Liian lainkuuliaisia

blog
Yleisradion ”Pirstoutunut Suomi” -kyselyn mukaan suomalaiset ovat lainkuuliaisia. Herää kysymys, olemmeko sitä jo liikaakin.

Yli tuhat vastaajaa otti tuoreessa tutkimuksessa kantaa muun muassa väitteeseen ”Lakia voi rikkoa, jos oma moraali ja laki ovat ristiriidassa”. Vastaajista 45 prosenttia on väitteen kanssa vahvasti eri mieltä. Vahvasti samaa mieltä on vain seitsemän prosenttia. Naiset ovat lainkuuliaisempia kuin miehet. On tuskin yllättävää, että lainkuuliaisuutta korostetaan sitä enemmän, mitä vanhemmaksi tullaan.

Moraali esitetään tutkimuksessa henkilösidonnaisena. Tällainen ”oman moraalin” korostus on nykyään tavallista ja epäilemättä yksilöillä on erilaisia käsityksiä monista eettisistä kysymyksistä. Moraalikäsitysten eroja kuitenkin myös liioitellaan.

Klassisten etiikan teorioiden kuten velvollisuusetiikan, utilitarismin ja hyve-etiikan mukaan moraalin tarkoitus on olla yleispätevää, ei henkilösidonnaista. Samojen moraaliperiaatteiden on siis tarkoitus koskea kaikkia ihmisiä riippumatta sukupuolesta, iästä, ammatista, kansalaisuudesta, etnisestä taustasta, koulutuksesta tai muusta sellaisesta. Näin on paradoksaalisesti myös ”oman moraalin” näkökulmasta: ajattelemme, että muidenkin olisi syytä ajatella eettisistä kysymyksistä niin kuin me.

Olettakaamme, että Matti ajattelee samaa sukupuolta olevien parien oikeudesta avioliittoon eri tavalla kuin Maija. Tämä mielipide-ero ei muuta sitä, että etiikan tarkoitus on olla yleispätevää eli kaikille sama. Matti, Maija ja muut voivat keskustella siitä, kumman käsitys on vakuuttavampi eli paremmin perusteltu ja miksi. Tällainen eettisen argumentoinnin arviointi on vaativaa eikä vähiten siksi, että on vaikea myöntää oman mielipiteensä heikkoudet.

Käsitykset eettisten perustelujen vakuuttavuudesta menevät myös helposti ristiin. Yksi korostaa järkeä, toinen tunnetta, kolmas vetoaa uskontoon ja neljäs omaan kokemukseensa. Moraalisessa argumentoinnissa on siksi paikallaan käyttää vain sellaisia perusteluja, jotka kaikki osapuolet voivat hyväksyä. Järkiperusteet ovat usein ehdolla sellaisiksi. Erimielisyyttä syntyy kuitenkin myös siitä, mikä on järkevää ja mitkä perusteet ovat painavimpia.

Jotta yhteiskunta toimisi hyvin, kansalaisten ja viranomaisten tulee noudattaa lakeja. Lainkuuliaisuutta voidaan siksi pitää yhteisöllisenä hyveenä. Aristoteleen mukaan hyve on kahden paheen keskiväli (Nikomakhoksen etiikka II, 9, 1109a20-25). Lainkuuliaisuutta reunustavia paheita ovat piittaamattomuus laeista ja kritiikitön suhtautuminen niihin.

Jälkimmäisen paheen välttämiseksi lakeja tulee arvioida eettisesti. Arvioinnin tärkeys voidaan havaita esimerkiksi siitä, että monissa maissa vähemmistöjen sorto on lainmukaista, vaikka se on moraalitonta. Väite, jonka mukaan lakia voi rikkoa moraalisin perustein, saisi oletettavasti enemmän kannatusta, jos väitettä edeltäisi katsaus hirmuhallitusten historiaan.

Klassisessa luonnonoikeusajattelussa katsotaan, että lainsäädäntö on moraalille alisteinen. Ruotsissa ja Suomessa tämän ajatustavan kirkkaimpana edustajana pidetään Olaus Petrin (1493-1552) tuomarinohjeita. Niiden mukaan mikä ei ole oikeus ja kohtuus, ei voi olla lakikaan. Olaus Petri kääntyisi haudassaan, jos kuulisi nykysuomalaisten lainkuuliaisuudesta.

Suomalaisten puolustuksesi on kuitenkin sanottava, että täkäläinen lainsäädäntö on eettisesti korkeatasoista, vaikka ei virheetöntä. Jos lait ovat moraalisesti kunnossa, etiikka ei estä vaan tukee lainkuuliaisuutta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeisimmät postaukset

Tommi Lehtonen

Tommi Lehtonen - Ajatusyhteys

Kirjoittaja toimii vastuullisuus- ja eettisyysjohtajana Vaasan yliopistossa.