Kun kuulet luontopositiivisuudesta, mieleesi voi tulla kevään tuoksu, kävelyretki metsässä tai merikotkan ihmeellinen liito. Tällöin luontopositiivisuus tarkoittaa asennetta ja mielentilaa. Luontopositiivisuudella on kuitenkin myös teknisempi, ympäristövastuuseen ja vastuullisuusraportointiin liittyvä merkitys.
Tässä merkityksessä luontopositiivisuus on normatiivinen käsite. Se ei välttämättä kuvaa olemassa olevaa asiantilaa, vaan esittää ohjeen ja mallin, jonka toteutusta kaikkien ihmisten ja organisaatioiden tulisi tavoitella.
Jotta luontopositiivisuus toteutuisi, ihmisten tulisi vähentää luonnolle aiheutuvia haittoja sekä lisätä sen hyvinvointia ja elinvoimaisuutta. Luontopositiivisuudella on siis kaksi puolta: vähentäminen ja lisääminen. Näin se on enemmän kuin luontoneutraalius, joka pyrkii vain minimoimaan luontokadon.
Luontopositiivisuus, kuten moni muukin käsite, voidaan määritellä ahtaasti tai väljästi. Väljästi määriteltynä luontopositiivisuus tarkoittaa mitä tahansa toimia, joilla saadaan aikaan luonnon monimuotoisuuden kannalta myönteisiä vaikutuksia. Esimerkki tällaisesta määritelmästä tulee Maailman talousfoorumilta, jonka mukaan luontopositiivisuus tarkoittaa planeettamme ja yhteiskuntiemme resilienssin vahvistamista luontokadon pysäyttämiseksi.
Puhe luontopositiivisuudesta on lisääntynyt viime vuosina niin yritysten kuin julkishallinnon strategioissa. Syykin on selvä: luontopositiivisuus kuulostaa myönteiseltä ja toivoa herättävältä, toisin kuin esimerkiksi luontokato ja hiilijalanjälki. Tässä suhteessa luontopositiivisuutta voidaan verrata eräisiin muihin käsitteisiin, kuten nettopositiivisuuteen ja kädenjälkeen. Ne lähestyvät ongelmia ratkaisuhakuisesti ja tarjoavat, jolleivat kättä pidempää, niin ainakin nimen tavoitteelle, jota kohti suuntautua. Esimerkiksi EU:n tavoitteena on, että vuoteen 2030 mennessä sen ja muun maailman tulisi olla luontopositiivinen.
Useiden kansainvälisten instituutioiden ja kansalaisjärjestöjen yhdessä tuottama naturepositive.org -sivusto määrittelee luontopositiivisuuden EU-tavoitteen kanssa samansuuntaisesti:
Pysäyttää ja kääntää luonnon köyhtyminen vuoteen 2030 mennessä vuoden 2020 lähtötilanteesta ja saavuttaa täydellinen palautuminen vuoteen 2050 mennessä. Tämä tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että vuonna 2030 maailmassa on enemmän luontoa kuin vuonna 2020 ja että sen jälkeen luontoa palautetaan edelleen.
Luontokato jatkuu kuitenkin edelleen kaikkialla maailmassa, myös Suomessa. Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) mukaan lähes 30 prosenttia eläin- ja kasvilajeista uhkaa sukupuutto. Elinympäristöjen määrä vähenee ja kunto heikkenee. Luonnon monimuotoisuuden tuottamat elintärkeät ekosysteemipalvelut ovat uhattuina.
Luontopositiivisuuteen liittyy läheisesti kaksi muuta käsitettä: ekologinen kompensaatio ja luonnon kokonaisheikentymättömyys. Niiden avulla voidaan luontopositiivisuutta täsmentää.
”Ei nettovahinkoa” (no net loss) on ekologisen kompensaation eli hyvittämisen yhteydessä käytettävä periaate. Sen mukaan kompensaation tavoitteena on saavuttaa luonnon monimuotoisuuden kokonaisheikentymättömyys. Tällä tarkoitetaan sitä, että kaikki haitat hyvitetään kaikille lajeille ja elinympäristöille (Atte Moilanen ja Janne Kotiaho, Ekologisen kompensaation määrittämisen tärkeät operatiiviset päätökset, Ympäristöministeriö, Helsinki 2017, s. 14 ).
Jos hyvitys tehdään pelkästään esimerkiksi EU:n direktiivilajeille, se ei tuota ekologista kokonaisheikentymättömyyttä. Samalla näet sallitaan heikennys laajalle joukolle muita lajeja. Kokonaisheikentymättömyys on siis ehdoton vaatimus: kaikki luonnon monimuotoisuudelle aiheutetut haitat tulee hyvittää.
Näin tiukkaa vaatimusta on kuitenkin käytännössä mahdotonta toteuttaa. Vaikka lajeja kuolee sukupuuttoon ilman ihmisen vaikutustakin, lajien häviäminen arvioidaan nykyisin merkittävästi nopeammaksi kuin aiempi ”luonnollinen poistuma”.
Jotta heikentymättömyystavoitteesta ei tarvitsisi luopua kokonaan, se on ymmärrettävä väljemmin keskimäärin kaikkia lajeja koskevaksi. Näin ehdottaa Luontopaneelin puheenjohtaja, ekologian professori Janne Kotiaho Jyväskylän yliopistosta. Samalla hyväksytään, että kokonaisheikentymättömyys on tarkastelun tarkkuudesta riippuvaista. Naturepositive.org -sivuston esittämä määritelmä luontopositiivisuudelle sisältää samantapaisen ajatuksen kokonaisheikentymättömyydestä.
Mutkia oikoen voidaan sanoa, että kokonaisheikentymättömyys tarkoittaa tilannetta, jossa luonnolle haitalliset tekomme eivät kokonaisuutena aiheuta luontokatoa. Kokonaisuutena-sana viittaa tässä pitkän aikavälin nettotulokseen. Kaikkea luonnolle haitallista toimintaa ei ole mahdollista eikä mielekästä lopettaa välittömästi. Yhteiskunnan infrastruktuuria, perusedellytyksiä pitää rakentaa ja ylläpitää jatkossakin. Niinpä luonnonvaroja tarvitaan myös tulevaisuudessa.
Mitä luontopositiivisuus ja siihen liittyvä kokonaisheikentymättömyys sitten vaativat meiltä? Ensisijaisesti tulisi välttää luonnolle aiheutuvan haitan tuottamista. Jos se ei ole mahdollista, tulisi haitta tuottaa mahdollisimman lievänä. Lievää suuremman haitan vaikutuksia voidaan pienentää esimerkiksi luonnon tilaa parantavilla toimilla paikan päällä tai kompensoimalla haitat muualla. Aiheutetut haitat tulisi hyvittää niin, että kokonaisvaikutus (eli nettovaikutus) luonnon tilaan on myönteinen, luontopositiivinen.
Näiden tavoitteiden saavuttaminen edellyttää hyvin määriteltyjä, jaksotettuja ja resursoituja toimenpiteitä. Se edellyttää myös selkeää käsitystä siitä, miten toimenpiteet erikseen ja yhdessä kertyvät luontopositiiviseksi nettotulokseksi. Edistymistä kohti tavoitetta on seurattava tarkasti. Niin onnistumisista kuin epäonnistumisistakin on kerrottava avoimesti, jotta suuntaa voidaan tarvittaessa korjata.
