Kiitospuhe Vaasan yliopiston Vuoden tiedeviestijäpalkinnosta

Yleinen

Olen kovin otettu tästä palkinnosta. Oma tutkimusaiheeni on talousosaaminen, jossa yhdistyvät saumattomasti yliopiston perustehtävät: tutkimus, opetus ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Taloudenhallinnan tutkimuksen ensisijaisena tavoitteena on parantaa kansalaisten talousosaamista ja sitä kautta ihmisten arjenhallintaa. Olisi varsin kummallista, jos tällaisessa aiheessa tutkimuksessa saatua tietoa ei yrittäisi viedä eteenpäin ja käytäntöön. Talousosaamisen kehittäjät muodostavat laajan sidosryhmän aihetta käytännön tasolla harjoittavista henkilöistä. Heidät on tärkeä tavoittaa. Omia kanaviani tähän ovat mm. twitter-tilini, Taloudesta ilman kyyneliä –blogi sekä runsaat julkiset esiintymiset.

Tiedeviestinnässä on kyse paljon muustakin kuin vain tutkimuksesta kertomisesta. Siinä on kyse myös verkostojen luomisesta, osaamisen jakamisesta, ja tieteen arkipäiväistämisestä. On tärkeää tietää, miten pystyy itse palvelemaan ympäröivää yhteiskuntaa ja miten voi itse osallistua yhteistyökumppaneiden hankkeisiin parhaalla mahdollisella tavalla. Viestintään kuuluu sekin, että myös itse kuuntelee herkällä korvalla, mitä yhteistyökumppaneilla on kerrottavaa. Näin viestinnästä tulee aidosti kaksisuuntaista ja se tukee yhdessä kehittämistä.

Tähän suuntaan tieteentekemistä ovat olleet viemässä myös merkittävimmät tiedettä rahoittavat tahot, kuten Suomen Akatemia. Monissa rahoitusinstrumenteissa viestintä ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus ovat olleet hyvin keskeisessä asemassa. Tutkijoiden olisikin hyvä löytää itselleen sopivimmat kanavat tähän tarkoitukseen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Panu Kalmi

Panu Kalmi - Taloudesta ilman kyyneliä