötätunto on toki paljon muutakin kuin tilannetajua ja taitoa kysyä oikeita kysymyksiä. Myötätuntoon kuuluu myös kyky ymmärtää ja jakaa toisen tilanne, suopea tunne toisen puolesta ja valmius toimia tuon tunteen pohjalta.
Kyvyssämme tuntea myötätuntoa on eroja kuten yhteisöllisissä asenteissa yleensäkin. Osa näistä eroista on synnynnäisiä ja osa taas opittuja. Empatiaa voi siis oppia ja kehittää. Kannattaa siksi odottaa hyvää ja ajatella, että kukaan ei ole toivottoman epäempaattinen.
Tutkimusten mukaan kaunokirjallisuuden lukeminen kehittää empaattisuutta. Romaanihenkilöiden kohtalot herättävät myötätuntoa, mikä kehittää lukijan kykyä tuntea myötätuntoa tosielämässäkin. Myös monissa oppikirjoissa opetetaan harjoittelemaan empatiaa. Esimerkiksi Donna Ladkin kirjassa Mastering the Ethical Dimension of Organizations (2015) on empatiaa ja moraalista mielikuvitusta kehittäviä harjoituksia.
Ihmisten lisäksi monet eläinlajit kykenevät tuntemaan empatiaa. Myötätunto edellyttää kykyä ymmärtää toinen tuntevaksi olennoksi. Evoluutiobiologian mukaan empatia edistää lajin sopeutumista uusiin olosuhteisiin. Myötätunto auttaa siis lajia säilymään ja on siten rationaalinen ominaisuus.
Evoluutiolla ei voida kuitenkaan perustella minkään ominaisuuden moraalista hyvyyttä, koska silloin langettaisiin naturalistiseen virhepäätelmään: yritykseen johtaa olemassa olevasta asiaintilasta se, miten asioiden pitäisi olla. Empatiaa on silti järkevää niin yksilön kuin yhteiskunnankin näkökulmasta. Siksi yhteiskunnassa kannattaa luoda empatian kehitykselle suotuisat olosuhteet. Tähän kiinnitetään huomiota välittämisen etiikaksi kutsutussa teoriassa.
Välittämisen eli huolenpidon etiikka (care ethics) on etiikan teorioista nuorin ja syntynyt vasta 2000-luvulla. Teorian luojana pidetään Nel Noddingsia. Hän tarkastelee välittämisen etiikan lähtökohtia ja edellytyksiä kirjoissaan Starting at Home: Caring and Social Policy (2002) ja Caring: A Feminine Approach to Ethics and Moral Education (2003). Noddingsin mukaan välittäminen on etiikan peruskäsite.
Välittämisen etiikka syntyi kritiikistä, jonka mukaan vallitsevat etiikan perinteet ja teoriat ovat rationalistisia, mieskeskeisiä ja dogmaattisia. Välittämisen etiikan myönteisenä lähtökohtana on feminismi.
Välittämisen etiikkaa on kuitenkin moitittu siitä, että se ylläpitää perinteistä näkemystä naisista huolenpitäjinä. Tämä näkemys on yksipuolinen. Välittämisen etiikka ei estä miehiä osallistumasta perheistään, ystävistään ja yhteisöistään huolehtimiseen, vaan kannustaa heitä siihen.
Välittämisen etiikan mukaan empatia on moraalinen perustunne. Sen mukaan eettinen yksilö on myötätuntoinen ja välittää muista ihmisistä, ympäristöstä, saamistaan tehtävistä ynnä muusta. Jos siis joku huolehtii vain omasta hyvinvoinnistaan ja onnellisuudestaan, hän ei toimi eettisesti, vaikka olisi täysin rationaalinen.
Monet välittämisen etiikan esimerkit liittyvät lapsista ja muista perheenjäsenistä huolehtimiseen. Tämä on ymmärrettävää, sillä vanhemmilla on yleensä vahvempi tunneside omiin lapsiinsa kuin muiden lapsiin.
Voimme kuitenkin tuntea myötätuntoa myös meille tuntemattomia ihmisiä kohtaan. Siksi välittämisen etiikkaa voidaan kehittää lähisuhteisiin liittyvästä huolenpidosta laajaan yhteiskunnalliseen ja ekologiseen huolenpitoon asti. Esimerkiksi tulevista sukupolvista välittäminen voi ohjata meitä kestävän kehityksen mukaiseen toimintaan.
Alussa sanoin, että asioista huolehtimiseen riittää velvollisuudentunto, kun taas ihmisistä välittämiseen tarvitaan myötätuntoa. Joku voisi myös sanoa, että empatian tarve erottaa ihmisten johtamisen asioiden johtamisesta.
