Tiede voidaan määritellä ensinnäkin tunnuspiirteidensä perusteella. Sellaisina mainitaan usein objektiivisuus, kriittisyys, autonomisuus ja edistyvyys. Toinen määrittelytapa perustuu tieteen ja näennäistieteen erottamiseen. Pintaa raaputtamalla voidaan havaita, että näennäistieteeltä puuttuvat tieteen tuntomerkit.
Esimerkkejä näennäistieteestä ovat astrologia, uskomuslääkintä, kreationismi, new age ja ufologia. Yhteistä niille on heikkoihin, virheellisiin tai väärin tulkittuihin perusteisiin nojaava usko tai toivo. Se kohdistuu johonkin, jonka tieteellinen tutkimus on kumonnut tai joka on tutkimuksista huolimatta jäänyt vahvistamatta. Silti näennäistiede esiintyy tieteen nimissä tai jopa ”parempana” tieteenä.
Uskonnon ja näennäistieteen suhteesta on erilaisia käsityksiä. On perusteltua ajatella, että uskonnot eivät ole näennäistiedettä, jos ne eivät esiinny tieteen nimissä tai kilpaile sen kanssa. Voidaan myös väittää Wittgensteinia seuraten, että aito uskonnollinen usko syntyy muusta kuin todisteista – siitä, että elämä pakottaa. ”Todisteleva” usko sen sijaan lähenee huuhaata.
Näennäistieteellisiä oppeja esitetään tieteellisten käsitysten kilpailijoina, korjaajina tai täydentäjinä. Tällainen on esimerkiksi älykkään suunnittelun ”teoria”, joka on lähtökohdiltaan kreationistinen oppi. Sen mukaan maailma elollisine olioineen on syntynyt luomistapahtumassa, josta todistavat maailmankaikkeuden monimutkaiset fysikaaliset, kemialliset ja biologiset rakenteet.
Toisenlaista näennäistiedettä edustavat ufoharrastajat ja salaliittoteorioista kiinnostuneet. Usein he syyttävät tutkijoita ja tiedemaailmaa pimityksestä ja todisteiden salailusta. Taustalla voi olla eri suuntiin vetäviä syitä: pessimismiä, auktoriteettikapinaa, jännityksen kaipuuta ja sankarien ihailua.
Aikaisemmassa blogikirjoituksessani väitin, että suuret lupaukset ovat yksi luotettavimmista huuhaan osoittimista. Huuhaalle on siten tyypillistä tuotteiden ja palvelujen kaupittelu lupaamalla ihmeitä. Toinen tieteen ja näennäistieteen rajanvedolle tärkeä kriteeri liittyy väitteiden koeteltavuuteen.
Karl Popperin mukaan tieteellisten väitteiden tärkeä tuntomerkki on, että tiedämme, mikä osoittaisi ne perättömiksi. Väite on taas ei-tieteellinen, jos emme tiedä, mikä edes periaatteessa voisi kumota sen. Tieteelliset väitteet ovat siis kumoutuvia, kun taas näennäistieteelliset opit pakenevat kritiikin otteesta kuin liukas saippua.
Huuhaan puolustajat vetoavat usein epämääräisiin todisteisiin, omiin ”asiantuntijoihinsa” ja kokemukseensa. He vetoavat myös vastanäytön puutteeseen tai rajallisuuteen. Usein he väittävät, että kriitikoilta puuttuu asian ymmärtämiseen tarvittava oikea asenne. Näin on puolustettu esimerkiksi uskomushoitoja ja älykkään suunnittelun teoriaa.
Kolmas tieteen ja näennäistieteen rajanvedon kriteeri liittyy teorioihin. Tieteellisissä teorioissa kuvataan ja selitetään tutkittavaa ilmiötä koskevia yleisiä lakeja ja säännönmukaisuuksia. Lisäksi teorioiden avulla voidaan ennustaa tulevaisuutta.
Todellisuuden kuvaamisessa, selittämisessä ja ennustamisessa menestyksekkäiden teorioiden tuntomerkkejä on useita. Varteenotettavan teorian tueksi on ensinnäkin empiiristä näyttöä ja teoriasta voidaan johtaa testattavia oletuksia. Toiseksi uskottavat teoriat ovat järjestelmällisissä yhteyksissä lähitieteiden teorioihin. Erillisyys tieteenalojen kokonaisuudesta on sen sijaan näennäistieteellisten oppien tuntomerkki. Kolmanneksi teorian tulee kyetä selittämään havaittuja monimutkaisia ilmiöitä yksinkertaisemmilla syillä tai mekanismeilla. Näennäistiede jättää nämä kriteerit kirkkaasti täyttämättä.
Huuhaan ja näennäistieteen voi siis tunnistaa mahtipontisista lupauksista, kritiikin välttelystä sekä tieteen tunnusmerkkien ja tieteellisen keskusteluyhteyden puuttumisesta.
