Emeritusprofessori Kari Uusikylän mielestä korkeakouluopiskelijoita holhotaan kuitenkin jo liikaa (Pohjalainen 31.12.2010). ”Suorituksissakin joustetaan usein, ettei opiskelijalle vain tule paha mieli.” Uusikylän mukaan opiskelijat pyytävät vaihtoehtoisia suoritustapoja esimerkiksi, koska tenttikirja ”on niin paksu ja vieraskielinen” tai koska ”tentin aikaan on Kanarian reissu”.
Vaihtoehtoisia suoritustapoja pyydetään kuitenkin myös fiksummilla perusteilla. Opettaja voi vastata näihin pyyntöihin myöntävästi, jos joustaminen auttaa oppimista ja nopeuttaa valmistumista.
Vaihtoehtoisten suoritustapojen pyytäminen voi olla oire jatkuvasta ajan puutteesta. Monilla opiskelijoilla jää liian vähän aikaa opiskelulle. Syitä on monia kuten työ tai harrastus, kurssien ahnehtiminen, epärealistiset aikataulut tai itsekurin puute.
Esimerkiksi viiden opintopisteen opintojakso edellyttää laskennallisesti yli kolmen viikon opiskelua viitenä päivänä viikossa 8 tuntia päivässä, sillä yksi opintopiste vastaa noin 27 tunnin työpanosta. Tosin opiskelijoiden omaksumiskyky ja -nopeus vaihtelevat ja toiset tarvitsevat vähemmän aikaa oppiakseen saman kuin toiset.
Valistunut arvaukseni on, että maisteritutkintoon käytetään tehokasta opiskelu- eli työaikaa (mm. osallistumista luennoille ja ryhmätöihin, lukemista ja kirjoittamista) keskimäärin noin 5000 tuntia. Se on suunnilleen kaksi kolmasosaa tutkinnon laskennallisesta laajuudesta, joka on 8000 tuntia viidessä vuodessa, 1600 tuntia vuodessa.
Kasvatusopillisen iskulauseen mukaan oppiminen edellyttää aikaa ajatella. Jos edellä esitettyä työaika-arviota tulkitaan myönteisesti, voidaan olettaa, että kolmasosa maisteriopinnoista muodostuu pohdiskelusta.
Jokainen opiskelija – tai itse asiassa pitäisi kai sanoa jokainen ihminen – tarvitsee ”sisäisen neuvonantajan”, vähän sellaisen kuin Sokrateen daimonion, joka varoitti häntä virheistä ja vaaroista (ks. Platon, Teokset 1. Apologia 31c-d, 40a). Klassisen mutta edelleen käyttökelpoisen käsityksen mukaan tällaisen ”sisäisen neuvonantajan” syntyminen edellyttää rationaalisen ja moraalisen sielunosan käyttöä ja kehittämistä.
