Mikko Karhu, Vaasan yliopiston tutkija, väitteli aluetieteen alaan kuuluvasta aiheesta Utopiat ja utopiankaltaisuus aluekehittämisessä pari vuotta sitten. Samana vuonna julkaistiin Futura-lehdessä (2022, 41(2): 4–13) Mikon ja minun kirjoittamani artikkeli ”Tulevaisuuteen suhtautumisen tavat ilmastonmuutosaiheisissa verkkokeskusteluissa”.

Utopian käsite on kutkuttava ja monenlaisten tulevaisuustarkastelujen kannalta käyttökelpoinen. Seuraavassa esitän aiheen perustietojen lisäksi pienen käsiteanalyysin. Tulevaisuustarkastelut voivat koskea esimerkiksi ilmastonmuutosta ja muita luonnonkatastrofeja, sotia ja talousongelmia yhtä hyvin kuin YK:n Kestävän kehityksen tavoitteita.

Utopia tuli tunnetuksi Thomas Moren samannimisestä kirjasta (1516). More kertoo kuvitteellisesta saaresta, jossa elämä on parempaa kuin sotien, kulkutautien ja nälänhädän runtelemassa Euroopassa.

Utopia-sana on johdettu kreikan kielen ou ja topos-sanoista, jotka yhdessä merkitsevät ei-paikkaa eli olematonta paikkaa. Moren uskotaan sisällyttäneen kirjansa nimeen kaksoismerkityksen, sillä utopia-sana voidaan lausua kahdella tavalla. Se voi tarkoittaa paitsi olematonta paikkaa (outopos) myös onnellista paikkaa (eutopos). Näiden merkitysten yhdistelmänä utopia ymmärretään saavuttamattomaksi unelmaksi.

Utopian käsite on siis monitulkintainen. Outopos-merkityksessä se voi tarkoittaa mitä tahansa paikkaa tai asiaa, jota ei ole olemassa. Näin utopia kytkeytyy mahdollisen ja mahdottoman väliseen rajankäyntiin, kuvittelukykyyn sekä käsittämisen edellytyksiin. Eutopos-merkityksessä utopian sisältö laajenee normatiiviseksi. Silloin ei ole kyse ainoastaan siitä, mikä on loogisesti mahdollista tai käsitettävää, vaan myös siitä, miksi jotain pitäisi tehdä tai saada aikaan.

Moren klassikon myötä syntyi utopiakirjallisuus. Siihen kuuluvat kirjat, joissa kuvataan kuvitteellista, parempaa tai ihanteellista yhteiskuntaa. Esimerkkejä ovat Tommaso Campanellan Aurinkokaupunki (1623), Francis Baconin Uusi Atlantis (1627), William Morrisin Uutisia Ei-mistään (1890) ja H. G. Wellsin Moderni utopia (1905).

Myöhemmin syntyi utopioita kritisoivaa kirjallisuutta. Sellaisia kirjoja alettiin nimittää antiutopioiksi, koska niissä kuvataan, miten hyväntahtoiset maailmanparannussuunnitelmat eivät toteudu, vaan saattavat tehdä maailmasta entistä pahemman. Dystopia-sana otettiin myöhemmin käyttöön viittaamaan kirjallisuuteen, joka maalaa tulevaisuudesta synkän ja masentavan kuvan. Esimerkkejä ovat Aldous Huxleyn Uljas uusi maailma (1932), George Orwellin Vuonna 1984 (1949), Ray Bradburyn Fahrenheit 451 (1953) ja Anthony Burgessin Kellopeliappelsiini (1962).

Dystopia ja antiutopia ovat siis utopian vastakohtia. Niitä yhdistää toiveajattelun kritiikki. Dystopia ja antiutopia eroavat toisistaan utopiakriittisyyden ja tulevaisuuteen suuntautumisen asteessa. Dystopia on paha ja toivoton paikka tai tilanne, jota ei ainakaan vielä ole olemassa, kuten ei utopiaakaan. Antiutopiaa taas pidetään todenmukaisena kuvauksena nykyisyydestä tai tulevaisuudesta. Antiutopialla korostetaan utopian tavoittelun epärealistisuutta ja vahingollisuutta.

Kaikki dystopiat ovat antiutopioita, mutta kaikki antiutopiat eivät ole dystopioita. Antiutopia lieventää utopiaan liittyviä ylioptimistisia odotuksia.

Tulevaisuuden uhista voidaan puhua myös ilman pelottelua tai tappion lietsontaa. Antidystopia viittaakin näkemykseen, jolla pyritään torjumaan tappiomielialaa ja maailmanlopun maalailua.

Olemme näin saaneet haltuumme utopia- ja dystopiakäsitteistön nelijaon: utopian ja dystopian sekä antiutopian ja antidystopian. Utopian vastakohtia ovat dystopia ja antiutopia, kun taas dystopian vastakohtia ovat utopia ja antidystopia. Jos käsitteet sijoitetaan janalle, niin päätepisteinä ovat utopia ja dystopia ja keskialueella antidystopia ja antiutopia.

