Zoomaus ja photoshoppaus

blog
Kerromme todellisuudesta tarinoita, jotka ovat hauskempia, jännittävämpiä ja johdonmukaisempia kuin todellisuus itse.

Facebookissa ja kahvipöytäkeskusteluissa väritämme ja liioittelemme omia ja muiden tekoja ja sattumuksia. Muokkaamme niistä mielen editointipöydällä kiinnostavaa kuultavaa ja luettavaa. Nostamme esiin kuvin ja sanoin yksityiskohtia, jotka saavat kertomuksessa suuremman painoarvon kuin todellisuudessa.

Tosikot pahoittavat mielensä tällaisesta epätarkkuudesta. Mielensä pahoittaminen on kuitenkin turhaa, sillä väritys ja liioittelu voivat tuoda kertomukseen lisäarvoa, joka ei ole vain esteettistä vaan myös tiedollista. Mehevästi kerrottu menee varmemmin perille ja jää paremmin mieleen kuin kuiva korppu.

Tapahtumien väritys ei välttämättä ole puolitotuuksien kertomista, vaan voi kiteyttää jopa puolitoistatotuuksia. Väritys ei siis ole vain kuvakieltä ja sanataidetta, vaan sillä haetaan villankoiran ydintä ja korostetaan kohteen keskeisiä piirteitä.

Väritys ja liioittelu voivat toki mennä myös överiksi ja vääristää kohdettaan. Esimerkiksi pilapiirros ja kaunokirjallisuus voivat silti tavoittaa olennaista, vaikka ne karrikoivat eivätkä ole kirjaimellisesti totta.

Väritystä ja liioittelua käytetään myös esimerkiksi politiikassa, taloudessa ja – jonkun mielestä yllättäen – etiikassa. Niissä seurataan kehotusta: ”Paras tarina voittakoon!”

Politiikassa lyödään vastustajaa sanan säilällä. Omia poliittisia saavutuksia paisutellaan ja epäonnistumisia vähätellään ja salataan. Siksi politiikkaa moititaan teatteriksi. Moite ei kuitenkaan välttämättä osu maaliin, sillä teatteri ja muu taide voivat puhua totta voimallisemmin ja kirkkaammin kuin uutiset konsanaan.

Seuraavassa on pari esimerkkiä värityksestä ja liioittelusta etiikassa ja yhteiskuntatieteessä.

Rationalistisia päätöksentekomalleja arvostellaan julkisivukauneudesta. Sanotaan, että järkiperäiset arvot ja strategiset suunnitelmat ohjaavat organisaatioiden toimintaa yhtä paljon kuin viisivuotissuunnitelmat Neuvostoliittoa. Kriitikoiden mielestä päätöksenteko tapahtuu oikeasti paljon kaoottisemmin ja suunnittelemattomammin. Teorioissa todellisuutta siis pelkistetään ja kaunistellaan.

Myös hyve-etiikkaa arvostellaan pintakoreudesta. Arvostelijoiden mukaan hyveiden vaikutus eettisiin valintoihin on oletettua pienempi ja satunnaisempi. Asettaessaan ihanteita hyve-etiikka esittää siis valikoitua totuutta.

Liioittelu ja värittäminen tapahtuvat yleisesti ottaen tavoilla, joita voidaan kutsua rikastuttamiseksi, karkeistamiseksi ja yksityiskohtiin tarkentamiseksi. Lähikäsitteitä ovat idealisointi, valikointi ja pelkistäminen.

Rikastuttamisessa ominaisuutta, tekoa tai tapahtumaa väritetään ja kontrastia lisätään. Kohteesta tehdään erottuvampi ja linjakkaampi kuin todellisuudessa.

Yksityiskohtiin tarkentaminen taas muokkaa totuutta rajaamalla tarkasteltavan kohteen ympäristöstään. Karkeistamalla kuvasta tulee ylimalkainen, mutta samalla helpommin hahmotettava.

Näitä menetelmiä käytetään niin arkiajattelussa kuin tieteessä. Kyseessä on peri-inhimillinen ilmiö, jonka juuret ovat havaintokykymme ja käytettävissä olevan informaation rajallisuudessa.

Havaintomme ovat aina näkökulmasta eli havainnoijan kyvyistä ja kiinnostuksesta sekä tiedoista ja taidoista riippuvaisia. Tähän pohjimmaltaan perustuu todellisuuden kerronnallinen pelkistäminen ja rikastuttaminen – ajattelun zoomaus ja photoshoppaus.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeisimmät postaukset

Tommi Lehtonen

Tommi Lehtonen - Ajatusyhteys

Kirjoittaja toimii vastuullisuus- ja eettisyysjohtajana Vaasan yliopistossa.