Tällä otsikolla oli nimetty Yhdessä digisti – opetuksen tuen ja kehittämisen päivän 18.5.2021 haastatteluhetki, jossa juttelin Pihlajalinnan työpsykologin Minna Björkmanin kanssa.
Olen toiminut markkinoinnin ja viestinnän yksikön pedagogisen mentorina kuluvan lukuvuoden ja sain ensimmäisen ajatuksen tähän haastatteluun jo toimikauteni alussa, kun tapasimme pedagogisten mentorien kanssa ihan ensimmäistä kertaa viime syksynä. Tuolloin listasimme erilaisia teemoja, joihin haluaisimme tarttua oman mentorointikautemme aikana. Itselleni heräsi nopeasti ajatus opiskelijapalautteen käsittelystä, nimenomaan siitä näkökulmasta, että kuinka tuemme opettajia tässä aika monisäikeisessä keskustelussa. Tyypillistä on, että varsinkin palautteeseen liittyvästä julkisesta keskustelusta unohtuu yksittäisen opettajan näkökulma, ja hänen tunteensa ja taitonsa käsitellä saamaansa palautetta. Sen sijaan ikään kuin sisäänrakennettuna oletuksena usein on, että opettajat haluavat saada palautetta – vaikka se olisi loukkaavaakin.
Mutta miksi siis opiskelijapalaute herättää niin paljon tunteita? Minna Björkman vastaa, että ”siinä nousee esiin monet isot tunteet, kuten häpeä”. Ei ihme, että palaute välillä kuohuttaa. Björkman selittää, että voimakkaiden tunnekokemusten taustalla voi olla nk. positivity bias. Tämä tarkoittaa sitä, että opettajina valmistelemme kursseja huolella, jolloin oletuksemme on, että kaikki menee hyvin. Ja jos näin ei kaikilta osin tapahdukaan, tuloksena voi olla yllättävä ja joskus hallitsemattomaltakin tuntuva palaute. Toisaalta toisinaan kiinnitämme huomiota vain niihin negatiivisiin kommentteihin, vaikka yleisarvio saattaisi olla ihan positiivinen tai ainakin neutraali. Tässä puolestaan on kyse siitä, miten aivomme on ohjelmoitu, luontaisesti huomaamme poikkeamat, ja se aiheuttaa meissä ikään kuin henkisen hälytystilan.
Vaikka nämä psykologiset prosessit osaltaan auttavat ymmärtämään tunnekokemusten taustaa, se ei välttämättä vielä auta palautteesta heränneiden tunteiden käsittelyssä. Tähän Minna Björkman nostaa esiin useita keinoja. Kuten Panu Kalmi omassa blogitekstissään (https://blogs.uwasa.fi/taloudesta/2021/05/20/kurssipalautteiden-kaytosta-ja-vaarinkaytosta/) tuo esiin ”Opettajat voivat kokea anonyymin palautteen ahdistavana – erityisesti, jos siihen liittyy henkilöön tai ulkonäköön meneviä kommentteja.” Etenkin tämän tyyppisiin asiattomiin kommentteihin voi pyrkiä suhtautumaan pukemalla ylleen henkisen teflon-takin, jonka pinnalta loukkaavat kommentit saavat liukua pois, niin kuin voi teflon-pannulta. Loukkaaviin kommentteihin pitää kuitenkin voida puolustautua, kaikkea ei siis tarvitse opettajankaan purematta niellä. Toisinaan myös aika voi auttaa, ja hetken päästä kenties vaan hymähdyttää.
Palautetta pohtiessaan voi myös asettua opiskelijan tai muun palautteen antajan asemaan, kuinka itse sanoisin tämän kriittisen kommenttini. Joskus palaute ei välttämättä edes aidosti kohdistu kyseiseen kurssiin tai opettajaan, vaan palaute voi kummuta, ehkä tiedostamattakin jostain täysin muusta antajan omaan elämään liittyvästä haasteesta tai vaikkapa käännekohdasta. Palautteessa onkin tärkeä säilyttää keskusteluyhteys, jossa myös palautteen antaja on vastuussa antamastaan palautteesta, ja omasta roolistaan kurssin onnistumisessa. Haastattelun aikana chatissa kommentoitiinkin, kuinka tärkeää on opettaa antamaan palautetta ja siirtyä entistäkin enemmän pois ”rating culturesta”!
