Hyve-etiikka syntyi antiikin Kreikassa ja on edelleen käypä etiikan malli. Sen mukaan keskeistä hyvässä elämässä ovat opitut luonteenpiirteet kuten rohkeus, itsehillintä, oikeudenmukaisuus ja käytännöllinen viisaus. Hyveiden yhteys eettisiin valintoihin on kuitenkin nyttemmin kyseenalaistettu.
Hyveitä ja vakaata luonnetta on alettu moittia eettisen päätöksenteon kannalta pintailmiöksi. Moite tuo mieleen vuoden 1980 kesäolympialaiset Moskovassa – ne, jotka muistetaan Miska-karhusta ja Yhdysvaltain johtamasta boikotista.
Miten olympialaiset ja hyve-etiikka liittyvät toisiinsa? Moskovassa oli olympialaisia varten remontoitu keskustan julkisivuja. Läntisissä tiedotusvälineissä tälle naureskeltiin, sillä rakennukset oli jätetty sisäpihan puolelta surkeaan kuntoon. Kisaisäntää moitittiin pintakoreaksi.
Siitä moititaan myös hyve-etiikkaa. Se on joutunut etiikan tilannesidonnaisuutta korostavien tutkijoiden kuten Gilbert Harmanin, John Dorisin ja Gopal Sreenivasanin hampaisiin. He vetoavat koetuloksiin, joiden mukaan yksilön toimintaa määrittävät perinnöllisten ominaisuuksien lisäksi tilanne ja asiayhteys, eivät niinkään opitut luonteenpiirteet. Nämä tulokset eivät kumoa hyveiden olemassaoloa, mutta osoittavat niiden vaikutuksen eettisiin valintoihin oletettua pienemmäksi ja satunnaisemmaksi.
Tästä on raflaavia historiallisia esimerkkejä. Eri puolilla maailmaa tapahtuneista kansanmurhista tiedetään, että hyveellisinä pidetyt perheenisät ja muut yhteiskunnan tukipylväät ovat aktiivisesti, eivät vain sivustakatsojina, osallistuneet ihmisten tappamiseen. Hyveet eivät siis ole pettämätön rokote pahuutta vastaan.
Ei pidä kuitenkaan heittää lasta pesuveden mukana. Hyveet ovat ihanteita, eivät välttämättä todellisuutta. Hyveiden oikeutus ei siis riipu siitä, toimitaanko niiden mukaisesti vai ei. ”Jos todellisuus ei vastaa ihanteita, sen pahempi todellisuudelle”, voitaisiin mukailla Hegelin tokaisua. Vaikka ihanteet ja todellisuus ovat kaukana toisistaan, ihanteet eivät välttämättä jouda romukoppaan.
Sen sijaan on kysyttävä, kuinka kaukana ihanteiden ja todellisuuden kannattaa olla toisistaan. John Rawlsin mukaan niiden etäisyys ei saisi olla mahdottoman suuri. Etiikan ei siis pitäisi olla liian vaativaa, ”enkeleille tarkoitettua”, koska silloin se nakertaa omaa uskottavuuttaan.
Rawlsin mukaan etiikka voi luoda omaa kannatustaan vain, jos se on toteuttamiskelpoista. Tämä on käypä ohje myös muille kuin eettisille ihanteille. Se ei tietenkään tarkoita, että ihanteet saavat olla mitä tahansa kunhan ovat toteutettavissa.
Ihanteita määritellään myös, kun luodaan yrityksen tai muun organisaation visiota ja suunnitellaan sen strategiaa. Jos ihanteiden ja todellisuuden välinen kuilu on liian suuri, seuraa turhaa suunnittelua ja jatkuvia epäonnistumisia. Ne lannistavat ja vievät työnilon. Toisaalta myös liian helposti saavutettavat tavoitteet vähentävät työn imua.
Tästä päätellen hyveissä ja muissa ihanteissa on tärkeää, että tavoitteet ovat vaativia mutta toteuttamiskelpoisia. Samoilla linjoilla oli Kant, jonka mukaan pitäminen edellyttää kykenemistä.
Vaikka tämä kyky on eri ihmisillä erilainen, etiikka koskee yhtä lailla kaikkia. Joku voi siksi väittää, että etiikka on toteutettavuudeltaan epätasa-arvoista: yksi on eettisesti kyvykkäämpi kuin toinen perittyjen ja opittujen ominaisuuksiensa takia. Tämä ei ole sinänsä yllättävää, sillä näinhän on muissakin taidoissa ja kyvyissä kuten musikaalisessa ja matemaattisessa lahjakkuudessa.
Pinnallisia hyveitä ei kuitenkaan voi puolustella vetoamalla ankeaan lapsuuteen ja heikkoihin elämän eväisiin. Toisin on olympiakaupungin rähjäisyyden laita, jota voi pitää pittoreskina ja puolustella määrärahojen puutteella.
