Filosofi ja taloustieteilijä Adam Smith (1723-1790) puhui ”näkymättömästä kädestä”, joka saattaa sopusointuun yksilöiden oman edun tavoittelun ja yhteisen edun. Oma etu ja yhteinen hyvä kohtaavat, jos yhteiskuntasopimuksen ansiosta vallitsee tilanne, jossa jokainen pyrkii tavoittelemaan omaa hyväänsä, mutta tuottaa samalla parhaan tuloksen yhteisen hyvän kannalta.
Talouden ”näkymätön käsi” toimii yhteiskunnassa, jossa on poliittisin päätöksin saatettu voimaan sellaiset mekanismit, että oman onnensa eteen uurastaja tulee vastoin tahtoaankin uurastaneeksi kaikkien toisten, myös vähäosaisimpien hyväksi. Tällainen mekanismi on demokraattisissa yhteiskunnissa erityisesti verotus. Sillä yhteiskunta kerää menojensa peittämiseksi varoja, joita jaetaan takaisin kansalaisille ja yhteisöille tulonsiirtoina ja yhteiskunnan tuottamina tai tukemina palveluina.
Myös opetuksessa voidaan ajatella vaikuttavan ”näkymättömän käden”. Kun opettaja pyrkii ennen muuta oppimaan itse, kehittämään ja rikastuttamaan omaa käsitystään opetettavasta asiasta, myös opiskelijat voivat hyötyä ja päästä kosketuksiin tarkasti mietityn ja syvällisesti ymmärretyn kanssa.
Käsitystä talouden ”näkymättömästä kädestä” on kritisoitu ahneuden ja itsekkyyden puolustamisesta. Myös käsitys opetuksen ”näkymättömästä kädestä” on ongelmallinen. Vaikka opettaja kuinka tähtäisi omaan oppimiseensa, opiskelijoiden kokemuksen mukaan opetus voi silti olla vaikeaa ja epäselvää. Syyt voivat olla niin sisällöllisiä kuin esitystavasta johtuvia.
Uuden asian ymmärtäminen edellyttää riittäviä taustatietoja. Jos niissä on puutteita, sinänsä hyväkin opetus voi mennä ”yli hilseen”. Jos opettaja puhuu lisäksi epäselvästi, esittää poukkoilevia ajatuskulkuja tai sekavia kaavioita, ”näkymätön käsi” halvaantuu ja opetuksen anti jää laihaksi.
Opetuksen ”näkymättömän käden” perusideaa tulee täydentää välittämisen etiikalla: opettajan pitää välittää oppilaistaan niin, että hän selvittää opetettavan asian ensin itselleen osatakseen selittää sen ymmärrettävästi muille. Opiskelijoiden lähtötaso tulee myös ottaa huomioon. Toisaalta opettaja on vain ”ajattelun kätilö” ja oppiminen on pohjimmaltaan opiskelijan teko.
