Relativismin mukaan totuudet, arvot tai molemmat ovat suhteellisia eli näkökulmasta ja rajauksesta, yhteisöstä ja kulttuurista riippuvaisia. Relativismista on erilaisia versioita riippuen siitä, onko tarkastelun kohteena tieto, etiikka, taide vai muu.
Kaikkein yleisimmän version mukaan kaikki on suhteellista. Vaikka sanottaisiin, että kaikki on suhteellista, harva taitaa uskoa siihen tosissaan. Jos kaiken suhteellisuutta sovelletaan ajatukseen itseensä, se näyttää kumoutuvan: on suhteellista, että kaikki on suhteellista. Tämä viittaa siihen, että kaikki ei olekaan suhteellista. Silti voi olla perusteita hyväksyä rajatumpi versio relativismista.
Moraalirelativismin mukaan eettisistä kysymyksistä voidaan olla perustellusti eri mieltä eikä eettisiin kysymyksiin ole välttämättä yhtä oikeaa vastausta. Tähän liittyy eettinen pluralismi eli moniarvoisuus, jonka mukaan erilaisista yhteisöllisistä ja kulttuurisista lähtökohdista voidaan päätyä erilaisiin eettisiin toimintasuosituksiin.
Tuoreessa kirjassaan Moral Relativism and Pluralism (Cambridge University Press, 2023) David Wong puolustaa metaeettistä relativismia. Se on näkemys, jonka mukaan ei ole olemassa yhtä oikeaa tai oikeutetuinta moraalia (Wong 2023, 2–3). Wongin mukaan näkemyksen puolesta puhuu se, että se auttaa uskottavasti selittämään vaikeimpia moraalisia erimielisyyksiämme. Ennen kuin tarkastelen, mikä tuo selitys on, on syytä tutustua metaeettiseen relativismiin tarkemmin.
Wong hahmottelee metaeettistä relativismia vertailemalla kulttuurisia perinteitä. Hän jakaa ne karkeasti kahteen ryhmään (Wong 2023, 3–9, 18–21, 25–27, 39, 41). Ensinnäkin on perinteitä, joissa arvostetaan suuresti yhteisöä sekä perhe- ja läheissuhteita. Toisaalta on perinteitä, joissa korostetaan yksilön vapautta ja oikeuksia. Kaavamaisen käsityksen mukaan länsimaissa arvostetaan yksilön vapautta ja oikeuksia, kun taas aasialaisissa ja afrikkalaisissa kulttuureissa pannaan painoa yhteisölle ja ihmisten välisille suhteille.
Wongin (2023, 27, 29) mukaan erilaisten eettisten ajattelu- ja toimintatapojen taustalla on monia syitä. Tavat ovat syntyneet eri kulttuurien pohjalta vastauksena tarpeeseen edistää ja säädellä ihmisten välistä yhteistyötä ja yksilöiden sisäistä motivaatiokoherenssia. Wongin mukaan on olemassa rajallinen määrä uskottavasti perusteltuja moraalikäsityksiä, jotka täyttävät nämä tehtävät.
Wong tulee näin vastanneeksi kahteen perustavaan kysymykseen: mihin moraalia tarvitaan ja miksi meillä on erilaisia moraalikäsityksiä? Molempien kysymysten kannalta keskeistä on sääntelyn tarve: tarve edistää ja säädellä ihmisten välistä yhteistyötä sekä tarve vahvistaa yksilön sisäisten vaikuttimien yhtenäisyyttä ja johdonmukaisuutta.
Yhteistyö on tärkeää erityisesti yhteisön harmonian ja elinvoimaisuuden kannalta. Myös yksilön oma hyvinvointi ja kyky toimia rakentavasti yhteisön jäsenenä edellyttävät sääntelyn antamaa tukea: sitä, että yksilön sisäiset vaikuttimet ja motivaation aiheet ovat riittävän linjakkaita ja yhteensopivia yhteisön muiden jäsenten vaikuttimien kanssa. Tilanne on kuin joukkuevoimistelussa, jossa yhden eritahtisuus pistää heti silmään.
