Kertomus alkaa, kun Buddhan luokse saapuu hänen oppilaitaan. He ovat huolissaan siitä, että heidän tuntemansa oppineet ovat erimielisiä lähes kaikesta. Kuultuaan tämän Buddha vastaa seuraavalla tarinalla.
Sokeat saavat tunnusteltavakseen norsun. Jotkut heistä koskevat norsun korvaa, toiset syöksyhampaita, kolmannet kärsää ja niin edelleen. Esittelyn päätyttyä sokeilta kysytään: ”Millainen eläin norsu on?”
Ne sokeat, jotka olivat tunnustelleet norsun päätä vastasivat: ”… norsu on kuin vesiastia”, mutta ne jotka olivat tunnustelleet norsun korvaa sanoivat: ”Norsu on kuin viljakori.” Ne sokeat, jotka olivat tunnustelleet norsun syöksyhampaita totesivat vuorostaan norsun muistuttavan auraa ja ne jotka tunnustelivat sen kärsää katsoivat sen muistuttavan heinäseivästä. Vielä olivat ne sokeat, jotka tunnustelivat norsun ruumista ja sanoivat: ”Norsu … on kuin varastohuone”, ja ne sokeat, jotka tunnusteltuaan norsun takamusta totesivat norsun muistuttavan huhmarta. Lopuksi mielipiteensä ilmaisivat vielä sokeat, jotka olivat tunnustelleet norsun häntää. Heidän mukaansa norsu oli kuin petkel, paitsi niiden mukaan, jotka tunnustelivat vain hännäntupsua ja katsoivat norsun siksi olevan kuin harja. (Udâna VI.4) (suom. Tom Sjöblom, ”Norsun kärsä ja loputkin norsusta: käsitteellinen integraatio ja aito monitieteisyys”, Tieteessä tapahtuu 21, nro 3, 2003, 5-6.)
Kertomus opettaa, että näkökulman rajallisuus johtaa helposti väärinkäsityksiin, mittakaavavirheisiin ja liiallisiin yksinkertaistuksiin.
Käsitys vääristelee, jos se väittää tarkasteltavalla olevan osia tai ominaisuuksia, jotka siltä puuttuvat. Mittakaavavirheissä kohdetta tai sen piirrettä liioitellaan tai vähätellään. Liiallinen yksinkertaistus jättää esittämättä kohteelle kuuluvat perustavanlaatuiset osat tai ominaisuudet. Kertomuksen sokeat lankesivat kaikkiin näihin virheisiin.
Asianmukaisesti toteutetussa tutkimuksessa kohteita ja aineistoja tarkastellaan riittävän monipuolisesti. ’Riittävän’ on tässä olennainen sana, koska tutkimuksessa joudutaan joka tapauksessa tekemään rajauksia. Onnistunut rajaus kohdistaa tutkimuksen uuteen ja yllättävään.
Tieteessä tulee välttää ja korjata vääristelyä, liioittelua, vähättelyä ja liiallista yksinkertaistamista. Se edellyttää pääpiirteissään seuraavaa: tutkimuksen näkökulmaa tulee askel askeleelta, kuin norsua kiertäen, vaihtaa. Se voi tapahtua käyttäen kunkin tieteenalan muita välineitä, esimerkiksi toisia käsitteitä, teorioita, malleja, laitteita ja niin edelleen. Se voi tapahtua myös lainaamalla välineitä muilta tieteenaloilta.
Kertomus päättyy seuraavaan Buddhan lausumaan runoon:
Jotkut erakot ja niin sanotun ylimmän kastin jäsenet, / ovat syvällä kiinni omissa näkemyksissään. / Ne, jotka näkevät vain asioiden yhden puolen, / osallistuvat riitoihin ja väittelyihin. (suom. blogin kirjoittaja)
