Armenialaisten kansanmurhasta tuli hiljattain kuluneeksi sata vuotta. Hirmuteosta lankeaa synkkä varjo ihmiskunnan ylle. Armenialaisten kohtaamat kauheudet herättävät kysymyksen, miten menetyksistä ja pettymyksistä voi selvitä.
On arkisia menetyksiä ja pettymyksiä, on suuria henkilökohtaisia menetyksiä, ja on poikkeuksellisen laajoja ja traagisia kärsimyksiä kuten kansanmurha. Voidaan olettaa, että kauheuksista selviäminen perustuu ainakin osittain samoihin tekijöihin, joiden avulla selvitään myös pienemmistä menetyksistä ja pettymyksistä.
Hyvään elämään tarvitaan paljon tukea ja turvaa kaikissa elämänvaiheissa. Turvallisuuden kokemuksia tarvitaan perusluottamuksen syntymiseen. Myös yhteisön olemassaolo ja hyvinvointi edellyttävät sen jäsenten välistä luottamusta. Suomessa uskotaan mielellään, että yhteiskunnan korruptoitumattomuus kertoo kansalaisten hyvästä perusluottamuksesta.
Elämän turvaverkkoa ovat esimerkiksi perhe ja ystävät, työ ja harrastukset. Tähän verkkoon kuuluvat myös itsekunnioitus ja elämän usko. Jotkin näistä turvatekijöistä ovat itsen ulkopuolella, kun taas toiset riippuvat omasta asenteesta. Elämän uskoa vahvistaa elämän arvon näkeminen laajempana kuin vain itseä koskevana.
Elämän turvaverkkoa tarvitaan erityisesti menetyksissä ja pettymyksissä – esimerkiksi silloin, kun menettää työpaikan tai kun itse tai läheinen sairastuu tai kun läheinen kuolee. Pettymykset voivat kuitenkin kohdistua myös omaan luonteeseen ja käyttäytymiseen. Pettymykset voivat siis johtua niin ulkoisista kuin sisäisistä tekijöistä. Omaan käytökseen ja asenteeseen voivat vaikuttaa tieto ja toisten esimerkki.
Yksi elämän merkillisyyksistä on, että sama asia voi olla sekä riski että turva. Niinpä elämän ongelmat koskevat esimerkiksi perhettä ja ystäviä. Ongelmat voivat myös heijastua perheeseen ja ystäviin, vaikka eivät johtuisi niistä. Perhe voi joutua sijaiskärsijäksi esimerkiksi, kun työstä kotiin palaa ärtynyt puoliso ja vanhempi.
Usein kuulee, että lasten pitäisi oppia sietämään pettymyksiä, koska niitä tulee elämässä väistämättä. Moni vanhempikaan ei silti kunnostaudu pettymysten sietämisessä, vaan tarvitsisi tukea itsehillintään.
Pettymysten sietäminen on eri asia kuin niistä oppiminen. Pettymykset tai yleisemminkään kärsimykset eivät välttämättä opeta, vaan ovat vain ikäviä ja kauheita alusta loppuun. Kärsimys voi onneksi hellittää ja pettymys voi unohtua tai suhteellistua. Siitä ei kuitenkaan välttämättä opi mitään, mitä ei jo tietäisi: että ilman kärsimystä on parempi ja että asiat eivät aina mene niin kuin haluaisi. Joskus voivat omat kokemukset kuitenkin vahvistaa ymmärrystä ja myötätuntoa muita kärsiviä kohtaan.
Pettymykset ovat erilaisia yksilön kannalta ja yhteisön näkökulmasta. Yhteisö ei varsinaisesti pety, koska pettymys on mielen tila ja vain yksilöt ovat tietoisia. Tähän liittyy Wittgensteinin ajatus, että kukaan ei voi olla suuremmassa hädässä kuin yksittäinen ihminen eikä ole suurempaa kärsimystä kuin yhden ihmisen kärsimys (Yleisiä huomautuksia, WSOY 1979, 89-90).
Yleisemminkin yksilöllä ja yhteisöllä on menetysten ja pettymysten suhteen kiinnostavia eroja. Yksilön elämä on rajallinen, kun taas yhteisön aikajana voi olla rajaton tai ainakin paljon pidempi kuin yksilöllä. Jos yhteisö olisi tietoinen, se voisi kärsivällisesti odottaa parempia aikoja ja sietämällä sietää kärsimystä. Yhteisö ei kuitenkaan kirjaimellisesti odota eikä kärsi, vaan on kuin zombi: vailla tietoisuutta.
Silti puhutaan yhteisön henkisestä tilasta ja selviytymisestä. Sillä tarkoitetaan sitä, miten yhteisön jäsenet ja erilaiset ryhmät kohtelevat toisiaan ja miten se näkyy kulttuurissa ja ihmisten asenteissa. Kauheudet saattavat helposti nujertaa yksilön, mutta yhteisesti jaetut kokemukset kauheuksista saattavat jopa vahvistaa yhteisöä.
Elämän turvaverkko saattaa olla suurimman osan ajasta näkymätön. Verkon havaitsee vasta, kun on pudonnut siihen. Armenialaisille on kansanmurhan uhrien muistaminen osa kansallista identiteettiä ja turvaverkkoa. Muistamalla liitytään ajatuksissa menneisiin sukupolviin ja nähdään elämän riippuvuus niistä. Tätä verkkoa tehtiin näkyväksi 23.4.2015 julistamalla kansanmurhan uhrit pyhimyksiksi.