Erityisesti palautteiden anonyymiys herättää tunteita puolesta ja vastaan, palautteen antajan vastuuttamisen näkökulmasta nimellinen palaute olisi Minna Björkmanin mukaan perusteltu vaihtoehto. Nimellä annettua palautetta voi pitää myös työelämätaitona, johon opiskelijoita valmistamme. Valmistunut maisteri osaa antaa kehittämisehdotukset rakentavasti ja niiden takana – omalla nimellään – seisten. Vastaavasti osa meidän opettajien ammattitaitoa ja -etiikkaa on näiden palautteiden käsittely kehittävästi, ilman että opiskelija joutuu pelkäämään huonomman arvosanan puolesta. Dialoginen palautteen antaminen ja saaminen, etenkin erilaisia epävirallisia palautemuotoja hyödyntäen voisikin parhaimmillaan rakentua voimavaraksi, jossa niin opiskelijat, opettajat ja kenties yliopistokin kehittyvät.
Haastattelussa ja chat-kommenteissa nousikin esiin koulutusohjelmien sekä yliopistotason palautejärjestelmä ja –kulttuuri. Minna Björkman kannustaa avoimuuteen ja vertaistukeen: opettajilla olisi hyvä olla mahdollisuus purkaa tuntoja kollegoiden kanssa. Palautetta käsiteltäessä olisi hyvä pitää mielessä ratkaisukeskeisyys, eikä pelkästään yksittäisen kommentin tunnistaminen plus- tai miinus-merkkiseksi, vaan esimerkiksi kollegiaalisesti pohtien: Mitä tälle voi tehdä? Onko tälle ylipäänsä syytä tehdä mitään? Useinhan opetusmenetelmävalintojen taustalla voi olla vaikkapa koulutusohjelmatason päätökset ja suhteuttaminen laajempaan kurssien kokonaisuuteen. Ei ole esimerkiksi perusteltua, että kaikilla kursseilla käytettäisiin samanlaisia, esimerkiksi hyvin suosittuja menetelmiä. Tämä taas voi heijastua opiskelijan kritiikkinä siitä, että joku kurssi oli toista ”huonompi”.
Yhtenä tärkeimpänä palauteen käsittelykeinona nousikin esiin suhteuttaminen, jossa kollegiaalinen tuki on jälleen ensiarvoisen tärkeässä roolissa. Suhteuttamista voi toteuttaa myös konkreettisena ”vastatyönä” vaikkapa laskemalla negatiivisten kommenttien lukumäärän. Tällöin yksi tai muutama kriittissävyinen ääni saa sille kuuluvan painoarvon. ”It was not ALL bad”, kuten Minna Björkman toteaa. Lisäksi chat-keskustelussa huomautettiin, että usein valtaosa opiskelijoista ei edes anna palautetta. Minna Björkman kehottaa opettajaa ajattelemaan, että tämä ”hiljainen massa” on ollut tyytyväinen.
Joka tapauksessa palaute, liittyipä se sitten opiskelijoiden antamaan palautteeseen tai ylipäänsä palautteen käsittelyyn on yksi keskeisistä teemoista, joita Minna Björkman kohtaa työssään. Akateemisella uralla tämä korostuu, saamme työssämme jatkuvasti, eri kanavista ja aiheista palautetta, olipa sitten kyse tieteellisten artikkelien arvioinnista tai akateemisten saavutustemme mittaamisesta. Osaa voi helpottaa jo ajatus siitä, että kaikki saavat joskus huonoa(kin) palautetta, ja myös hyvää! Ehkäpä seuraavan kerran kurssipalautetta avatessa huomio kiinnittyisikin enemmän siihen positiiviseen!
Kurssipalautteen käsittelyn top7 opettajalle:
- Pukeudu teflon-takkiin
- Anna aikaa, pureksi rauhassa
- Kuohu kollegalle: verrattomat vertaiset!
- Asetu palautteenantajan asemaan
- Puolustaudu, mutta säilytä keskusteluyhteys
- Keskity ratkaisuihin, älä märehtimiseen
- Suhteuta, suhteuta, suhteuta –”it was not ALL bad!”
Tekstin työsti Dosentti Henna Syrjälä, joka toimii markkinoinnin ja viestinnän yksikön pedagogisena mentorina. Hän työskentelee markkinoinnin yliopistotutkijana ja opettaa pääasiassa markkinoinnin johtamisen maisteriopiskelijoita sekä ohjaa graduja ja jatko-opiskelijoita: ”Parasta opetuksessa on, kun pääsen todistamaan ’hoksaamisen hetkeä’”.
