Ihminen on outo otus. Yksi omista outouksistani on, että inhoan lyhenteitä. Varmaan merkki orastavasta dementiasta: en useinkaan muista, mitä lyhenteet tarkoittavat. Siksi lyhenteitä sisältävät tekstit tuntuvat raskailta ja turhauttavilta lukea.
Tunnen suurta vastenmielisyyttä käyttää ERS-lyhennettäkin, mutta käytölle on nyt erityinen syynsä. Vaasan yliopistolla jatketaan niin tutkimusta ja koulutusta kuin yhteiskunnallista vuorovaikutustakin koskevaa itsearviointia ja kehittämistä – tällä kertaa EQUIS-akkreditointiin eli erääseen kauppakorkeakoulujen tavoittelemaan laatuleimaan liittyen. Eräs tärkeä näkökulma ja kokonaisuus akkreditointikatselmuksessa liittyy juuri etiikkaan, vastuullisuuteen ja kestävyyteen.
Tämän itsearviointi- ja kehittämisprosessin käynnistystilaisuudessa nousi esiin kysymys, mitä etiikka, vastuullisuus ja kestävyys oikeastaan tarkoittavat. Kysymyksen taustalla ei tietenkään ole täydellinen tietämättömyys näiden sanojen merkityksestä, vaan enemmin näkemys siitä, että mainittuja sanoja voidaan käyttää eri yhteyksissä eri merkityksessä. Monimerkityksisyys vaikeuttaa yhteisen ymmärryksen muodostamista.
Siksi keskustelussa esitettiin toive, että etiikka, vastuullisuus ja kestävyys määriteltäisiin mahdollisimman yksiselitteisesti, ymmärrettävästi ja käyttökelpoisesti. Käyttökelpoisuus viittaa tässä siihen, että määritelmän tulisi olla paitsi yleisesti hyväksyttävä myös napakka ja helppo muistaa.
Jos inhoankin lyhenteitä, niin käsitteiden täsmentäminen on minusta palkitsevaa: se lisää ymmärrystä ja ryhdittää keskustelua. Siksi tartun tuumasta toimeen, yritän tehdä parhaani ja esitän etiikan, vastuullisuuden ja kestävyyden määritelmät. En ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, vaan viime vuosina työni on pyörinyt paljon juuri näiden käsitteiden ympärillä. Pyrin tässä lyhytsanaisuuteen, enkä siksi perustele tai taustoita esittämiäni määritelmiä. Muun muassa näissä Ajastusyhteys-blogeissa olen usein aiemminkin kirjoittanut etiikasta, vastuullisuudesta ja kestävyydestä.
Alla esitettävissä määritelmissä numerot viittaat tarkasteltavan sanan eri merkityksiin tai käyttöihin, jotka eivät kuitenkaan ole toisistaan riippumattomia vaan pikemmin toisiinsa kietoutuneita.
etiikka
- normatiivisia käsityksiä, kuten sääntöjä, käskyjä ja kieltoja sekä arvoja ja ihanteita, joiden tarkoitus on säännöttää kaikkien ihmisten toimintaa
- kyseisten sääntöjen ja normatiivisten käsitysten mukaista toimintaa
- tekojen ja toiminnan sekä niiden motiivien ja seurausten arvioimista hyviksi tai pahoiksi, oikeiksi tai vääriksi
vastuullisuus
- vastuussa olemista ja vastuun kantamista, jossa on tavallisesti ainakin neljä osaa: i. se, joka tai mikä on vastuussa; ii. se, mistä ollaan vastuussa; iii. se, mille tai kenelle ollaan vastuussa; sekä iv. tapa, jolla vastuu realisoituu eli tulee näkyväksi
- yksilön tai ihmisjoukon velvollisuudentunto, huolellisuus ja rehellisyys
- eettisesti oikeutettu tai velvoittava toiminta
- eettinen toimintatapa ja ”arvojen arvo”, johon muut arvot sisältyvät
- teot ja toimenpiteet, joilla edistetään ekologista, sosiaalista tai taloudellista kestävyyttä
kestävyys
- lujuus, vakaus, pysyvyys
- yksilöiden, lajien, eliöyhteisöjen ja ekosysteemien elinvoimaisuus
- yhteiskunnan, talouden, kulttuurin ja muiden ihmisten toimintaan perustuvien järjestelmien tai organisaatioiden toimintakyky ja jatkuvuus
- ihmisen valmistamien esineiden, laitteiden ja rakennelmien lujuus ja jatkuva toimivuus
- inhimillisen ajattelun, päätösten ja sitoutumisen vahvuus ja pitävyys
En väitä, että esittämäni määritelmät ovat tyhjentäviä tai aukottomia. Silti ne mahdollistavat sen, että olemme suurin piirtein samalla kartalla, kun puhumme etiikasta, vastuullisuudesta ja kestävyydestä.
Vaikka tavoitteenani oli muodostaa mahdollisimman yksinkertaiset ja yksiselitteiset määritelmät, huomasin välittömästi tehtävään tartuttuani, että etiikan, vastuullisuuden ja kestävyyden käsitteet ovat todellakin monitahoisia muun muassa tässä suhteessa: ne muodostavat merkitysketjuja, joiden yksittäiset ”lenkit” (tässä: numeroidut kohdat) kylläkin kytkeytyvät toisiinsa, mutta ovat myös erikseen tarkasteltavissa.
Kaiken kaikkiaan ERS-asiat viittaavat yksilöiden ja organisaatioiden yleisimmän tason ihanteisiin ja tavoitteisiin ja sitä kautta niiden normatiiviseen eli sääntöjä asettavaan itseymmärrykseen – siihen, millainen yksilö tai yhteisö haluaisi olla, mutta ei ehkä vielä ole, ja millaisena tuo yksilö tai yhteisö haluaisi itsensä tunnettavan. Siksi etiikan, vastuullisuuden ja kestävyyden pohdinta on mitä suurimmassa määrin ”sisätyötä”: realistisen omakuvan piirtämistä ja ihanneminän ääriviivojen hahmottelua.
Luulen, että monista, ellei useimmista, ihmisistä ERS-käsitteiden niputtaminen tuntuu luontevalta ja ongelmattomalta. Kannattaa kuitenkin kiinnittää huomiota siihen, että niputtamisesta syntyy uusi käsite, joka on eri kuin etiikka, vastuullisuus ja kestävyys erikseen. Siihen kuuluu, että kestävyyttä pidetään nimenomaan eettisenä velvollisuutena. Kestävyyttä voitaisiin kuitenkin tarkastella myös ei-eettisestä näkökulmasta, esimerkiksi aineen tai teknologian ominaisuutena. Vasta kun tarkastelussa otetaan huomioon aineen ja teknologian käyttö ja hyödyntäminen osana ihmisen toimintaa, siitä tulee eettinen kysymys. Kaikkea ihmisen toimintaa voidaan, ja pitääkin, arvioida myös eettisestä näkökulmasta. Tästä ERS-kokonaisuus muistuttaa meitä.
