Helsingin Sanomat kertoi hiljattain, että Koneen Säätiö luopuu ”rohkeista avauksista”. Niihin säätiö kannusti apurahan hakijoita.

Monia, ellei useimpia, hakijoita ujostutti selittää ja perustella hankkeensa rohkeutta. Rohkeuden pohtiminen tuntui teennäiseltä, ellei mahdottomalta. Säätiö sai myös palautetta, että ”rohkea avaus” on vitsi.

Koneen Säätiö aikoo jatkossa keskittyä vapaaseen tieteeseen ja taiteeseen. Säätiön johtajan Ulla Tuomarlan mukaan rohkeutta pidetään kuitenkin edelleen arvossa, ja säätiö kannustaa rajanylityksiin. Hakija voi itse määritellä, tapahtuuko rajanylitys aiheessa, menetelmässä vai estetiikassa.

Rohkea arvaus

Rohkeutta on arvostettu maailman sivu. Rohkeus on klassinen luonteen hyve viisauden, itsehillinnän ja oikeudenmukaisuuden rinnalla. Antiikissa rohkeutta pidettiin erityisesti sotilaan hyveenä.

Karl Popper (1902–1994) korosti rohkeuden merkitystä tieteessä. Hän arvosteli Wienin piiriä ja sen edustamaa loogista positivismia tieteen luonteen väärinymmärtämisestä. Popper kehitti tieteellisestä tutkimuksesta omaa teoriaansa, jonka hän esitti kirjassa Logik der Forschung (1934) (engl. The Logic of Scientific Discovery, 1959).

Popper katsoi, että loogisten positivistien esittämät mielekkään kielen kriteerit on hylättävä ja omaksuttava toisenlainen tieteen demarkaatio- eli rajanvetokriteeri. Popperin mukaan tieteellisen väitteen tulee olla sellainen, että kokemus voi osoittaa sen vääräksi. Tieteellisten väitteiden ja teorioiden tulee olla havaintojen perusteella falsifioitavissa eli kumottavissa.

Popperin perusajatus on pelkistettynä seuraava: Tieteessä pyritään löytämään lakeja ja säännönmukaisuuksia. Niitä ilmaistaan yleistyksillä. Kaikkia yleistyksiä ei voida empiirisesti verifioida positivistien edellyttämällä tavalla. Esimerkiksi lausetta ”Kaikki korpit ovat mustia” on mahdotonta todentaa tutkimalla kaikki yksittäiset korpit. Jokainen havainto jättää tilaa seuraavalle, jonka kohteena saattaakin olla valkoinen korppi. Mikään määrä mustia korppeja ei siis riitä aukottomasti todistamaan, että kaikki korpit ovat mustia. Sen sijaan yksikin vastaesimerkki riittää kumoamaan universaaliväitteen.

Popper korosti, että vaikka tieteellisiä teorioita ei voida osoittaa tosiksi, niiden täytyy olla koeteltavissa. Koeteltavuus tarkoittaa juuri falsifioinnin mahdollisuutta.

Popperin toinen keskeinen tieteenfilosofinen näkemys liittyy Koneen Säätiönkin peräänkuuluttamiin ”rohkeisiin avauksiin”. Popper esitti Conjectures and Refutations: The Growth of Scientific Knowledge -kirjassaan (1963, suom. Arvauksia ja kumoamisia: tieteellisen tiedon kasvu, 1995), että tieteelliset teoriat ovat usein pelkkiä arvauksia. Teorian muodostukseen tulee kuitenkin rohkaista, vaikka uusi teoria poikkeaisi huomattavasti vallitsevasta käsityksestä. Tiede nimittäin edistyy arvausten ja kumoamisten kautta. Kaikki pitää kuitenkin alistaa kritiikille ja kokeille, sillä tiedon kasvu on olennaisesti erehdyksen eliminoimista.

Popperin mukaan tieteessä tulee siksi pyrkiä keksimään ”rohkeita arvauksia” (bold conjectures), joita yritetään ”ankarien empiiristen testien” avulla kumota (severe refutations). Opimme maailmasta vain yritysten ja erehdysten, arvausten ja kumoamisten kautta.

Juuri tähän Koneen Säätiökin kannusti ”rohkeilla avauksillaan”. Lisäksi tutkijoita kannustettiin tieteenalarajojen ylittämiseen, menetelmällisiin innovaatioihin ja vaikeiden kysymysten pariin.

