Huippututkimus

blog
Yliopistoja ja tieteellistä tutkimusta koskevaan keskusteluun on parin viime vuosikymmenen aikana pesiytynyt sana ’huippu’. Perinteisempi tavoite olisi akateeminen etevyys: yliopistojen tehtävänä oli jo keskiajalla tutkimukseen perustuvan ylimmän opetuksen antaminen ja mestareiden kouluttaminen.

Yksi merkittävimmistä viime vuosisadan filosofeista, Cambridgen yliopiston professori Ludwig Wittgenstein oli huippunero. Hän julkaisi kuitenkin vain kaksi teosta: Tractatus logico-philosophicus -nimisen merkillisen, mutta hyvin vaikutusvaltaiseksi muodostuneen tutkielman ja lyhyehkön esitelmän etiikasta. Vaikka Wittgensteinilta on julkaistu postuumista paljon muitakin kirjoituksia, hän olisi jättänyt täyttämättä nykyiset huippututkimuksen kriteerit.

Akateeminen maailma on täynnä arviointia. Se alkaa pääsykokeiden, tenttisuoritusten ja gradujen arvioinnista, jatkuu väitöskirjojen, artikkelien ja monografioiden arvioinnilla, ja päätyy viranhakijoiden ja hankehakemusten arviointiin. Tämän jatkuvan arvioinnin lisäksi tehdään muutaman vuoden välein erityisiä yliopistokohtaisia tutkimuksen ja opetuksen arviointeja. Tieteen tilaa ja tasoa arvioidaan säännöllisesti myös valtakunnallisesti.

Alituinen arviointi herättää kuitenkin kysymyksiä: Voiko arviointia olla liikaa? Kääntyykö arviointi jo itseään vastaan? Vähentääkö se luovuutta ja tieteen riippumattomuutta? Ruokkiiko se itsekeskeisyyttä ja oman edun tavoittelua?

Arviointien hyvänä tarkoituksena on huippujen ja tulevaisuuden lupausten tunnistaminen ja tukeminen. Tavoitteena voi kuitenkin myös olla näkymättömien ja tuottamattomien alojen vähittäinen karsiminen. Kriitikot kysyvät, eivätkö pikemminkin tällaiset alat tarvitsisi kannustusta. Miten esimerkiksi suomalaisen urheilun kävisi, jos tuettaisiin vain mäkihyppyä ja keihäänheittoa?

Nykyisen standardikäsityksen mukaan huippututkimusta edustavat sellaiset tutkijat, laitokset ja yksiköt, jotka julkaisevat paljon tutkimuksia arvostetuissa kansainvälisissä lehdissä ja julkaisusarjoissa; joita siteerataan arvostetuissa kansainvälisissä julkaisuissa ja jotka tekevät paljon kansainvälistä yhteistyötä.

Sisällökkäämpiä arviointiperusteita olisivat esimerkiksi tutkimuksen luovuus ja omaperäisyys sekä tieteen edistyminen. Näihin ja moniin muihin kriteereihin liittyy kuitenkin tulkinta- ja todentamisongelmia sekä tieteenalojen eroista johtuvia yhteismitattomuusongelmia. Miten niitä voitaisiin ratkaista?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Viimeisimmät postaukset

Tommi Lehtonen

Tommi Lehtonen - Ajatusyhteys