Aloittakaamme sen selvittäminen lainsäädännöstä, sillä sielläkin yliopistojen vaikuttavuus mainitaan. Jos lakiteksti voi olla ylevä, niin sellainen on yliopistolaki. Katsopa pykälää kaksi: ”Yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä ja taiteellista sivistystä, antaa tutkimukseen perustuvaa ylintä opetusta sekä kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa”. Eikö olekin ylevästi sanottu: palvella isänmaata ja ihmiskuntaa? Ajatuksena on, että opiskelijan ei tulisi opiskella vain itseään tai omaa työuraansa varten, vaan tähtäimessä tulisi olla Suomi ja ihmiskunta.

Laki tarkentaa tätä seuraavasti: ”Tehtäviään hoitaessaan yliopistojen tulee edistää elinikäistä oppimista, toimia vuorovaikutuksessa muun yhteiskunnan kanssa sekä edistää tutkimustulosten ja taiteellisen toiminnan yhteiskunnallista vaikuttavuutta”.

Laissa mainitaan siis yhteiskunnallinen vaikuttavuus yhtenä yliopistojen keskeisistä tavoitteista. Tutkimuksen ja koulutuksen avulla voi vaikuttaa yhteiskuntaan tuhannella ja yhdellä tavalla.

Antaisiko laki evästystä siihen, miten yhteiskunnallisen vaikuttavuus tulisi ymmärtää? Yliopistolain § 49 mukaan ”opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää yliopistoille perusrahoitusta laskennallisin perustein ottaen huomioon toiminnan laajuus, laatu ja vaikuttavuus sekä muiden koulutuksen ja tiedepolitiikan tavoitteiden perusteella”. Vaikuttavuus on siis yksi yliopistorahoituksen perusteista. Lisäksi § 87 mukaan ”yliopistojen tulee arvioida koulutustaan, tutkimustaan sekä taiteellista toimintaansa ja niiden vaikuttavuutta”. Vaikuttavuus on siis myös yksi yliopistojen itsearvioinnin kohteista.

Näin vaikuttavuus kytketään yliopistojen tutkimus-, koulutus- ja sivistystehtävään sekä yliopistojen vuorovaikutukseen muun yhteiskunnan kanssa. Laki ei kuitenkaan varta vasten määrittele, mitä yliopistojen vaikuttavuus tarkoittaa. Vastuu siirtyy kuulijalle kuten silloin, kun savolainen puhuu.

Myönnän, että annoin nyt turhan pidäkkeettömän kuvan siitä, mitä yliopistojen vaikuttavuudella tarkoitetaan. Käytännössä yhteiskunnallista vaikuttavuutta käsitellään muun muassa yliopistojen johdon ja opetus- ja kulttuuriministeriön edustajien vuosittaisissa tapaamisissa. Ministeriö ohjeistaa yliopistoja monin tavoin ja pyytää niitä raportoimaan toiminnastaan ja yhteiskunnallisesta vaikuttavuudestaan niin sanallisesti kuin eri tunnuslukujen, kuten valmistuneiden työllistymisen ja urakehityksen, avulla.

Tuore tarjokas yliopistojen vaikuttavuuden viitekehykseksi on kädenjäljen käsite. Kädenjälki on tässä vertauskuva ja jalanjäljen vastakohta. Jalat tallovat ja kädet hoitavat. Tällainen ajatus on kaikessa yksinkertaisuudessaan jalanjäljen ja kädenjäljen vertauskuvien taustalla. Hiilijalanjälki kertoo toiminnan ilmastopäästöt. Kädenjälki taas kertoo toiminnan myönteisistä vaikutuksista.

Yliopistojen myönteiset vaikutukset liittyvät ensinnäkin siihen, mikä lain mukaan on yliopistojen tehtävä. Olemme jo todenneet, että niiden tehtävänä on tutkitun tiedon lisääminen sekä valveutuneiden ja vastuuntuntoisten kansalaisten kasvattaminen. Siinä onnistuminen on osa yliopistojen kädenjälkeä eli positiivista vaikutusta ympäristöön ja yhteiskuntaan. Juuri tähän liittyy yliopistolain ylärekisteriin kohoava ääni: ”kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa”.

