Yliopiston sanominen tiedeyliopistoksi on tautologista, sillä tieteen käsite sisältyy yliopiston käsitteeseen samaan tapaan kuin naimattomuuden käsite sisältyy poikamiehen käsitteeseen.

Vaasan yliopiston edellisen strategian taustalla oli suomalaisten yliopistojen huoli siitä, että niiden ja ammattikorkeakoulujen ero uhkaa hämärtyä. Huolta herätti erityisesti Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvoston suositus käyttää ammattikorkeakoulu-sanan englanninkielisenä käännöksenä ilmaisua university of applied sciences.

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteistyön on myös pelätty johtavan vähitellen niiden yhteensulautumiseen ja sitä kautta suomalaisen tieteen tason laskuun. Pelko on jossain määrin hälvennyt, kun opetusministeriö on korostanut duaalimallin eli jaon yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin säilyvän.

Kielitieteilijä Wilhelm von Humboldt muotoili 1800-luvulla yliopistonäkemyksen, joka korostaa sivistyksen ensisijaisuutta suhteessa ammatilliseen koulutukseen. Ajattelutapaan liittyy monialaisen tiede- ja sivistysyliopiston ihanne. Sanalla ’tiede’ on siinä kahtalainen merkitys. Ensinnäkin se viittaa yliopistojen perustehtävään: uuden tiedon etsintään tieteellisen menetelmän avulla. Yliopistoilla on myös älyllinen ja moraalinen kasvatus- ja valistustehtävä. Siihen viitataan sanalla ’sivistys’.

Toisekseen sanalla ’tiede’ tarkoitetaan erityisesti luonnontieteitä (engl. science), kun taas sivistystä on pidetty leimallisesti ihmistieteiden tehtävänä. Moderni tieteellinen maailmankuva perustuu kuitenkin pitkälle fysiikan, kemian ja biologian saavutuksiin. Myös luonnontieteiden harjoittaminen on siis sivistävää sanan maailmankuvallisessa merkityksessä.

On järkevää, ettei yliopisto sano itseään tiede- ja sivistysyliopistoksi, sillä yliopiston käsite joka tapauksessa sisältää tieteen ja sivistyksen käsitteet. Käsitteet eivät kuitenkaan itsestään synnytä viittauksen kohteitaan. Tiede ja sivistys edellyttävät tutkijoiden, opettajien ja opiskelijoiden ponnisteluja.