Wong (2023, 38, 49) keskittyy metaeettisen relativismin tarkastelussa kulttuurikiistoihin ja moraalisen torjunnan aiheisiin. Niitä ovat esimerkiksi abortti ja naisten sukuelinten silpominen. Niihin liittyy syviä moraalisia erimielisyyksiä. Naisten sukuelinten silpominen on kielletty ja voimakkaasti paheksuttu länsimaissa, mutta perinne on yhä voimissaan erityisesti monissa Afrikan maissa. Abortti taas on kielletty erityisesti konservatiivisissa kristillisissä kirkoissa ja suuntauksissa.
Wongin (2023, 27) kirjan tärkeä, vaikkakaan ei uusi tai ainutlaatuinen, johtopäätös on, että moraali riippuu biologiasta ja kulttuurista eli perimän ja ympäristön vuorovaikutuksesta. Biologisesti keskeisessä roolissa ovat ihmiselle lajityypilliset tarpeet ja lajityypillinen käyttäytyminen. Tämä on selvästi erilainen käsitys kuin Kantin deontologinen etiikka. Sen mukaan ihminen kykenee järkensä avulla tunnistamaan universaalit eli kulttuurista riippumatta kaikkia velvoittavat moraalisäännöt (esim. Käytännöllisen järjen kritiikki I.1.i, §7, 5:30; I.1.ii, 5:69; Moraalin metafysiikan perustus 2. luku, 4:412).
Wongin käsitys herättää paljon jatkokysymyksiä. Moni ihminen voi yhtäältä hyväksyä eettisen relativismin kulttuurisena tosiseikkana. Moni voi myös hyväksyä eri kulttuurien edustajille oikeuden määritellä itse oma elämäntapansa ja omat sääntönsä, joita saman kulttuurin edustajat saakoot parhaan kykynsä mukaan seurata, jos haluavat. Tästä huolimatta monet katsovat, että jossain menee hyväksyttävän käyttäytymisen ja toiminnan raja, jota ei missään tapauksessa pidä ylittää. Monen mielestä tuo raja menee esimerkiksi naisten sukuelinten silpomisessa, jota ei pitäisi hyväksyä missään kulttuurissa tai millään perusteella.
Eettiselle relativismille on laitettu rajoja monessa muussakin yhteydessä. Wong (2023, 38, 40) käyttää esimerkkinä aborttia: abortin kieltäjien ja abortin sallivien välillä on aito erimielisyys. Tuota erimielisyyttä ei pidä kiistää tai vähätellä, koska erimielisyys johtuu osapuolten erilaisista moraalistandardeista. Eettisten erimielisyyksien taustalla voi siis olla se, että eri ihmiset seuraavat eri sääntöjä tai tulkitsevat samoja sääntöjä eri tavalla. Vaikka ihmiset pitävät oman viiteryhmänsä moraalia oikeana ja perusteltuna, toisen ryhmän edustajat eivät jaa näkemystä omista lähtökohdistaan. Vaikuttaa siltä, että ollaan eettisessä umpikujassa.
Tähän liittyen Wong (2023, 22) esittää seuraavaa: Oletetaan argumentin vuoksi, että on olemassa vain yksi oikea tapa käsitellä arvoristiriitoja. Tällöin relativisti voi kysyä universalistilta, mikä tämän mielestä tuo oikea tapa on ja miksi se on oikea. Universalisti saattaa viitata esimerkiksi intuitioon, että on olemassa itsestään selviä, yleispäteviä moraalitotuuksia. Relativisti jatkaa kysymällä, miksi juuri tuota intuitiota pitäisi suosia. Voihan olla, että muiden perinteiden ja ajattelutapojen ytimessä on toisenlainen intuitio. Voi myös olla, että universalistin omassa perinteessä on erilaisia intuitiota.
Yksittäisen moraali-intuition tai yksittäisen eettisen perinteen suosiminen ei siis vaikuta lupaavalta tavalta käsitellä arvoristiriitoja. Sen sijaan Wong (2023, 46) hahmottelee karkein vedoin seuraavaa: Koska ihmisten välinen yhteistyö edellyttää edes jonkinasteista yhteisymmärrystä ihanteista ja normeista, on luontevaa pitää moraalia jonakin, jonka ihmiset joutuvat jakamaan toistensa kanssa. Samalla se antaa syyn odottaa, että voimme pyytää muita ihmisiä perustelemaan toimintaansa ja käyttäytymistään meitä kohtaan. Wong toteaa, että kudomme ”ihmisyyden kudosta” kilpailemalla, mukautumalla ja tekemällä työtä toistemme kanssa.
