Vaasan yliopisto on vuosi vuodelta kansainvälisempi. Tällä hetkellä 300:sta opetus- ja tutkimushenkilöstön jäsenestä noin 90 on ulkomaalaisia, eli ennen pitkää kolmannes opettajista ja tutkijoista on muualta kuin Suomesta. Suurin osa heistä on joko väitöskirjatutkijoita tai äskettäin väitelleitä opettajia ja tutkijoita, mutta 8–10 vuoden kuluttua jopa kolmannes professoreista voi olla ulkomaalaisia. Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittajista puolestaan lähes 12 prosenttia on ulkomaalaisia, minkä ansiosta sijoitumme suomalaisten yliopistojen kansainvälisyysvertailussa parhaan 50 prosentin joukkoon.
Tällaiset luvut ovat valaisevia, mutta mielestäni kansainvälistymistä on kuitenkin hyödyllisempää ajatella prosessina. Prosessinäkökulman avulla voimme arvioida edistymistä: miten pitkälle olemme päässeet ja mitkä voisivat olla seuraavia merkittäviä virstanpylväitä.
Parantamisen varaa on edelleen, mutta toisaalta yliopisto on aivan erilainen kuin aloittaessani täällä 16 vuotta sitten, kun katsotaan kansainvälisten opiskelijoiden, opetus- ja tutkimushenkilöstön jäsenien ja maisteriohjelmien määrää. Lähes kaikki on nykyään saatavilla kahdella kielellä, mitä ei aiemmin voinut kuvitellakaan. Muistan yhä, miten minun piti käännättää väitöskirjani tutkimussuunnitelma ja kuinka vaikeaa mistään päin Suomea oli löytää englanninkielisiä tohtorikoulutuksen kursseja.
Jos näemme kansainvälistymisen välttämättömänä – niin Suomelle, Vaasalle kuin yliopistollekin – sama pätee monimuotoisuuteen ja inkluusioon. Kansainvälistymisen edistymistä voidaan monimuotoisuuden ja inkluusion näkökulmasta ajatella seuraavan vertauksen avulla: ”Monimuotoisuus tarkoittaa kutsua juhliin, inkluusio tanssiin pyytämistä ja hyväksyminen sitä, että voi tanssia huomiota herättämättä.”
Mihin kohtaan tätä vertausta yliopistomme (sen yksiköt, tiimit ja opiskelijajärjestöt) sijoittuisi? Olemme kutsuneet miltei 100 opettajaa ja tutkijaa sekä useita satoja opiskelijoita ”juhliimme”, mutta olemmeko pyytäneet heitä tanssiin ja tehneet heidän olonsa riittävän mukavaksi, jotta he voivat tanssia huomiota herättämättä?
Prosessinäkökulma ei tarkoita sitä, että edistyminen olisi helppoa tai nopeaa. Ylitettävänä on huomattavia esteitä, ja tarvitsemme jonkin verran kärsivällisyyttä. On esimerkiksi mielenkiintoinen pulma, että vaikka elintaso ja julkiset palvelut ovat Suomessa maailman huippua (mitä kuvastaa Business Finlandin slogan #Finlandworks), Suomea pidetään haastavana maana tänne asettumisen ja ystävien saamisen suhteen. Ilmasto ja kieli aiheuttavat omat ongelmansa, ja lisäksi Suomella on vaikeuksia houkutella osaajia ja etenkin saada heidät jäämään (Innobabble-blogissa esitettiin äskettäin aiheesta hyödyllisiä näkemyksiä).
Toinen este on kieli sekä se, miten auttaa ihmisiä luovimaan työelämän monikielisessä todellisuudessa (Maria Järlström puhui tästä hiljattain Minä & Tiede ‑luennollaan). Keskeinen ratkaisua vaativa ongelma on, että yliopiston hallintokieli on suomi mutta yliopiston tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelman mukaan ketään ei saa jättää ulkopuolelle etnisen taustan tai kielen perusteella. Loppujen lopuksi meidän on kysyttävä itseltämme, millainen kansainvälinen organisaatio haluamme olla.
Monet näkevät kansainvälistymisen virheellisesti jonkinlaisena kiintiönä, joka tulee täyttää, tai jopa jonkinlaisena uhkana, johon liittyy voittajia ja häviäjiä. Vaikka suomalainen koulutusjärjestelmä tuottaakin erittäin hyvin koulutettuja yksilöitä, Suomella ei ole osaamisen monopolia. Suomi ja Vaasa tarvitsevat enemmän kuin koskaan lahjakkaita opiskelijoita ja työntekijöitä passiin katsomatta. Voidaksemme houkutella kansainvälisiä osaajia ja saada heidät jäämään meidän on kuitenkin luotava inklusiivinen ja hyväksyvä yhteisö.
Tähän tavoitteeseen pääsemiseksi Vaasan yliopisto on investoinut monenlaiseen toimintaan: ammattimaisiin asettautumispalveluihin, laajempiin perehdytysohjelmiin, uusittuun kielilinjaukseen ja maksuttomaan kielikoulutukseen. Paljon lisääkin on luvassa nyt, kun kattava kartoitus kansainvälisen henkilöstön kokemuksista on saatu valmiiksi. Yliopiston ylioppilaskunta, jolle on vastikään myönnetty Suuri sydän ‑palkinto, ansaitsee myös kiitosta siitä, että se on valinnut vuoden 2020 tärkeimmäksi teemakseen maahanmuuttajien kotouttamisen.
Tiedän, että voimme onnistua tässä, koska olen ollut omakohtaisesti todistamassa edistymistämme. Suomen ensimmäisenä ulkomaalaisena kauppatieteiden dekaanina uskon, että kansainvälisellä yhteisöllämme on valoisa tulevaisuus.
Adam Smale
Dekaani
Johtamisen akateeminen yksikkö
Vaasan yliopisto
