Kampuskehittämisestä keskustellaan korkeakouluissa.

Mediassa puheenaiheena ovat aika-ajoin muuntojoustavat työskentelytilat, joissa isommassa tilassa voi tarpeen mukaan siirtyä toimimaan eri vyöhykkeillä joko itsenäisemmin tai yhdessä. On hiljaisia tiloja keskittymistä vaativiin tehtäviin, vapaampia yhteisemmän tekemisen tiloja, vetäytymispaikkoja, neuvottelutiloja sekä omia ja yhteisiä työpisteitä.

Kampuksen kahvihuoneissa poristaan myös lähinnä omista työtiloista ja työrauhasta. Missä mä juon mun kahvini aamuisin? Miten iso mun pöytä on? Ei kai kukaan tule istumaan mun viereen? Kuka saa seinät vai saako kukaan? Huolipuhe keskittyy omaan työtilaan ja siihen kohdistuviin mahdollisiin muutoksiin.

Unohdammeko kuitenkin itse työn? Opettamisen eli oppimisen mahdollistamisen. Missä opetamme ja missä tapahtuu ohjaus ja oppiminen? Muistammeko laittaa oppimisen keskiöön myös kampussuunnittelussa?

Ylipistokampus on hyvä nähdä erillisten tilojen ja rakennusten sijaan yhtenäisempänä oppimismaisemana, johon liittyy niin fyysinen, digitaalinen kuin sosiaalinen ulottuvuus (learning landscape). Kun ajatellaan kampusta oppimismaisemana, tullaan samalla ajatelleeksi, millaista oppimisen kulttuuria haluamme edistää. Luodaanko uudistuksessa yhteistä maisemaa, jossa oppiminen on aktiivista, digitalisaatio tukee ja mahdollistaa oppimista ja kohtaamisia, sekä yhdessä tekemistä tuetaan.

Opetus on tänä päivänä monimuotoista. On kampukselle keskittyvää lähiopetusta, flipattuja kursseja, hybridikursseja, täysin verkossa suoritettavia yhteiseen tekemiseen perustuvia kokonaisuuksia sekä joustavammin suoritettavaksi tarkoitettuja verkko-opintoja. Opetusta suunnitellaan ja toteutetaan myös yhä enemmän erilaisissa asiantuntijatiimeissä.

Erilaiset opetusmuodot vaativat tiloilta eri asioita.

Muuntojoustavien työskentelytilojen tyyliin myös opetuksen tilat ovat parhaimmillaan joustavia ja muunneltavia. Opiskelijoillakin on oltava tiloja itsenäiseen, keskittymistä vaativaan hiljaiseen työhön, kuten lukemiseen, kirjoittamiseen ja verkkoluentojen seuraamiseen. Toisaalta nykyopiskelu on paljolti yhdessä tekemistä verkossa ja kasvokkain. On ryhmätöitä, projekteja, keskusteluita. Nämäkin vaativat omanlaisia tiloja, joissa voi kokoontua ja saada työskentelyrauhaa ryhmänä.

Opetuksen monimuotoistumisen myötä myös opettajuus uudistuu ja siirtyy osin verkkoon. Opettamisen tiloja suunniteltaessa luokkahuoneiden ja luentosalien ajantasaistaminen on tärkeää. Opettaja tarvitsee tiloja myös etäohjaustapaamisiin, opetus- ja ohjausvideoiden tuottamiseen ja webinaarien järjestämiseen. Opetus- ja ohjaustyö on täynnä erilaisia kohtaamisia, joille on myös tärkeä luoda niille soveltuvia tiloja.

Tiedämme, että tiloihin liittyvää pohdintaa käydään parhaillaan monissa yliopistoissa. Onko teillä jo mietitty, millaisissa tiloissa pystytte tukemaan oppimista parhaiten? Miten näitä ratkaisuja on tehty? Minkälaista tilojen pedagogiikkaa teillä toteutetaan?

Sanna Eronen ja Jenni Kantola

Kirjoittajat toimivat yliopisto-opettajana ja digitaalisen opetuksen valmentajana Vaasan yliopistossa.

Vaasan yliopisto on mukana kansallisen Digicampus-hankkeen Oppimismaiseman uudelleensovittaminen -nimisessä osahankkeessa, jossa edistetään oppimismaisematyötä yliopistokampuksilla. ks. esim. https://info.digicampus.fi/digicampus/