Ei mitään uutta auringon alla

blog
Roomalaiselta näytelmäkirjailijalta Titus Maccius Plautukselta (254-184 eKr.) on peräisin monia lentäviä lauseita, joiden perusteella ihmisluonto ja elämän peruskokemukset ovat säilyneet samanlaisina antiikista nykypäivään.

Yksi tunnetuimmista Plautuksen lausahduksista ”ihminen on ihmiselle susi” (lupus est homo homini) (Asinaria 495) on peräisin Aasien komediasta. Samanlaiseen ihmiskuvaan perustuu Thomas Hobbesin (1588-1679) yhteiskuntakäsitys, jonka mukaan luonnontilassa vallitsee ”kaikkien sota kaikkia vastaan”. Ihmisten on siksi sovittava poliittisesta auktoriteetista, jolle he luovuttavat rajattoman vallan kiistojen ratkaisemiseksi. Aasien komedian tekstiyhteydessä puhutaan muukalaisista: siitä, että ihmiset kohtelevat huonosti niitä, joita eivät tunne.

Toinen tunnettu Plautuksen lausahdus on ”se, jota jumalat rakastavat, kuolee nuorena” (quem di diligunt, adulescenc moritur) (Bacchides 817). Kaksi Bacchista -komediassa lause on ironinen. Yksi näytelmän henkilöistä antaa varttuneen keskustelukumppaninsa ymmärtää, että tämä on kaikkea muuta kuin jumalten suosikki, koska vielä elää. Tekstissä nuoruuteen yhdistetään voima, äly ja järkevyys.

Vangit -näytelmä sisältää useita tunnettuja lausumia, jotka on käännetty alla melko vapaasti:

”Tajuamme onnemme vasta, kun olemme menettäneet sen” (tum denique homines nostra intelligimus bona, quom quae in potestate habuimus, ea amisimus) (Captivi 142-143). Tämä on yksi antiikissa esitetyistä vastauksista pahan ongelmaan: pahaa tarvitaan, jotta hyvä havaittaisiin, ja tässä (aika lohduttomassa) mielessä pahasta voi seurata hyvää.

”Ihmiset ovat hyvää kaveria niin kauan kuin he tarvitsevat palvelusta, mutta sen saatuaan heistä tulee kurjia huijareita” (quod sibi volunt, dum id impetrant, boni sunt; sed id ubi iam penes sese habent, ex bonis pessimi et fraudulentissimi) (Captivi 232-235). Tämä on osuva kuvaus käyttäytymisestä, jota myöhemmin Kant moittii ihmisten välineellistämiseksi.

”Hyvän ihmisen tekemä hyvä teko tuottaa paljon hyvää” (quod bonis bene fit beneficium, gratia ea gravida est bonis) (Captivi 257). Vangit -näytelmässä yhdistetään näin hyve- ja seurausetiikka. Samantapainen mutta metafyysisempi käsitys sisältyy intialaiseen karmaoppiin, jonka mukaan hyvistä teoista koituu myös tekijälleen hyvää, pahasta pahaa.

Lähde: Titus Maccius Plautus, Amphitryo, Asinaria, Aulularia, Bacchides, Captivi, Tredition classics, Hamburg: Tredition, 2012. Otsikon viisaus on Vanhan testamentin Saarnaajan kirjasta (1:1), joka on mahdollisesti peräisin samalta ajalta kuin Plautuksen näytelmät.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeisimmät postaukset

Tommi Lehtonen

Tommi Lehtonen - Ajatusyhteys

Kirjoittaja toimii vastuullisuus- ja eettisyysjohtajana Vaasan yliopistossa.