Maamme yliopistot ovat suomalaisen kulttuurin etuvartioita ja majakoita, joiden tiedon valo valaisee ympäröivää yhteiskuntaa ja maailmaa. Tiedon valo tekee pimennossa olleen havaittavaksi.

Yksi tieteen tuntomerkeistä onkin julkisuus. Sen mukaan tieteen tulokset ovat julkista omaisuutta ja ne voidaan tiedottaa kaikille. Tieteellisenä esiintyvälle väitteelle on myös oltava julkinen perustelu. Sen vuoksi yksittäisen tutkijan tieteellisenä tuloksena esittämä käsitys käy läpi tieteellisen keskustelun ja kritiikin. Jos se läpäisee kritiikin, se voidaan hyväksyä. Muut, esimerkiksi moraaliset tai poliittiset perusteet eivät tee tieteen tuloksia päteviksi.

Tietoa arvostetaan varmaankin kaikissa kulttuureissa. Monet haluavat kuitenkin ajatella, että tiedon arvo on ymmärretty erityisesti heidän omassa maassaan.

Suomalaiseen kulttuuriin kuuluvasta tiedon arvostuksesta käytetään usein esimerkkinä Kalevalaa. Sen päähenkilö Väinämöinen on tietäjä, runonlaulaja ja kanteleen soittaja, ei soturi tai hallitsija kuten monien muiden maiden sankarit.

Väinämöisen hahmo kuvastaa siis tiedon arvostusta ja jopa mystifiointia. Hänen sanansa mahti on raudan mahtia suurempi. Väinämöinen onkin šamaani ja opettaja. Mainittakoon esimerkki hänen opetuksistaan. Hän varoittaa ”kullalle kumartamasta, hopealle horjumasta” – siis arvostamasta liikaa aineellista rikkautta (37. runo).

Väinämöinen on myös toimeliaan vanhuuden symboli. Tosin viisas Väinämöinenkin epäonnistuu monissa yrityksissään kuten Ainon ja Pohjolan neidon vaimoksi saamisessa ja sammon ryöstössä. Väinämöinen on myös välillä viettiensä vietävissä, mistä Akseli Gallen-Kallelan Aino-taru -maalaus on saanut aiheensa.

Tutkijat ja yliopisto-opettajat tekevät fyysisesti kevyttä ja siistiä sisätyötä. Tutkimusten mukaan ihmisen henkiselle vireydelle on myös hyväksi ponnistella älyllisesti koko ikänsä. Tulisiko siis tutkijoille ja yliopisto-opettajille säätää oikeus jatkaa työntekoa ”Väinämöisen ikäiseksi” tai ainakin 75-vuotiaaksi? Tiedon valon jakaminenhan ei ole ikäkysymys.