Viikonpäivän voi tietysti itsekin tarkistaa kalenterista, mutta on kätevää, jos viikonpäivä kerrotaan kutsussa. Sillä tavalla otetaan huomioon kutsuttavien näkökulma. Tämä pieni huomaavaisuus liittyy filosofisesti kiinnostavaan ilmiöön – siihen, että on olemassa nykyhetkisidonnainen ja nykyhetkiriippumaton tapa puhua ajasta. (Tämän erottelun esittäjä, englantilainen filosofi John McTaggart puhui A- ja B-sarjan aikakäsitteistä.)

Kun tapahtumien ajallista sijaintia kuvataan nykyhetkisidonnaisten (eli A-sarjan) käsitteiden avulla, tapahtumia tarkastellaan nykyhetken luomasta perspektiivistä käsin. Tällaisia ajanmääreitä ovat esimerkiksi eilen, tänään, huomenna, kaksi viikkoa sitten, kahden viikon päästä ja niin edelleen. Näiden ajanmääreiden esittämiseen liittyy epäsuora viittaus esityshetkeen osana tarkoitettua merkitystä. Esimerkiksi jos tänään sanon, että käyn huomenna Seinäjoella, tarkoitan eri päivän tapahtumaa kuin jos sanon saman huomenna.

Nykyhetkiriippumattomassa (eli B-sarjan) tavassa puhua ajasta tapahtumat sijoittuvat yksiselitteiseen järjestykseen ennen- ja jälkeen-suhteiden mukaan. Tällaisia ajanmääreitä ovat esimerkiksi samaan aikaan kuin, aikaisemmin kuin ja myöhemmin kuin. Myös päivämäärät kuuluvat nykyhetkiriippumattomaan tapaan puhua ajasta. Jos jostain tapahtumasta sanotaan, että se on 23.11.2010, sanotaan jotain sen samanaikaisuudesta ja eriaikaisuudesta muihin tapahtumiin nähden, muttei sanota, miten kyseinen tapahtuma on suhteessa nykyhetkeen.

Kellonaika- ja viikonpäiväilmauksia käytetään sekä nykyhetkisidonnaisten ajanmääreiden kanssa (esim. ”ensi viikon tiistaina klo 15.15”) että nykyhetkiriippumattomien ajanmääreiden kanssa (esim. ”tiistaina 23.11.2010 klo 15.15”). Kellonajan tai viikonpäivän käyttö ei muuta ilmauksen nykyhetkisidonnaisuutta tai -riippumattomuutta, vaan jättää sen silleen.

Kun tapahtumasta kerrotaan sekä päivämäärä että viikonpäivä, otetaan maksimaalisesti huomioon kutsuttavien tieto ajasta ja tulevaisuuden tapahtumista.