Entinen kansanedustaja ja emeritusprofessori Eero Paloheimo esittää, että ihmislajin tulee pitää huolta paitsi itsestään myös koko eliökunnasta, ilmakehästä, valtameristä ja maaperästä (Helsingin Sanomat 11.2.2022). Ihmisoikeuksista on syystäkin puhuttu pitkään. Nyt on ihmisvelvollisuuksien vuoro.
Ihmisvelvollisuudet voidaan määritellä yleismaailmallisiksi velvollisuuksiksi muita ihmisiä ja koko elokehää kohtaan. Tunnettu esimerkki tällaisesta on kultainen sääntö: kohtele muita niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan.
Ihmisvelvollisuuksiin kiinnittää huomiota myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö. Hän teki aloitteen ihmisvelvollisuuksiin (human responsibilities) keskittyvästä huippukokouksesta Foreign Policy -lehden (8.7.2021) kirjoituksessaan viime kesänä
Niinistön mukaan ihmisvelvollisuuksiin kuuluvat muun muassa ilmastonmuutoksen torjunta, kyky vastata pandemioihin sekä sodan ja rauhan kysymykset ja ihmisoikeuksien ylläpito. Niinistö pitää ihmisvelvollisuuksia yläkäsitteenä, joka sisältää ihmisoikeudet.
Velvollisuuksien ja oikeuksien kytkeminen toisiinsa Niinistön ehdottamalla tavalla herättää kysymyksiä. Onko tarkoitus sanoa, että velvollisuudet ovat oikeuksia perustavampia? Tai että meillä on velvollisuus ottaa ihmisoikeudet huomioon?
Moni saattaa ajatella, että oikeudet ovat oikeuksia ja velvollisuudet velvollisuuksia. Oikeudet eivät kuulu velvollisuuksien joukkoon, mutta on velvollisuus varjella yleismaailmallisia ihmisoikeuksia. YK:n ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus (1948) mainitsee velvollisuudet yhteiskuntaa kohtaan (29. artikla). Nuo velvollisuudet perustuvat siihen, että vain yhteiskunnan jäsenenä yksilö voi kehittyä vapaasti ja koko potentiaalissaan.
Velvoiteoikeuden näkökulmasta velvollisuudet ja oikeudet liittyvät toisiinsa kuin velan ja saattavan käsitteet (ks. Olli Norros, Johdatus velvoiteoikeuteen, 2. uud. p., Helsinki: Alma Talent, 2018, 1–3). Velanotto synnyttää maksuvelvollisuuden eli velka on velallisen velvoite. Lainanantajalla on puolestaan oikeus saada velalliselta lainasopimuksessa yksilöity pääoma korkoineen eräpäivään mennessä. Näin oikeudet voidaan rinnastaa saataviin ja velvollisuudet velkoihin. Voidaan myös sanoa, että oikeudet ja velvollisuudet ovat ikään kuin saman kolikon kaksi puolta.
Ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen mukaan ”kullakin yksilöllä on oikeus elämään, vapauteen ja henkilökohtaiseen turvallisuuteen” (3. artikla). Voidaan ajatella, että oikeus elämään asettaa yksilölle myös velvollisuuden olla altistamatta elämäänsä tarpeettomille, ylenpalttisille vaaroille. Lisäksi oikeus elämään asettaa vastavuoroisen velvollisuuden kunnioittaa toisten elämää. Jos minulla on oikeus työhön (22. artikla), on myös velvollisuuteni tunnustaa sama oikeus muille.
Velvollisuusetiikan tunnetuimman edustajan Immanuel Kantin (1724–1804) mukaan ihmisen tahto on vapaa ja kaikkia ihmisiä on pidettävä luonnostaan arvokkaina. Siksi hän esitti ”yleismaailmallista oikeuden periaatetta”. Sen mukaan teko on oikein, jos se voi esiintyä rinnakkain kaikkien ihmisten vapauden kanssa (Oikeusopin metafyysiset perustukset 6:230).
Kant siis näki, että kunkin yksilön oikeudet ja niiden käyttämiseen liittyvät teot tulee sovittaa niin, että ne eivät estää muiden ihmisten vastaavien oikeuksien toteutumista. Oikeudet muodostavat siis kudelman, jossa yhden oikeutta rajaavat muiden vastaavat oikeudet.
Voidaan myös ajatella, että kunkin yksilön oikeutta vastaa muiden velvollisuus ottaa tuo oikeus huomioon. Mitä tällainen huomioon ottaminen tarkoittaa käytännössä, voidaan ymmärtää monella tavalla.
Lievimmän tulkinnan mukaan yhden oikeutta vastaa muiden velvollisuus olla hävittämättä tuota oikeutta ja olla estämättä sen toteutumista. Tätä voidaan kutsua negatiiviseksi velvoitteeksi (Norros 2018, 167). Sen mukaisesti ihmisoikeuksien yleismaailmallisen julistuksen viimeinen (30.) artikla toteaa näin: ”Mitään tässä julistuksessa ei saa tulkita niin, että valtio, ryhmä tai yksityinen henkilö voi sen perusteella katsoa oikeudekseen tehdä sellaista, mikä voisi hävittää tässä määriteltyjä oikeuksia ja vapauksia.”
Vahvemman tulkinnan mukaan yhden oikeutta vastaa muiden velvollisuus edistää tuon oikeuden toteutumista, mitä voidaan kutsua positiiviseksi velvoitteeksi. On tapaus- ja tilannekohteista, mitä esimerkiksi mielipiteen- ja sananvapauden (19. artikla) edistäminen tarkoittaisi. Suun vuoron antamista vai palstatilaa?
Vahvimmassa tulkinnassa yhden oikeutta vastaa muiden, ellei kaikkien, velvollisuus saada tuo oikeus toteutumaan. Vahvinta tulkintaa ei välttämättä kovin moni kannata. Esimerkiksi kokoontumis- ja yhdistymisvapaudesta (20. artikla) ei seuraa, että muilla olisi velvollisuus tarjota kokoontumistiloja tai täyttää toisen puolesta hakemus yhdistysrekisteriin.
Tämä toki riippuu tapauksesta – erityisesti siitä, mitkä ovat oikeuden haltijan omat kyvyt ja mahdollisuudet ajaa asiaansa ja käyttää oikeuksiaan. Heikoimmassa asemassa olevien oikeuksien toteutuminen voi vaatia avun saamista muilta.
Oikeudet ovat ikään kuin optioita: ne voi käyttää halutessaan, mutta lunastuspakkoa ei ole. Tämä on perussyy, miksi vahvin tulkinta ihmisvelvollisuuksista saattaa kuulostaa nurinkuriselta.
On kuitenkin hyvä huomata, että kaikki oikeudet eivät ole vapaaehtoisia. Esimerkiksi on velvollisuus käyttää etuajo-oikeutta, jotta liikenne sujuisi turvallisesti ja joustavasti. Eräissä maissa kuten Australiassa ja Belgiassa äänioikeuteen liittyy äänestysvelvollisuus.
Ihmisvelvollisuuksissa riittää pohdittavaa. Aihealueen ympärille rakentuva kansainvälinen huippukokous – tasavallan presidentin ehdotus – ei välttämättä toteudu nopeasti nykyisessä maailmantilanteessa. Niin tai näin, käsiteanalyyttiset pohjatyöt on syytä tehdä huolellisesti.