Näin ollen se, mikä on moraalisesti universaalia, muotoutuu eräänlaisissa risteyskohdissa. Niissä risteävät moraalin tehtävä (edistää ja säädellä ihmisten välistä yhteistyötä ja yksilöiden sisäistä motivaatiokoherenssia) ja se, millaisia me ihmiset olemme evoluution myötä ja luonnonvalinnan kautta perittyine vaikuttiminemme. Vaikka näitä vaikuttimia voidaan muokata moraalisen ja muunlaisen sosiaalistumisen kautta, ne asettavat perustavat suuntaviivat sille, miltä tarkoituksenmukainen ja tehtävänsä täyttävä moraali voisi suurin piirtein näyttää.
Wongin (2023, 52–53) mukaan kaikkien todellisten moraalien (eli eettisten mallien ja kokonaiskäsitysten) on kunnioitettava yhteistyön ja mukautumiskyvyn arvoa. Mukautumista voidaan luonnehtia halukkuudeksi ylläpitää rakentavaa vuorovaikutusta myös sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa ollaan vakavasti ja sitkeästi eri mieltä. Tämä perustuu moraalin tehtävään edistää ja ylläpitää yhteistyötä. Yhteistyö joutuisi mahdottoman paineen alle, jos se aina vaatisi täydellistä yksimielisyyttä. Silti ihmisten on oltava ainakin aika ajoin valmiita yhteistyöhön, vaikka olisivatkin tärkeistä asioista eri mieltä.
Wong (2023, 61) esittää – optimistisesti tai ei – että mukautumiskyky ja halu ymmärtää toista auttavat käsittelemään paljon eripuraa aiheuttavia kysymyksiä, kuten aborttikysymystä. Osa ongelmaa saattaa olla absolutistinen käsitys oikeuksista, minkä vuoksi emme pysty tasapainottamaan oikeuksia toistensa ja muiden tärkeiden näkökohtien kanssa emmekä pysty hyväksymään ihmisiä, jotka ajattelevat eri tavalla.
Perustavampi ongelma voi olla vieraantumisemme niistä, jotka ajattelevat eri tavalla. On oltava valmis keskustelemaan muiden ihmisten kanssa, jotta saisimme paremman kuvan heidän käsityksistään ja eri asianhaaroista. Samoin haluaisimme muiden ymmärtävän meitä. Wongin (2023, 61) mielestä tämä henki on eettisten relativismin parhaiden versioiden taustalla.
Wong (2023, 59) toteaa myös, että ihmiset voivat toimia eettisten kiistakysymysten kuten abortin suhteen jostain erityisestä moraalisesta näkökulmasta. Samalla he voivat kuitenkin tunnustaa kysymyksen ja omien arvojensa monitahoisuuden. He voivat myös valita sellaisen tavan toimia näkemyksensä ja muiden arvojensa mukaisesti, joka heijastaa moraalista monimutkaisuutta ja epävarmuutta. Tällainen toimintatapa on linjassa metaeettisen relativismin kanssa.
Wongin käsitys tiivistyy suositukseen, että eettisten kiistojen mutkikkuus ja eettiseen ajatteluun liittyvä epävarmuus pitäisi tunnustaa. Kyytiä saavat liikkumattomaksi pönkitetty varmuus ja yksioikoisuus.
On myös hyödyllistä todeta seikka, johon Wong ei kiinnitä erityistä huomiota – ehkäpä siksi, että se on koko ajan hänen silmiensä edessä: Eettisiä kiistoja voidaan tarkastella perinteen sisäisestä näkökulmasta tai eri perinteitä vertailevasta, ulkoisesta näkökulmasta. Perinteen sisältä katsottuna eettisten kiistojen monitahoisuus johtuu muassa siitä, että moraaliarvioinnit ja toimintasuositukset riippuvat monista eri tekijöistä. Niitä ovat esimerkiksi tilanne ja olosuhteet, arvioitavan toiminnan mahdolliset seuraukset ja vaikutukset sekä eri osapuolten ikä, asema, oikeudet ja velvollisuudet. Perinteitä vertailevasta näkökulmasta mutkikkuutta lisää se, että yhden perinteen eettisillä avainkäsitteillä ja näkökulmilla, arvoilla ja taustaoletuksilla ei välttämättä ole toisessa perinteessä samaa painoarvoa, todistusvoimaa tai merkitystä.
