Vanhan virren mukaan Suomi on niin pieni maa ja suomalaiset niin pieni joukko, että näillä lihaksilla ei maailman ongelmia ratkota. Hoitakoot kiinalaiset ja amerikkalaiset ilmastonmuutoksen ja luontokadon, kun ovat ne aiheuttaneetkin. Myös Euroopassa lähes kaikki muut maat ovat suurempia saastuttajia kuin Suomi.
Tämän virren keskeyttää Maailman luonnonsäätiön (WWF) ja Bain & Companyn tuore Fair Finnish Footprint -raportti. Sen mukaan Suomen materiaalijalanjälki on Euroopan suurin ja ylittää kestävyyden rajat yli seitsenkertaisesti. Suomessa materiaalijalanjäljen suuruuteen vaikuttaa ennen kaikkea hiekan- ja soranotto sekä kaivannaisten louhiminen.
Eikä siinä kaikki. Suomen ekologinen jalanjälki ylittää kestävyyden rajat yli kolmenkertaisesti. Lisäksi Suomen asukasta kohden laskettu luonnonvarojen kulutus ylittää kestävyyden rajat kaikissa tarkastelluissa kategorioissa. Ne ovat materiaali-, biomassa-, typpi-, fosfori- ja ekologinen jalanjälki. Havainnolliset kuvat niistä esitetään raportin sivulla 7.
Raportissa verrataan suomalaista luonnonvarojen kulutusta muihin Euroopan maihin ja globaaleihin kestävän kehityksen rajoihin. Suomalainen luonnonvarojen kulutus on sekä maailman että Euroopan maiden välisessä vertailussa selvästi keskiarvoa korkeampaa.
Ylikulutuksemme aiheuttamia kielteisiä luontovaikutuksia ei voida selittää pelkästään pohjoisella sijainnilla, suomalaisen teollisuuden profiililla tai sillä, että maa on harvaan asuttu. Suomessa käytetään yksinkertaisesti liikaa raaka-aineita. Keskeinen kysymys on, kuinka paljon vähemmällä tulisimme toimeen ja millä ehdoilla.
Raportin mukaan luontokadon seuraukset vaikuttavat maailmanlaajuisesti jo miljardien ihmisten hyvinvointiin. Arvioidaan, että menetettyjen ekosysteemipalveluiden ihmiselle aiheuttamat kustannukset vastaavat vähintään kymmentä prosenttia maailman vuotuisesta bruttokansantuotteesta. Ekosysteemipalvelut tarkoittavat eliöyhteisöjen ja niiden ympäristön muodostamien toiminnallisten kokonaisuuksien tuottamia aineellisia ja aineettomia hyötyjä. Luonnonvarojen ylikulutus on yksi merkittävimmistä luontokadon ja ilmastonmuutoksen syistä.
Jos on ongelma suuri, niin on ratkaisukin lähellä – ainakin teoriassa. Suomi on YK:n luontosopimuksessa (UNDP Nature Pledge) (2022) sitoutunut vähentämään luonnonvarojen kulutusta oikeudenmukaisella tavalla vuoteen 2030 mennessä. Sopimuksessa esitetään politiikkatoimia, joilla luonnonvarojen ylikulutus voitaisiin lopettaa. Politiikkatoimet on jaettu neljään ryhmään ja 23 tavoitteeseen. Tarvittavan muutoksen keskeisiksi ulottuvuuksiksi esitetään seuraavat:
- Maailmanlaajuinen arvomuutos, joka vaikuttaa luontokäsitykseen ja ihmisten käyttäytymiseen. Siinä luonto asetetaan kehityksen ytimeen kaikilla aloilla, kuten hallinnossa, taloudessa, rahoituksessa ja terveydenhuollossa.
- Talouden ja rahoituksen muutos, joka ottaa päätöksenteossa huomioon paitsi taloudellisen ja inhimillisen pääoman myös luonnonpääoman (eli luonnonvarat, ekosysteemit ja ekosysteemipalvelut).
- Muutos politiikassa ja käytännöissä niin, että paikallisyhteisöjen ja alkuperäiskansojen tarpeita kuunnellaan tarkasti.
Nämä muutossuunnat ottavat huomioon kestävyyden eri ulottuvuudet: ekologisen, sosiaalisen ja taloudellisen. Mutta kuten kunnianhimoisille tavoitteille on tyypillistä, helpommin sanottu kuin tehty. Suomessa ja varmaan muuallakin vaikeinta on saada aikaan todellisia käyttäytymismuutoksia. Vaikealta näyttää myös luonnonpääoman ja sen heikkenemisen ottaminen päätöksenteossa tehokkaasti huomioon.
Ehkä vaikuttavin tapa vähentää ylikulutusta olisi laittaa luonnonvarojen käytölle ja siitä aiheutuville haitoille riittävän iso hintalappu. Poliittisen yksimielisyyden saavuttaminen siitä on kuitenkin pitkissä puissa. Samalla tulisi huolehtia kestävyyssiirtymän oikeudenmukaisesta toteutumisesta. Myös kiertotaloutta tulisi voimakkaasti vahvistaa.
On tärkeää ymmärtää, että luonnonvarojen ylikulutuksen lopettaminen tarkoittaa hyvinvoinnin edellytysten turvaamista. Suomella ja suomalaisilla on kaikki mahdollisuudet muuttaa nykyistä toimintatapaansa ja silti elää hyvää elämää – kestävyyden rajoissa.
Askelia oikeaan suuntaan ovat esimerkiksi kasvipainotteinen ruokavalio, siirtyminen vähäpäästöiseen liikenteeseen ja asumisen energiatehokkuuden parantaminen. Kuulostaa yksinkertaiselta, vai mitä?