Kuten arvata saattaa, tässä ei ole kuitenkaan kaikki, vaan ymmärrystä yliopistojen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta voidaan rikastuttaa arvioimalla sitä muun muassa seuraavista näkökulmista:

1. Tulos- ja prosessinäkökulmat: mitä vaikutuksia yliopistot saavat aikaan ja millä tavalla?
2. Suunnittelu- ja toteutusnäkökulmat: millaisia tavoitteita tutkimus- ja koulutustoiminnalle sekä yliopistojen yhteistyölle eri tahojen kanssa asetetaan ja missä määrin yliopistot toteuttavat noita tavoitteita käytännössä?
3. Arviointi- ja kehitysnäkökulmat: miten yliopistojen toiminnalle asetettujen tavoitteiden toteutumista arvioidaan ja mitä kehitystehtäviä ja -suuntia yliopistoille annetaan?

Näiden näkökulmien lisäksi yhteiskunnallisen vaikuttavuuden tarkastelua voidaan tarkentaa eri aihealueisiin. Sellaisia ovat esimerkiksi tutkimuksen ja koulutuksen yhteiskunnallinen vaikuttavuus.

Nykyään tutkimuksen ja koulutuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta on tapana kehystää YK:n Kestävän kehityksen tavoitteilla. Tällöin yliopistojen tehtäväksi nähdään palvella maailman pelastamista: sitä, että kestävän kehityksen tavoitteissa mainittuja suuria maailmanlaajuisia uhkia ja epäkohtia kyettäisiin poistamaan tai lieventämään.

Tutkimuksen vaikuttavuutta arvioitaessa voidaan kysyä esimerkiksi, miten uusi tieto, uudet tiedejulkaisut ja yliopiston asiantuntijoiden puheenvuorot vaikuttavat eri ihmisiin ja organisaatioihin. Yliopiston asiantuntijoiden julkisilla esiintymisillä ja toiminnalla esimerkiksi yrityksissä ja järjestöissä voi olla vaikutusta moniin asioihin, myös poliittisiin ja taloudellisiin päätöksiin.

Tutkimus vaikuttaa yliopistoon itseensäkin. Uudet tutkimustulokset valuvat koulutuksen sisältöihin ja ohjaavat tulevien tutkimushankkeiden suunnittelua.

Koulutuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta arvioitaessa voidaan kiinnittää huomiota esimerkiksi koulutussisältöjen relevanssiin ja oppimistuloksiin sekä siihen, millaisissa rooleissa ja tehtävissä valmistuneet maisterit ja tohtorit toimivat yhteiskunnassa.

Yliopistokoulutuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta on ensinnäkin se, että opiskelijoiden saamilla tiedoilla ja taidoilla, mukaan lukien yhteistyö- ja esiintymistaidot, on käyttöä eri työpaikoilla ja organisaatioissa. Nämä tiedot ja taidot voivat tukea eri yhteisöjen inhimillistä ja taloudellista kukoistusta.

Tutkimuksen ja koulutuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta vahvistaa viestintä ja tiedotus. Tiedeviestinnän keskeisenä tehtävänä on tiedon välittäminen paitsi toisille asiantuntijoille myös suurelle yleisölle. Tähän liittyy tieteen popularisointi sekä tutkimukseen perustuvan tiedon käyttö poliittisessa ja taloudellisessa päätöksenteossa.

Tutkimuksella ja koulutuksella voi olla myös taide- ja kulttuurielämää vahvistava vaikutus. Tiede voi innoittaa taiteilijoita, ja akateemisella koulutuksella on käyttöä monenlaisissa kulttuurialan tehtävissä.

Erilaisten tietojen ja taitojen lisäksi yliopistokoulutus voi parhaimmillaan vahvistaa kulttuurin jalointa vaikutusta: sydämen sivistystä eli eettistä tilannetajua ja kykyä ottaa toinen ihminen ja luonto huomioon. Tällä voi olla suuri yhteiskunnallinen merkitys. Silti harvoin, jos koskaan, kuulee viitattavan sydänten sivistämiseen. Vaasan yliopistolla on sentään sydän graafisena tunnuksenaan.

