Tuttua sanontaa mukaillen resilienssi ja vastuullisuus voidaan yhdistää toisiinsa: resilienssi auttaa selviämään tilanteista, joihin vastuullisesti toimiva ei välttämättä edes joudu.
Vaikka edellä sanottu saattaa kuulostaa mahdolliselta, jopa uskottavalta, se ei kuitenkaan aina pidä paikkansa. Vaikeita tilanteita tulee eteen riippumatta siitä, oletko toiminut vastuullisesti vai et.
Resilienssi tarkoittaa kykyä pysyä toimintakykyisenä vaikeissa tilanteissa, selviytymistä psyykkisen paineen alla. Se tarkoittaa myös palautumiskykyä: elpymistä vaikeuksien jälkeen uusiin haasteisiin. Perusteeksi resilienssin tarpeellisuudelle käy erään tuttavani tokaisu: elämä on kulkemista kriisistä toiseen.
Resilienssillä viitataan paitsi stressin- ja kriisinsietokykyyn myös sellaisiin tärkeinä ja tavoiteltavina pidettyihin ominaisuuksiin kuin joustavuus, sitkeys ja lannistumattomuus. Niiden kanssa samoissa vesissä ui sisu. Pisa-tulosten laskiessa vanhemmat sukupolvet – ne, jotka tekivät koulumatkansa hiihtäen – moittivat nykykoululaisia sisun puutteesta.
Resilienssiä eli toiminta- ja palautumiskykyä tavataan niin yksilöillä kuin yhteisöilläkin. Puhutaan jopa kokonaisen yhteiskunnan resilienssistä ikään kuin valtavasta kerrostalosta, jota asukkaat, isännöitsijä, huoltoyhtiö ja siivousfirma hoitavat yhdessä kuin silmäteräänsä.
Meilläpä Suomessa onkin sellainen asia, josta muualla ei ole välttämättä kuultukaan: kokonaisturvallisuus. Siitä haluttaisiin tehdä ihan vientituote. Kokonaisturvallisuudella tarkoitetaan sitä, että vaikeisiin tilanteisiin varautumisesta ja yhteiskunnan elintärkeistä toiminnoista huolehditaan viranomaisten, elinkeinoelämän, järjestöjen ja kansalaisten yhteistyönä. Sivistyneeltä kuulostava tapa luonnehtia kokonaisturvallisuutta on sanoa, että se edellyttää yhteiskunnan resilienssiä.
Äskettäin (30.10.2024) presidentti Sauli Niinistö antoi EU-komission puheenjohtajalle raportin unionin siviili- ja puolustusvalmiuden vahvistamisesta. Raportissa mainitaan resilienssi tavan takaa. Tässä on eräs esimerkki: ”Yksilön psykologinen resilienssi on ratkaisevan tärkeää, sillä sen avulla kansalaiset pystyvät säilyttämään kykynsä toimia omien etujensa mukaisesti ja pystyvät tukemaan kollektiivista reagointia katastrofiin tai vastoinkäymisiin, mikä lisää yhteiskunnan resilienssiä” (Niinistö 2024, 73).
Huomionarvoinen yksityiskohta Niinistön raportissa on, että siinä vaietaan häveliäästi vientituotteestamme kokonaisturvallisuudesta (comprehensive security). Sen sijaan esitellään uusi käsite: kokonaisvalmius eli kokonaisvaltainen varautuminen (comprehensive preparedness). Niinistön (2024, 14) mukaan kokonaisvalmiuden keskeinen ulottuvuus on varmistaa, että siviili- ja sotilaalliset kriisinhallintatoimijat mahdollistavat toistensa toiminnan ja että ne voivat toimia saumattomasti myös sotilaallisiin poikkeusoloihin valmistautumiseksi.
Resilienssiä voi vahvistaa siinä missä kuntoa ja vastustuskykyäkin. Viimeksi mainittujen vahvistaminen vaatii yleisen käsityksen mukaan D-vitamiinia ja liikuntaa, jossa saisi mielellään hengästyä ja mennä välillä maitohapoillekin. Myös henkistä jaksamista, hyvinvointia ja mielenterveyttä voi vahvistaa. Siihen neuvoksi tarjotaan muun muassa ystävien tapaamista, kuorolaulua, välimerellistä ruokavaliota sekä säännöllistä päivärytmiä ja liikuntaa. Joku voi kuulla tällaisissa suosituksissa paternalismin holhoavan äänen.
