Minna Martikainen, Vaasan yliopiston rehtori
Vaasan yliopiston rehtori Minna Martikainen

Osaamispääoma on Suomen elinehto

Yleinen

Suomen on koottava kansantalouden eri toimijoiden voimat yhteen ja huolehdittava Suomen todellisesta elinehdosta eli osaamispääomasta. Tämä blogiteksti on tiivistelmä Vaasan yliopiston rehtorin Minna Martikaisen heinäkuussa 2024 julkaistusta artikkelista Talouselämä -lehdessä.

Suomi tarvitsee kipeästi osaamisen mukanaan tuomia pääomia ulkomailta, sillä kansantalouden vientikyky perustuu osaamiseen. Vientiyritysten kyky kehittää globaaleille markkinoille huipputuotteita tarvitsee huippuosaamista pystyäkseen uusiutuvasti ratsastamaan globaalin kehityksen aallonharjalla. Osaaminen edellyttää kilpailukykyistä yritysympäristöä sekä riittävän laajaa osaajapoolia, joka takaa työvoiman saannin eri toimialoille kattavasti. Pääoman määrä kansantaloudessa lisääntyy vain viennin voimasta.

Elintärkeä kysymys kuuluu, miksi emme huolehdi kansantalouden kriittisten kilpailutekijöiden kulmakivistä riittävästi. Yliopistojen potentiaali yrityshautomoiden taustalla ei ole mitään uutta. Silo AI:n, Supercellin, Mobidiagin ja monen muun menestystarinan taustalta löytyy yliopistoissa alkanut kehitystyö.

Panostusten oltava kasvusuuntaisia

Osaamisvaje ja osaamistaso ovat tämän päivän koulutuspoliittisia käsitteitä. Rehtorineuvosto Unifi ja Akava ovat peräänkuuluttaneet pitkäkestoisen rahoitussuunnitelman tarvetta hallitusohjelmaan kirjatulle toiveelle nuorten ikäluokkien osaamistason merkittäväksi kasvattamiseksi.

Kansallinen kunnianhimoinen tavoite on nostaa korkeakoulutettujen määrää 50 prosentin tasolle. Tavoite on tärkeä pienelle kansalle, jonka tulevaisuus on riippuvainen korkealaatuisesta osaamisesta ja kriittisestä ajattelusta, luomisvoimasta ja kyvystä käyttää tietoa elinvoimaisuutensa vahvistamiseen. Asetettu neljän prosentin tutkimus-, kehitys ja innovaatiotavoite vuoteen 2030 mennessä ja ”1000 uutta tohtoria” -hanke ovat merkittäviä askeleita osaamisen kasvattamisen suuntaan. Samaan aikaan Euroopassa puhutaan noin 85 000 tohtorin vajeesta kilpailukyvyn säilyttämiseksi. On selvää, että Suomen panostusten on oltava tässä kilpailussa jatkuvia ja kasvusuuntaisia.

Huippuosaajille on kysyntää etenkin aloilla, jotka on tunnistettu Suomen kilpailukyvyn kannalta olennaisiksi. Vientialojen ja korkean osaamisen globaalia hiilineutraalisuuden kehitystä turvaava ja korkean teknologian energia -ala sekä teknologiateollisuus ovat tällaisia aloja. Uudistumisen tarvitaan strategisesti uudistuvia iiketoimintamalleja. Näillä alueilla olemme vahvoja Vaasan yliopistossa.

Omat opiskelijat eivät riitä

Suomalaisiin yliopistoihin tullaan jo nyt enenevästi ulkomailta. Esimerkiksi Vaasan laaja ekosysteemi viennin ja energia-alan ympärillä on tehnyt Vaasasta lähtökohtaisesti yhden Suomen kansainvälisimmistä kaupungeista. Sekä kaupungin, energiaklusteriekosysteemin että yliopisto- ja korkeakoulusektorin strategiaan kuuluu pitää huolta opiskelu- ja työperäisesti maahan muuttaneista.

Tulevaisuuden Suomessa on tärkeää panostaa osaamisen laajaan tarjontaan yrityksille, sillä väestön keskittyminen vain tietyille maantieteellisille aloille nostaa kustannuksia ja siten laskee pääoman tuottavuutta. Pääoman tehokas tuottavuus ja korkea osaaminen erityisesti vientialueilla on a ja o kansantalouden tasapainon kannalta.

Suomessa yliopistojen reaalirahoitus on laskenut samaan aikaan, kun osaamisvaje on tunnistettu. Yliopistojen kyvykkyys kouluttaa huippuosaajia on paitsi kansantaloudellinen myös poliittinen kysymys. Tutkimuksen ja opetuksen ”excellence” edellyttää muun muassa kyvykkyyttä maksaa riittävän hyviä palkkoja.

Kilpailu kansainvälisen tason osaajista on erittäin ajankohtainen. Jos Suomi haluaa pysyä kehityksen mukana, tarvitaan yritysten ja yliopistojen voimakasta yhteistoimintaa ja yhteistä näkemystä tulevaisuudesta sekä kasvavaa rahoitusta maan osaamispohjan kasvattamiseen. Tarvitaan yhteinen visio ulkomaista pääomaa houkuttelevasta maasta ja tahtotila koko maan osaamispääoman parantamiseksi.

Minna Martikainen, rehtori, Vaasan yliopisto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verkkotoimitus

Verkkotoimitus - Johtoajatus