Kävelyn filosofiaa

blog
Kävely auttaa ajattelemaan ja pääsemään ulos ajattelun umpikujista.

Rauhallisessa kävelyssä syke pysyy niin alhaalla, että siinä voi keskittyä ajatuksiinsa. Rauhallinen pyöräily sopii ajattelun harjoittamiseen samasta syystä.

Juostessa ja muussa hengästymistä aiheuttavassa liikunnassa on vaikeampaa pitää ajatuksensa koossa. Vaikka kuinka yrittäisi keskittyä juoksulenkillä, ajatukset karkaavat ja hyppivät asiasta toiseen.

Kävely on ”ajatteluliikuntaa” myös seuraavista syistä. Ensinnäkin kulkemisen ja hengittämisen rytmi sekä raitis ilma saavat ajatukset liikkeelle ja auttavat jäsentämään ajatuksia. Toisekseen maiseman vähittäinen vaihtuminen ruokkii ajattelua uusilla havainnoilla ja näkökulmilla. Tällainen käsitys kävelystä saa tukea filosofian historiasta.

Aristoteles (384-322 eKr.) perusti peripateettiseksi eli käveleväksi (kreik. peripateoo: kävellä) sanotun koulukunnan. Tarinan mukaan Aristoteles käveli ja keskusteli oppilaidensa kanssa Ateenan Lykeionin pylväskäytävillä. Vaikka tarina olisi epähistoriallinen, on helppo uskoa kävelyn sopivan filosofian ja muidenkin aineiden opetukseen.

Aristoteles sanoo Sielusta -teoksen kolmannessa kirjassa, että ”joka ei aisti, ei voi oppia eikä ymmärtää mitään” (De an. III, 8, 432a7). Tuomas Akvinolainen (1225-1274) kehitti Aristoteleen käsityksen pohjalta ”peripateettisen aksiooman”, jonka mukaan mielessä ei ole mitään, mikä ei ensin olisi ollut aisteissa (De veritate, q. 2, a. 3, arg. 19). Tämän periaatteen mukaan mielellä on kyky tavoittaa yleispäteviä merkityksiä yksittäisistä havainnoista – esimerkiksi havainnoista, joita tehdään kävelyllä.

Vihjasin edellä, että kävelyyn liittyvät havainnot liikkeestä ja ympäristöstä herättävät käsitteellistä ajattelua ja auttavat tarkastelemaan asioita uusista näkökulmista. Tämäntapaista ideaa kehitti Maurice Merleau-Ponty (1908-1961) ”ruumiin fenonomelogiassaan”. Merleau-Ponty korosti ruumiinliikkeiden merkitystä. Hänen mukaansa havaintokokemus on pohjimmaltaan ajattelun motorista intentionaalisuutta eli suuntautumista kohteeseen. Kävellessä tämä kohteeseen suuntautuminen vahvistuu kehon liikkeestä.

Henry Thoreau (1816-1872) ylistää Kävelemisen taidossaan (eng. Walking) luonnossa kävelyn nautintoa. Hän kertoo sen sijaan välttävänsä teitä ja kaupunkeja. Thoreaun mukaan luonnossa voi tuntea ”täydellistä ja alkuperäistä” vapautta, joka on vastakohta kansalaisen vapaudelle ja sivistykselle. Kävely antaa näin Thoreaulle aiheen asettaa vastakkain luonnontilan ja yhteiskunnan.

Immanuel Kant (1724-1804) taas tunnetaan filosofiansa lisäksi säntillisestä kaupunkikävelystä. Kerrotaan, että Königsbergin asukkaat tiesivät, mitä kello on, kun näkivät Kantin kävelyllä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeisimmät postaukset

Tommi Lehtonen

Tommi Lehtonen - Ajatusyhteys

Kirjoittaja toimii vastuullisuus- ja eettisyysjohtajana Vaasan yliopistossa.