Isänmaa on patriarkaalisen kulttuurin käsite ja sanaa kuulee nykyisin lähinnä vain itsenäisyyspäivänä, kansakunnan saavutuksia muisteltaessa. Vaikka yliopistolain juhlavuus unohdettaisiin, laki herättää tärkeitä arvokysymyksiä ja maailmankatsomuksellisia kysymyksiä.

Yliopistolaki jättää täsmentämättä, mitä isänmaan ja ihmiskunnan palveleminen on. Monien mielestä sitä on maamme kansainvälisen kilpailukyvyn ja kansantalouden kasvun tukeminen. Tätä perustellaan hyvää tarkoittaen hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämisellä. Täten opiskelijoita tulisi kai kasvattaa kulutuksen lisäämiseen ja verotettavien tulojensa maksimointiin. Jos tästä tehtäisiin yleinen sääntö, seuraukset olisivat kuitenkin ekosysteemille tuhoisat.

Monet pitävät isänmaan palvelemista myös kulttuuritehtävänä – suomalaisen kirjallisuuden, taiteen ja musiikin edistämisenä. Lisäksi toivotaan, että opiskelijat palvelisivat koko ihmiskuntaa tarjoamalla kansainvälistä osaamistaan maailmanlaajuisen elintason nousun ja samalla suomalaisen viennin hyväksi.

Vahvistumassa on kuitenkin myös toisenlainen ääni – ääni joka muistuttaa elämällä, tieteillä ja taiteilla olevan itseisarvoa ilman taloudellista vastiketta. Tämän toisen äänen mukaan tuottavuuden kasvu, kulutuksen kasvu ja talouskasvu ovat itse asiassa pahinta, mitä suomalaiset ja koko ihmiskunta voivat elonkehälle tehdä.

Vaasalainen luonnonsuojelija ja esseisti Göran Ekström väittää väittää uudessa kirjassaan, että utopia pelastaa maailman kulutuskulttuurin liekeistä. Tällainen utopia kyseenalaistaa talouskasvun siunauksellisuuden. Miten yliopisto voisi kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata – tai Äiti Maata – ja ihmiskuntaa tässä tehtävässä?