”Wabi-sabi” on tunnussana ajan patinalle ja epätäydellisyyden kauneudelle. Se on perinteinen japanilainen ajattelutapa ja elämänasenne, joka perustuu katoavaisuuden ja epätäydellisyyden hyväksymiseen. Siinä kauneus nähdään vajavaisena, hetkellisenä ja keskeneräisenä. Se näkyy monissa japanilaisen taiteen muodoissa, kuten keramiikassa, puutarhoissa ja runoudessa.
Käsite yhdistää kaksi toisiinsa kietoutunutta ajatusta: wabi viittaa hillittyyn, niukkaan kauneuteen ja sabi ajan patinaan, kulumisen tuomaan viehätyksen. Taustalla on buddhalainen ajatus kolmesta olemassaolon tunnusmerkistä: kaiken katoavaisuudesta, kärsimyksestä ja pysyvän olemuksen puuttumisesta. Wabi-sabin ytimessä on siis se, että mikään ei kestä, mikään ei ole valmis, eikä mikään ole täydellinen – ja silti (tai juuri siksi) asiat voivat olla syvästi merkityksellisiä.
Wabi-sabin filosofia kääntää katseemme pois täydellisyyden tavoittelusta kohti elämän rosoista, elämänmakuista puolta. Sen perusajatus on yksinkertainen mutta radikaali: kaikki on väliaikaista, keskeneräistä ja epätäydellistä, mutta juuri siksi kaunista. Wabi-sabi ei siis pyydä meitä luopumaan tavoitteista tai innostuksesta, vaan opettelemaan samalla hyväksymisen taitoa: halkeaman kupissa, rypyn kasvoilla tai yllättävän käänteen omassa elämäntarinassa. Alkaakin tuntua siltä, että Matti Jurvan ja Tatu Pekkarisen laulu ”Väliaikainen” sopisi johdatukseksi wabi-sabin ymmärtämiseen.
Arjessa wabi-sabi voi näkyä pienissä, konkreettisissa valinnoissa. Kulunutta vaatetta ei aina ole pakko vaihtaa uuteen, vaan korjaamalla siitä voi tehdä jotain erilaista ja persoonallista. Kulunut kirja, jonka selkämys on hieman rikki, voi olla rakkaampi kuin uusi: sen kulumat kantavat muistoja. Myös keho ja kasvot voidaan nähdä näin – ei projektina, joka pitäisi silottaa ja kohentaa, vaan elävänä päiväkirjana, johon elämä on kirjoittanut omat merkkinsä.
Wabi-sabi toimii vastavoimana täydellisyyden tavoittelulle, joka monella meistä kytkeytyy stressiin, riittämättömyyden tunteeseen ja loputtomaan itsensä ruoskimiseen. Kun maailma ympärillä mittaa arvoa suoritusten, tehokkuuden ja virheettömyyden perusteella, wabi-sabi ehdottaa jotain muuta: entä jos arvokkain osa meistä onkin juuri se, mikä ei ole hiottu loppuun? Tämä näkökulma voi keventää sisäistä kuormitusta. Ihmissuhteissakin on helpompi olla läsnä, kun ei tarvitse jatkuvasti pelätä omien ”virheidensä” paljastumista.
Tunne-elämän tasolla wabi-sabi on hyväksymisen filosofiaa. Se ei tarkoita alistumista tai luovuttamista, vaan sitä, että suostumme näkemään muutoksen, menetyksen ja ikääntymisen olennaisena osana elämää. Aivan erityisellä tavalla wabi-sabi ruumiillistuu muistisairaassa vanhuksessa ja tämän hoitajissa.
Kun vaikeat tunteet ja kokemukset eivät enää ole vihollisia, joista pitäisi nopeasti päästä eroon, ne voivat muuttua opettajiksi. Ajan myötä tämä hyväksyvä asenne vahvistaa joustavuutta: kykyä palautua kolhuista, säilyttää toivo ja jatkaa eteenpäin silloinkin, kun asiat eivät mene suunnitelmien mukaan. Wabi-sabi lyö kättä resilienssin kanssa.
Wabi-sabi tarjoaa myös toisenlaisen tavan ajatella kauneutta ja kuluttamista. Sen sijaan, että heittäisimme vanhaa ja kulunutta pois, voimme opetella näkemään siinä patinan arvon – ajan tekemän työn, joka tekee esineestä tai tilasta ainutlaatuisen. Tämä voi tarkoittaa rakkaudella paikattua villapaitaa, korjattua keramiikkakuppia tai kotia, jossa kaikki ei ole täysin viimeisteltyä, mutta jossa on lämmin, eletyn elämän tuntu. Samalla suuntaamme huomiota pois loputtomasta uuden metsästyksestä kohti kestävyyttä ja kiintymystä. Joku voi nähdä wabi-sabin uivan samoissa vesissä kiertotalouden kanssa.
Wabi-sabi ei lopulta ole teoria, jonka voisi ”ymmärtää oikein” yhdellä lukemisella, vaan hidas harjoitus. Sitä voi opetella: juhlistamalla pieniä epätäydellisyyksiä, hidastamalla tahtia, karsimalla ympäriltään turhaa ja keskittymällä enemmän tekemisen prosessiin kuin moitteettomaan lopputulokseen. Ehkä tärkein askel on suostua siihen, että oma elämä ei koskaan tule valmiiksi – ja että juuri keskeneräisyys tekee siitä ainutkertaisen.