Popperin näkemyksen ongelmana on pidetty sitä, että rohkeiden arvausten kumoamisella on vähäinen informaatioarvo. Ilkka Niiniluoto pitää tätä vakavana perusteena Popperin falsifikationismia vastaan (Niiniluoto, Critical Scientific Realism, 1999, s. 168, n. 11).

Jos rohkea eli epätodennäköinen mutta informatiivinen hypoteesi onnistutaan falsifioimaan, saadaan tietää, että sen vastakohta on tosi. Otetaan esimerkiksi hypoteesi, että Kuu on juustoa. (Pahoittelen, että esimerkkini on teennäinen ja epäuskottava.) Jos tämä ”rohkea” hypoteesi kumoutuu, saadaan tietää, että Kuu ei ole juustoa. Tuon tiedon informaatioarvo on nolla.

Yllätysperiaate

Onneksi sentään jotkin informatiiviset hypoteesit vahvistuvat ja jotkin mielenkiintoiset ennusteet toteutuvat. Muuten tieteen tulokset jäisivät laihoiksi.

Seuraavaksi on syytä kysyä, osoittavatko kaikki toteutuneet ennusteet, että niiden perustana oleva teoria on tosi. Vastaus on kielteinen: teoriaa ei voida pitää totena pelkästään siitä syystä, että se tuottaa tosiksi osoittautuneita ennusteita.

Teoriaa ei voida pitää edes todennäköisenä pelkästään siksi, että se tuottaa tosia ennusteita. Jokin toinen teoria voi toimia vielä paremmin eli tuottaa tosia ennusteita paitsi käsillä olevassa tapauksessa myös monissa muissa, joissa kilpaileva teoria ei toimi.

Itä-Suomen yliopiston emeritusprofessori Seppo Sajama selitti vuosia sitten, miksi tämä yllättävä väite on uskottava. Oletetaan ”teorian” väittävän, että marketissa ostoksilla käyvä Pertti on voimanoston maailmanmestari. Jos ”teoria” on tosi, voidaan ennustaa, että hän pystyy kantamaan ostoksensa autoon. Ja toden totta, Pertti tekee sen! Onko ”teoria” nyt saanut vahvaa tukea havainnosta? – Ei ole, koska melkein kuka tahansa pystyy samaan.

Tällaisten triviaalien teoriaa ”vahvistavien” havaintojen eliminoimiseksi Elliott Sober esittää yllätysperiaatetta. Se kehottaa vertaamaan vähintään kahta hypoteesia ja katsomaan, onko tehty havainto yllättävä niiden valossa.

Yllätysperiaate kuuluu seuraavasti: Havainto o tukee vahvasti hypoteesia h₁ verrattuna hypoteesiin h₂ täsmälleen silloin, kun molemmat seuraavista ehdoista täyttyvät:

1. Jos h₁ olisi tosi, ei olisi yllättävää, jos o olisi tosi.
2. Jos h₂ olisi tosi, olisi yllättävää, jos o olisi tosi.

Kysymys ei ole siitä, ovatko itse hypoteesit h₁ ja h₂ yllättäviä, vaan siitä, onko havainto o yllättävä suhteessa niihin (Elliott Sober, Core Questions in Philosophy Core Questions in Philosophy: A Text with Readings, 4. p., 2004, s. 30-31). Voimanostajan tapauksessa kilpailevat hypoteesit ovat h₁ ”Pertti on voimanoston maailmanmestari” ja h₂ ”Pertti on tavallinen riski kaveri”. Havainto o on ”Pertti kantaa itse ostoksensa autoon”. Hypoteesin h₁ uskottavuus kaatuu ehtoon 2, sillä ei ole yllättävää, jos tavallinen riski kaveri jaksaa kantaa ostoksensa autoon.

Yllätysperiaate on kuitenkin subjektiivinen ja taustatiedoista ja asiayhteydestä riippuvainen. Siitä seuraa ilmeinen vaikeus, että eri ihmisten mielestä eri asiat ovat yllättäviä.

Myös Koneen Säätiön ”rohkeiden avausten” periaate oli subjektiivinen ja tulkinnanvarainen. Se tuotti sekä hakijoille että hakemusten arvioijille harmaita hiuksia.