Niin voi käydä esimerkiksi unohtamisen tai käytön loppumisen vuoksi. Sellaista tapahtuu esimerkiksi tekniikan vanhetessa. Juuri kukaan ei enää käytä lankapuhelinta tai sen aikaista puhelinluetteloa. Niitä ei enää tarvita, ne ovat merkityksettömiä.
Myös sanojen käytössä muutokset voivat aiheuttaa merkityskatoa. Käytön muuttuessa sanalta voi kadota aiempi merkitys ja jäljelle voi jäädä tai tilalle tulla toinen merkitys. Ajatellaanpa vaikka sellaisia sanoja kuin ’naatti’ ja ’norja’.
Merkityskadolla on myös psykologinen merkitys. Sen mukaan elämä voi tuntua tarkoituksettomalta. Kaikki on lässähtänyttä, harmaata kuin marraskuu, eikä mikään innosta.
Merkityskato voi ulottua aina kosmologisiin mittasuhteisiin asti. Sillä voidaan nimittäin viitata myös maailmanloppuun, varsinkin sen jälkeiseen tilanteeseen, jossa ihmiskunta on tuhoutunut eikä kukaan ajattele enää mitään. Tähän viittaa Brian Cox, Manchesterin yliopiston hiukkasfysiikan professori ja tieteen popularisoija. Hän on tavoittanut laajan yleisön kirjoillaan ja televisioesiintymisillään. Hänet tunnetaan myös sosiaalisen median vaikuttajana.
Cox on rauhallinen kaveri ja valovoimainen esiintyjä. Hänen suosionsa ei nojaa maailmanlopulla pelotteluun, vaan inhimilliseen kohtaamiseen. Cox on tehnyt vaikutuksen myös Helsingin Sanomien kolumnistiin Erkki Kylmäseen, joka esittelee tämän käsitystä ihmisen vastuusta seuraavasti:
Coxin mukaan saattaa hyvinkin olla niin, että koko 400 miljardin tähden Linnunradalla Maa on ainoa paikka, jossa elää tietoisia, tuntevia ja merkityksiä tuottavia olentoja. Siksi ihmiskunnan pitäisi ymmärtää, että tekemillämme päätöksillä on galaktisia ulottuvuuksia.
Jos ihminen tuhoaa itsensä tai edesauttaa kaiken elämän tuhoutumista maapallolta, myös merkitykset saattavat iäksi kadota Linnunradalta – galaksista, jossa Maa ja aurinkokuntamme sijaitsevat. Jo paljon ennen kuin Linnunrata törmää Andromedaan eli Linnunrataa lähinnä olevaan suureen galaksiin ja kaikkeus jatkaa merkityksetöntä laajenemistaan loputtomiin, ei ehkä ole enää ketään, joka tutkisi ja pukisi sanoiksi sen, kuinka kiehtova, jännittävä ja kaunis maailma voi olla.
Coxin esittämä ajatuskulku saattaa tuntua luontevalta, ellei jopa vastaansanomattomalta. Lyhyen pohdinnan jälkeen saatat kuitenkin kysyä seuraavaa: Katoavatko merkitykset todellakin, jos ja kun ihmiskunta ennemmin tai myöhemmin poistuu maailmankaikkeuden näyttämöltä? Eräs aikaraja on auringon kirkastumisen aiheuttama paahde, joka tuhoaa kaiken elämän maapallolta viimeistään kolmen miljardin vuoden kuluttua, mahdollisesti jo pari miljardia vuotta aiemmin. Saatat ajatella, että miljardi vuotta sinne, toinen tänne – ei kosketa minua.
Kaksi asiaa menee tässä helposti sekaisin: se, että merkityksiä on olemassa, ja se, että merkityksiä ajattelemaan kykeneviä olentoja, kuten ihmisiä, on olemassa. Platonismi on klassinen esimerkki näkemyksestä, jonka mukaan edellä mainitut asiat ovat toisistaan riippumattomia. Sen mukaan merkitykset (ideat, käsitteet, kuten totuus, hyvyys ja kauneus) ovat ikuisia ja fundamentaalisia. Tämä tarkoittaa sitä, että merkitysten olemassaolo on riippumatonta aistein havaittavista olennoista, kuten ihmisistä, planeetoista ja galakseista. Platonistien mukaan merkitysten olemassaolo ei siis riipu ihmisten olemassaolosta eikä ajattelusta, toisin kuin Cox esittää.
Cox voisi vastata, että platonismi on idealistinen ja spekulatiivinen oppi, joka ei vastaa terveen järjen, kokemusperäisen tieteen tai tieteentekijöiden käsitystä. Sen sijaan on laajasti hyväksyttyä, että merkitykset ovat ihmistekoa eli kulttuurituotteita – eivät ikuisia tai ihmisestä riippumattomia.
Niinpä kun kulttuurit katoavat kenties jo miljardin vuoden kuluttua auringon grillaamalta maapallolta, samalla katoavat kaikki merkitykset – olettaen, että merkityksiä on luotu vain Maassa eikä millään muulla planeetalla. Kun Maa ja sitä asuttanut ihmiskunta kulttuureineen on tuhoutunut, kukaan ei enää ajattele täällä luotuja merkityksiä eikä välitä niitä sukupolvelta toiselle. Se, mikä on silloin loppu, on kerta kaikkiaan loppu.
Vaikka et sympatiseeraisi platonismia, voit kenties lohduttautua seuraavalla tiedolla: merkitysten luominen, jakaminen ja välittäminen ihmiseltä toiselle ovat tapahtuneita tosiasioita. Tässä merkityksessä – tehdyn teon ja historiallisen tapahtuman merkityksessä – merkitykset eivät tuhoudu silloinkaan, kun kukaan ei enää ole niitä ajattelemassa, muistamassa eikä eteenpäin kertomassa.
Napoleon hävisi Waterloossa – se on tosiasia, vaikka tapahtui jo 209 vuotta sitten. Napoleonin tappiolla on (kielellinen) merkitys, sillä voimme puhua siitä ja ymmärtää, mistä puhumme. Napoleonin tappio ja sen merkitys ovat tosiasioita, vaikka kukaan ei enää koskaan kuuntelisi Abbaa eikä muistaisi tai ajattelisi Napoleon-parkaa tai hänen tapattamiaan sotilaita.
Jännittävää on, että myös mielikuvituksellisilla eli epätodellisilla olioilla ja tapahtumilla on (kielellinen) merkitys. Ajattelepa vaikka sitä, että Hämähäkkimies hyppää seittinsä avulla pilvenpiirtäjästä toiseen.
Voit myös ajatella, että on parempi, että merkityksiä ja arvoja, kuten totuus, hyvyys ja kauneus, on joskus ollut olemassa kuin että niitä ei olisi koskaan ollutkaan. Tämä saattaa olla laiha lohtu maailmanlopun edellä, mutta parempi kuin ei mitään.
Joku uskalias saattaa toivoa, että kosmologien esittämästä kuumasta alkeishiukkaspuurosta syntyy kuin Feeniks-lintu uusi universumi ja uusia merkityksiä tuottavia olentoja. Kosmologisiinkaan mittasuhteisiin asti ulottuva merkityskato ei siis välttämättä ole totaalista. Tämä lohtu, jos lohtu lainkaan, ei perustu yksilöiden tai lajien ikuisuuteen vaan merkitysten syntymisen kosmologisiin edellytyksiin – siihen, että aineesta voi syntyä elämää. Niin on käynyt kerran, miksei toistekin.
