Platonin Faidros-dialogissa (246a) verrataan ihmissielua parivaljakkoon. Sitä ohjaa ihmisen henkinen puoli ja vetäjinä on kaksi ratsua. Toinen niistä on raaka ja raju, ”vain ruoskaa vaivoin totteleva”. Toinen taas on jalorotuinen, ”luonnostaan kuriin ja säädyllisyyteen taipuva”.
Vertauksen mukaan ihmisen henkinen minä ihanteinensa ja aatteinensa on vain ohjaaja. Käyttövoima tulee ”ratsuista”, joita ohjaaja voi hillitä tai yllyttää.
Näin Platonia tulkitsee Alajärvellä Etelä-Pohjanmaalla syntynyt filosofi ja psykologi Eino Kaila (1890-1958). Tulkinnan mukaan ihmistä liikuttava tarmo ja voima ovat kotoisin ihmisluonnon eläimellisistä kerroksista, vieteistä ja intohimoista.
Ihmisolemuksen viettikerroksessa on kuitenkin kaksi puolta, alhaisempi ja jalompi. Ohjaaja, henkinen minä, onnistuu pyrkimyksissään vain, jos hän saa ihmiseläimen jalommat voimat palvelukseensa (Eino Kaila, Syvähenkinen elämä, 2. p., Helsinki: Otava, 1954, 60-61, 158).
Platon esittää sielua koskevan käsityksensä yksityiskohtaisemmin Valtion neljännessä kirjassa. Sen mukaan sielulla on järki-, into- ja himo-osa. Järkisielu on harkitseva ja sen tehtävä on hallita kahta alempaa. Intosielu on ihmisen voimakeskus ja tarmonpesä. Sitä tarvitaan kaikessa työssä ja opiskelussa. Himosielu on puolestaan haluava ja heittäytyvä. Halut ja himot ovat luovuuden lähde ja siksi tarpeellisia niin tieteissä kuin taiteissa.
Sielun kolmijaon perusteella ihminen on kuin pieni työryhmä, jossa on erilaisia jäseniä ja kullakin oma tehtävänsä. Kunkin jäsenen vahvuudet pitäisi saada käyttöön ja heikkouksia hillitä. Henkistä voimaa ja luovuutta tarvitaan, sillä järki yksin on avuton.
Platonin ja arkikokemuksen mukaan ”sielun osat” kamppailevat vallasta. Tästä johtuvat ihmisen sisäiset ongelmat ja konfliktit. Taistelun tuloksista riippuu ihmisen luonne. Platonin ja monen muun mielestä ihannetilassa vallitsee osien harmonia, jossa järkevä sielunosa hallitsee muita.
Vaikka nykyinen psykologia, lääketiede ja neurologia tarjoavat monessa suhteessa yksityiskohtaisemman, tarkemman ja paremmin perustellun käsityksen ihmisen mielestä, Platonin ihmiskuva on valaiseva. Se on vertauskuvissaan konkreettinen; sitä voi käyttää avuksi oman elämänsä erittelyssä ja sen pohjalta voi usein osuvasti ymmärtää muidenkin käyttäytymistä.
