Se on kolmiodraama, jonka osapuolia ovat antaja, saaja ja se, mitä annetaan. Esimerkiksi niin, että Matti antaa Maijalle kirjeen.

Antaa voi vaikkapa lahjaksi, mutta myös kiusaksi. Anteeksi antaminen on joskus vaikeaa.

Antaminen onnistuu vain, jos joku ottaa vastaan. Vastaanottaminen edellyttää hyväksymistä toisin kuin pelkkä saaminen. Maija voi saada kirjeen, jota ei halua, vaan heittää suoraan roskiin.

Antaminen on myös luvanvaraista. Suojelupoliisi saa antaa Tiitisen listan tutkijoiden käyttöön, mutta muille sitä ei ole lupa antaa ennen vuotta 2050.

Se, mitä annetaan, ja se, mitä saadaan, eivät välttämättä ole merkitykseltään identtiset. Vaikka vatkain on antajalle ja saajalle sama esine, lahjana sillä on heille eri merkitys.

Maijalla voi olla hyvä ja vilpitön tarkoitus: ”Matti on niin ihana, kun tykkää leipoa. Annanpa hänelle vatkaimen!” Matti voi kuitenkin pettyä ja loukkaantua: ”Sain vatkaimen: olen Maijalle renki.”

Tässä on yksi antamisen vaikeus: hyväkin tarkoitus voidaan ymmärtää väärin ja vilpitöntä pitää ajattelemattomana.

Sitä paitsi antaminen ajaa usein myös antajan etua. ”Jos annan Matille kehuja, voin hyötyä siitä myöhemmin”, järkeilee Maija.

Pyyteetöntä olisi kai se, että antaja ei odota vastapalvelusta. Ilmaisilla lounailla on kuitenkin huono kaiku.

Antaminen ja saaminen voivat tapahtua huomaamatta. Kun Matti ja Maija keskustelevat, tapahtuu ihme: molemmat antavat toisilleen ja molemmat saavat toisiltaan, vaikka eivät ajattele mitään ihmeellistä tapahtuvan. Toisissa keskusteluissa taas toinen tuntee antaneensa paljon, mutta saaneensa ei-mitään.

Joskus antaminen tai saaminen ei jätä ihmistä samaksi, vaan muuttaa häntä. Maijan rakkauden tunnustus voi tehdä Matista uuden ihmisen ainakin siihen asti, kunnes hormonitasot normalisoituvat.