Toimivien yhteiskunnallisten palvelujen, kuten koulutuksen, sosiaaliturvan sekä terveyden- ja sairaanhoidon, nähdään vahvistavan niin yksilöiden kuin yhteisöjenkin resilienssiä. Viranomaiset tähdentävät huoltovarmuuden tärkeyttä. Yhteiskunnan fyysisen ja henkisen resilienssin vahvistamiseksi pidetään tärkeänä, että varaudumme pahan päivän varalle, puhallamme yhteen hiileen ja että Suomen puolustus on uskottava ja puolustustahtomme parasta A-ryhmää.
Niinistön (2024, 47) mukaan lähtökohtana kokonaisvalmiuden rakentamiselle on se, että EU:lla ei ole tällä hetkellä sovittua, kattavaa luetteloa elintärkeistä yhteiskunnallisista ja hallinnollisista toiminnoista, jotka pitäisi suojella hinnalla millä hyvänsä. Niinistö ehdottaa Euroopan kriisivalmiuden rahoittamiseen eräänä vaihtoehtona turvallisuusbondeja eli joukkovelkakirjoja (European Preparedness Bond Standard) (Niinistö 2024, 164). Se tarkoittaisi yhteisvelkaa, jota toiset taas pitävät kaiken turvattomuuden äitinä.
Äskettäin (18.11.2024) avattiin laaja kansalaisille suunnattu verkko-opas kriisiin varautumisesta. Varautumisopas poikkeusoloihin on julkaistu Suomi.fi-sivustolla. Sisäministeriön mukaan se ei sisällä varsinaisesti uutta tietoa, vaan on koonti jo voimassa olevista ohjeista. Sivustolla kerrotaan, että varautumista vaativia tilanteita ovat esimerkiksi pitkät sähkö- ja vesikatkot, pitkät häiriöt internetin ja pankkipalveluiden toiminnassa, myrskyt ja tulvat sekä pitkäkestoisemmat kriisit, kuten pandemia tai sotilaallinen konflikti.
Yksilöt ja perheet voivat varautua pahan päivän varalle varaamalla kotiin säilykkeitä, juomavettä ja polttopuita. Käteistä rahaakin saisi olla sukanvarressa, ja patteriradio voi korvata internetin. Myös naapuriapuun, maanpuolustuskurssille ja pelastusalan vapaaehtoistoimintaan osallistumista suositellaan.
Toiset taas varoittavat, että uhkiin varautuminen saattaa mennä överiksi. Jos koko ajan ajattelee nurkan takana vaanivia riskejä ja vaikeisiin tilanteisiin varautumista, kulkee kuin vasara kädessä. Silloin näkee kaikkialla vain nauloja. Ylenmääräinen riskienhallinta voi kääntyä itseään vastaan. Uhantunne vain vahvistuu, ja elämä käy entistä hallitsemattomammaksi.
Niinpä joku ehdottaa, että toimivinta resilienssiä on vanha kunnon sisu: tehdään sisukkaasti se, mikä tarvitaan, sitten kun tarvitaan, mutta muuten ollaan kuin Ellun kanat.
Toiset kiirehtivät moittimaan tällaista toimintatapaa reaktiiviseksi. Heidän mukaansa kokonaisturvallisuutta edistää parhaiten proaktivisuus, johon Niinistökin suosittelemat varautumistoimet kuuluvat. Saatat jo miettiä, olisiko resilienssissäkin mahdollista saavuttaa kultainen keskitie: tasapaino reaktiivisuuden ja proaktiivisuuden välillä?
Yhteenvetona voimme todeta, että psykologisen ulottuvuuden, stressinsietokyvyn lisäksi resilienssillä on fyysinen ja materiaalinen ulottuvuus. Hyvä kunto ja asiaankuuluvat aineelliset resurssit vahvistavat resilienssiä. Niillä kannattaa varustautua.
Resilienssiä samoin kuin sisua verrataan kuminauhaan. Kuminauha venyy tarvittaessa, mutta ei sitä kannata koko aikaa kireällä pitää eikä kiristää liikaa. Nauha voi mennä poikki tai löystyä käyttökelvottomaksi. Piirtyköön mieliin kultakirjaimin, että resilienssi psykologisena ominaisuutena on kykyä palata ennalleen kuin kuminauha.
