Kristevan mukaan uskonnon tehtävä on käsitellä varhaislapsuuteen, rintaruokinnan loppumiseen liittyvää maternalistista traumaa: äidin hylkäämäksi tulemisen kokemusta. Siksi perheseen liittyvät käsitteet ovat uskonnoissa niin keskeisiä.

Eri uskontoja yhdistää Kristevan mukaan abjektien eli epäpuhtaiden, vältettävien ja torjuttavien asioiden käsittely, jossa rituaaleilla on tärkeä rooli. Niiden tehtävänä on säädellä ja käsitellä ihmisen suhdetta abjekteihin. Tähän liittyvät esimerkiksi erilaiset puhdistautumisrituaalit.

Sama peruskuvio toistuu Kristevan mukaan myös kristinuskossa, jossa abjekteista tulee synnin käsitteen välityksellä ihmisen sisäinen ongelma. Abjektit eivät siten enää ole ihmisen ulkopuolella vaan psyykessä. Tämä tekee niistä entistä traumaattisempia, koska ihminen ei voi säädellä suhdettaan niihin ulkonaisilla teoilla. Tällä sisäisellä abjektimaailmalla on erityinen symbolinen muoto ja siksi kristinuskolla on erityinen jumaluuden rakenne.

Kristeva keskittyy katoliseen kristinuskoon, jossa symbolit isä, poika ja äiti eli neitsyt Maria muodostavat jumalallisen perheen, jonka jäsenten keskinäiset suhteet ovat hyvin monimutkaiset. Tähän symbolimaailmaan kuuluu neitseestä syntynyt, synnitön (”abjektiton”) ja täydellinen Jeesus-lapsi.

Joulukertomus liittyy näin yleisinhimilliseen henkiseen peruskaavaan, joka muodostuu toiveiden ja pelkojen, ihanteiden ja pettymysten kudelmasta. Todellisuudessa kukaan ei ole ihannelapsi, jota äiti ei koskaan jätä.

Kristeva arvostelee niitä feministejä, jotka pyrkivät poistamaan uskonnosta sukupuolisidonnaiset käsitteet. Silloin nimittäin uskonnollisten kertomusten ja rituaalien terapeuttinen merkitys katoaa. Kristevan mukaan uskonto ei ole tosi tai epätosi vaan traumaattisten kokemusten käsittelyn väline.

Kristeva laajentaa uskonnon tulkintaansa yhteiskunnalliseksi analyysiksi. Hänen mukaansa protestanttinen kristinusko ja siinä tapahtunut feminiinisen perinteen katoaminen selittävät, miksi protestanttiset yhteiskunnat edustavat universaalin järjestyksen ideaa. Protestanttisessa kristinuskossa vallitsee yleinen eli periaatteessa yhteiskunnan kaikkiin jäseniin kohdistuva sosiaalietiikka. Katolisessa yhteiskunnassa taas osoitetaan solidaarisuutta ensin perheelle ja lähipiirille. Tämän käsityksen ovat vahvistaneet monet yhteiskuntatieteelliset tutkimukset.