Pasifismi

blog
Pasifismi on kuin vanha koulukaveri: sitä tapaa enää harvoin, mutta joskus se tulee mieleen.

Syyrian sota ja Ukrainan kriisi ovat jälleen osoittaneet, miten hauras voi rauha olla. Vastoin toiveita ja odotuksia sotilaallinen voimankäyttö ei ole kadonnut Euroopasta.

Voisi kuvitella, että sotauutiset vahvistavat rauhanaatteen kannatusta. Toisin on kuitenkin käynyt. Rauhankyyhkyjen sijasta tapetille ovat nousseet liittoutuminen ja uskottava puolustus. Monen mielestä tämä on tervettä realismia. Pasifismi joutaa historian romukoppaan!

Rauhanaate ansaitsi kuitenkin paremman kohtalon. Niin on, vaikka jotkin pasifismin versiot ovat turvallisuuspoliittisesti naiiveja.

Pasifismista on heikompia ja vahvempia muunnelmia, kuten seuraava lista osoittaa. Pasifistit 1) arvostelevat aseellista voimankäyttöä ja sillä uhkaamista niin yksilöiden kuin valtioiden välillä, 2) kannattavat armeijoista ja sotilasliitoista luopumista, 3) kieltäytyvät aseista ja asepalveluksesta sekä 4) kieltävät väkivallan niin yksilöiltä kuin valtioilta myös siinä tapauksessa, että sitä käytetään itsepuolustukseksi.

Kriitikot tiivistävät pasifismin toiveajatteluksi, jonka mukaan sodat loppuisivat, jos kaikki luopuisivat aseista. Tähän Risto Realisti kiirehtii tomerasti lisäämään, että ihmiset voivat loukata toisiaan myös muuten kuin aseilla. Sitä Paula Pasifisti ei kiistä. Hänen pointtinsa on, että luopumalla aseista vältettäisiin edes aseelliset konfliktit.

Aseistariisunnan pitäisi koskea kaikkia maita ja tapahtua kaikkialla yhtä aikaa. Ilman yleissitovaa sopimusta ei aseista luovuta, sillä se olisi älytön riski. Historiassa on paljon esimerkkejä siitä, kuinka varustautumaton maa on joutunut vahvemman valloittamaksi. Kiina valtasi aseistautumattoman Tiibetin ja Saksa heikosti varustautuneen Puolan.

Toisaalta jos sodan uhkaan vastataan aseistautumalla neuvottelujen sijaan, uhka ei suinkaan vähene vaan kasvaa vastapuolen lisätessä omaa aseistustaan. Siksi tarvitaan aseellisen maanpuolustuksen lisäksi neuvotteluja ja aseistariisuntaa.

Pasifismi on ongelmissa myös niin sanottujen roistovaltioiden kanssa. Aseellista väliintuloa voidaan tarvita, jos jokin valtio alkaa sortaa väkivalloin omaa kansaansa. Siltä varalta tarvittaisiin kansainvälistä YK-armeijaa. Yleisen ihmisluonnetta koskevan kokemustiedon valossa on armeijaton maailma sosiaalinen mahdottomuus.

Toisen posken kääntäminen lyöjälle voi olla pyhimysmäistä. Se sopii parhaiten niille, jotka elävät vapaina sosiaalisista velvoitteista ja sitoumuksista.

Silti edelleen jotkut valitsevat pasifismin, vaikka sen hyvyys ja järkevyys on kyseenalaistettu. Arvostelijat penäävät pasifisteilta, eikö ole olemassa niin suuria arvoja, että niitä saa viimeisenä keinona puolustaa vaikka asein. Koti, perhe, isänmaa? Vapaus, tasa-arvo, oikeudenmukaisuus? Biodiversiteetti?

Kysymys on ongelmallinen. Siinä oletetaan, että arvojen johdonmukainen kannattaminen johtaa dilemmaan: Jos et ole valmis puolustamaan arvojasi viimeiseen asti, ne eivät ole aitoja arvoja. Jos taas olet valmis puolustamaan arvojasi tuli mikä tuli, saatat joutua turvautumaan arvojesi vastaisiin keinoihin. Pasifisti voi kiistää molemmat väitteet, sillä on olemassa myös muita vaihtoehtoja. Esimerkkiä ovat näyttäneet Mahatma Gandhi, Martin Luther King, Nelson Mandela ja Malala Yousafzai. Siksi voi olla kiusaus sanoa, että pasifismi sopii paremmin yksilöille kuin valtioille, vaikka valtioidenkin välistä rauhaa on tavoiteltava rauhanomaisin keinoin.

Sodan ja rauhan kysymyksiä käsitellään Lapuan filosofiapäivillä kulttuurikeskus Vanhassa Paukussa lauantaina 22.8.2015 klo 10 alkaen. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeisimmät postaukset

Tommi Lehtonen

Tommi Lehtonen - Ajatusyhteys

Kirjoittaja toimii vastuullisuus- ja eettisyysjohtajana Vaasan yliopistossa.