Oma aihealueensa yhteiskunnallisessa vaikuttavuudessa on yliopistojen tutkimus- ja kehityshankkeet yritysten ja muiden organisaatioiden, kuten kuntien ja järjestöjen, kanssa. Hankeyhteistyön vaikutuksia voivat olla esimerkiksi uudet innovaatiot, uudet työpaikat ja talouskasvu.

Yhteistyötä ovat myös yritysten ja muiden organisaatioiden antamat opinnäytteiden aiheet ja ulkopuolisella rahoituksella rahoitetut professuurit. Työelämäprofessorien tehtävänä on lisätä yliopistoissa vuorovaikutusta, opetusta ja tutkimusta sellaisilla aihealueilla, joilla yhteiskunta erityisesti tarvitsee käytännön kokemusta.

Yliopistojen ja yritysten yhteistyön taustalla on myös se, että yliopistot lisäävät alueensa elinvoimaa ja verotuloja. Siksi Seinäjokikin haluaisi päästä yliopistokaupungiksi. Yliopisto tuo alueelle paitsi opiskelijoita myös palveluja ja työpaikkoja. Moni yritys toimii mieluiten yliopistokaupungissa, mikä johtuu niin työvoiman saatavuudesta kuin elinkeino- ja kulttuurielämän vireydestäkin.

Eräs yliopistojen vaikuttavuuden ulottuvuus liittyy DEI-näkökulmaan (diversity, equity, inclusion), josta voidaan tarkastella sekä koko yhteiskuntaa että yliopistoa itseään. Tutkimus, koulutus ja yliopistojen harjoittama yhteistyö eri toimijoiden kanssa voivat tukea monimuotoisuuden, tasa-arvon ja osallistamisen (mukaan ottamisen, syrjimättömyyden) toteutumista eri sektoreilla ja eri ammateissa. Yliopistokoulutus voi lisätä sosiaalista tasa-arvoa ja vähentää ammattien sukupuolisegregaatiota. Paino on voi-sanalla. Suomessa jakolinjat naisten ja miesten alojen välillä ovat edelleen suuret.

Tutkimuksen ja koulutuksen yhteiskunnallista vaikuttavuutta on myös niiden tuoma ymmärrys ilmastonmuutoksen ja muiden ympäristökatastrofien, kuten lajikadon, vakavuudesta ja hillinnän tärkeydestä. Ympäristökestävyys on osa tämän päivän sivistyneen ihmisen tiedollista ja taidollista, mutta myös asenteita koskevaa pääomaa.

Vähintäänkin olemme tässä oppineet, että yliopistojen yhteiskunnallinen vaikuttavuus on sekava vyyhti erilaisia toivottavia ja tavoiteltavia asioita. Yhteiskunnallinen vaikuttavuus on siis selvästi normatiivinen käsite. Se ei koske vain sitä, miten yliopistot tosiasiassa vaikuttavat yhteiskuntaan vaan myös sitä, miten yliopistojen toivottaisiin vaikuttavan. Tämä jälkimmäinen puoli on mitä suurimmassa määrin poliittinen ja arvoperustainen. Niinpä vastauksia siihen, millaisia vaikutuksia yliopistoilla tulisi olla, on monia erilaisia.

Vanhan koulukunnan akateemikot saattoivat ajatella, että yliopistojen parasta ja perustelluinta yhteiskunnallista vaikuttavuutta on se, että tutkijat ja opettajat tekevät työnsä mahdollisimman hyvin. Samassa hengessä moni nyky-yliopistolainen huokaa, että yhteiskunnallisen vaikuttavuuden alue vain paisuu ja paisuu, eikä mikään tunnu riittävän, kun tutkijan tai opettajan pitäisi olla superverkostoituja, yritysyhteistyön moottori ja median lempilapsi.

Tähän liittyy toinenkin kriittinen näkökulma yhteiskunnalliseen vaikuttavuuteen. Sen mukaan pitää muistaa myös tiedon itseisarvo. Tieteellinen tutkimus ja sen avulla saavutettu tieto voi olla arvokasta ja kiinnostavaa, vaikka se ei edes välillisesti palvelisi mitään taloudellista tai yhteiskunnallista päämäärää. Ihmisiä kiinnostaa esimerkiksi maailmankaikkeuden synty, vaikka kosmologian tuloksilla ei olisi yritysyhteistyölle tai politiikkasuosituksille tuon taivaallista annettavaa.