Michael Billig kirjoittaa pisteliäästi akateemisen kirjoittamisen ongelmista (Learn to Write Badly: How to Succeed in the Social Sciences, Cambridge University Press, 2013). Hän suomii erityisesti yhteiskuntatieteilijöitä, mutta myös muilla tieteenaloilla on syytä ottaa kritiikistä vaarin.

Billigin mukaan tutkijoita kasvatetaan kilpailemaan ja pöyhkeilemään julkaisujen määrällä ja muodikkuudella. Vilpitön halu vastata kiinnostaviin kysymyksiin ja ratkaista vaikeita ongelmia unohtuu. Jäljelle jää taito tuottaa määrämuotoisia tekstejä.

Billig väittää, että nykyiset yhteiskuntatieteelliset julkaisut ovat lähes järjestään vaikeaselkoisia ja ikävystyttäviä. Kirjoittelu täyttää kuitenkin yhden ”vaatimuksen” – se noudattaa sovinnaista kaavaa.

Billig moittii yliopistojen työilmapiiriä kilpailuhenkiseksi. Sitä vahvistaa lisääntynyt arviointi ja mittaaminen. Vaikka tutkijat pyrkivät yhä pontevammin lunastamaan paikkansa akateemisessa maailmassa, ainakin yhteiskuntatieteilijöiden jo ennestään kehno kirjoitustyyli vain huononee.

Keskeisenä syynä tieteellisten tekstien kehnoudelle Billig pitää tutkijoiden pätemisen tarpeen tuomaa kiirettä julkaista ilman riittävää harkintaa ja hiomista. Sekava ja hiomaton ajattelu peitetään hienolta kuulostavilla ilmauksilla. Vertaisarviointi on ongelman edessä voimaton ja itse osa ongelmaa.

Kirjassa esitetään tieteen kielestä eri alojen esimerkkejä. Ne osoittavat, miten ammattislangi on säännönmukaisesti epätäsmällisempää ja sisältää vähemmän informaatiota kuin yksinkertaisempi kieli. Tämä on tärkeä havainto, koska erikoissanojen käyttöä perustellaan usein juuri täsmällisyydellä.

Billigin mukaan yhteiskuntatieteilijöillä on tapana käyttää pitkiä ja kömpelöitä substantiiveja. Abstrakteista asioista puhutaan kuin esineistä. Verbeistä ja adjektiiveista johdetaan uusia, omituisia substantiiveja.

Toinen tieteellisten tekstien helmasynti on passiivin käyttö. Siinä teon tekijä jää epäselväksi.

Tutkijoiden ammattislangi kietoo tieteen salaperäisyyden verhoon. Se vaikeuttaa tutkimustulosten tulkintaa ja selittämistä. Erikoissanoja käyttämällä tutkijat liioittelevat tuloksiaan ja väitteitään. Erikoissanoilla myös kätketään väitteiden ja perustelujen heikkouksia.

Billig neuvoo kirjoittamaan mahdollisimman yksinkertaisesti ja välttämään ammattikieltä. Hän myös varoittaa akateemisesta verkostoitumisesta, koska juuri se johtaa yhdenmukaiseen ammattikieleen. Billig esittää virkistävän epämuodikkaita väitteitä ja perustelee ne vakuuttavasti.