Utopia- ja dystopiakäsitteet ovat yhteydessä tulevaisuudentutkimuksen skenaarioihin. Skenaarioksi kutsutaan mahdollisesti toteutuvaa tai toteutumatta jäävää tulevaisuuskuvaa. Niin skenaarioita kuin utopioita ja dystopioitakin yhdistää se, että niissä kuvattu tilanne ei ole toistaiseksi todellisuutta. Skenaario voi kuitenkin olla utopiaa tai dystopiaa neutraalimpi, paremmin perusteltu ja järjestelmällisempi. Utopiat ja dystopiat ovat puolestaan vahvemmin arvojen ja tunteiden ohjaamia.

Skenaariot pyrkivät kuvaamaan tulevaisuutta ainakin näennäisen puolueettomasti. Toisaalta skenaariolla on utopian tai dystopian piirteitä, jos sitä pidetään erityisen tavoiteltavana tai vältettävänä.

Utopiaa voidaan pitää toisaalta myönteisenä ja toisaalta epärealistisena. Myös dystopioita moititaan epärealistisiksi, mutta vielä useammin pessimistisiksi. Skenaarioiden tavoitteena on esittää realistisia, mutta saavutettavuudeltaan tai todennäköisyydeltään vaihtelevia tulevaisuuskuvia päätöksenteon tueksi. Skenaarioihin liittyvät epävarmuudet ja todennäköisyyden asteet on tärkeä tuoda päätöksenteossa riittävästi esille.

Skenaariosta voi tehdä utopian tai dystopian siihen liittyvä arvoarvostelma: se, pidetäänkö skenaariota myönteisenä tai jopa ihanteellisena vai kielteisenä tai jopa katastrofaalisena. Utopia on ihanteellisena pidetty, mutta vaikeasti toteutettava skenaario, ja dystopia on katastrofaalisena pidetty skenaario.

Ehdotan, että edellä esitellyt utopia- ja dystopiakäsitteet formalisoidaan (eli niiden loogista rakennetta kuvataan ja havainnollistetaan) kahden operaattorin, ”utooppisen” ja ”dystooppisen” avulla. Formalisointi ei ole itsetarkoitus, vaan voi auttaa selvittämään käsitteiden välisiä yhtäläisyyksiä ja eroja.

Tarkasteltavat operaattorit merkitään symboleilla U (utooppinen) ja D (dystooppinen). Lause Up luetaan ”on utooppinen skenaario, että p” tai ”on ihanteellista, että p”. Dp luetaan puolestaan ”on dystooppinen skenaario, että p” tai ”on katastrofaalista, että p”. Symboli p viittaa tarkasteltavaan väitteeseen.

Utopia- ja dystopiaoperaattorit voidaan tulkita mahdollisten skenaarioiden avulla. Kyseessä on kaikkien niiden skenaarioiden joukko, jotka sisältävät tarkasteltavan väitteen ilmaiseman asiaintilan ja ovat joko ihanteellisia tai katastrofaalisia. Jos aiheena on esimerkiksi ilmastomuutokseen liittyvien ongelmien ratkaiseminen, Ui on sellaisten skenaarioiden joukko, jossa ilmastonmuutokseen liittyvät ongelmat ratkaistaan. Ui tulkitaan tällöin ”tosi kaikissa ilmastonmuutoksen suhteen ihanteellisissa skenaarioissa”. Esimerkkejä mahdollisista väitteistä, jotka voidaan sijoittaa i:n paikalle, ovat ”ihmiskunta onnistuu ilmastonmuutoksen hillitsemisessä”, ”Pariisin ilmastonsopimuksen tavoite saavutetaan” ja ”maapallon lämpötila nousee alle kaksi astetta”.

D¬i on puolestaan sellaisten skenaarioiden joukko, jossa ilmastonmuutokseen liittyvät ongelmat jäävät ratkaisematta. D¬i tulkitaan silloin ”tosi kaikissa ilmastonmuutoksen suhteen katastrofaalisissa skenaarioissa”. Esimerkkejä väitteistä, jotka voidaan sijoittaa ¬i:n paikalle, ovat ”ihmiskunta epäonnistuu ilmastonmuutoksen hillitsemisessä”, ”Pariisin ilmastonsopimuksen tavoite jää selvästi saavuttamatta” ja ”maapallon lämpötila nousee yli viisi astetta”.

Edellä esitetyistä tulkinnoista käy ilmi, että utopia- ja dystopiaoperaattorit ovat kvantifioituja: niihin sisältyy universalisoitavuuden eli yleistettävyyden ajatus. Se paljastuu, kun sanotaan, että ”kaikissa tarkasteltavan asian suhteen ihanteellisissa skenaarioissa” tai ”kaikissa tarkasteltavan asian suhteen katastrofaalisissa skenaarioissa”.

Perusajatus on, että tulevaisuutta koskevat tavoitteet määräävät joukon tapoja järjestää asiat. Ihanteellista (utopistista) on se, mikä johtaa tuohon tavoitteeseen (esim. ilmastonmuutoksen hillitsemiseen), ja katastrofaalista (dystooppista) on se, mikä tuhoaa tuon tavoitteen (esim. ilmastonmuutoksen hillitsemisen).

Tarkasteltavien yhdistelmien lukumäärä on 2ⁿ, jossa n on muuttujien lukumäärä. Muuttujia on kaksi: tavoite (p) ja sen negaatio (¬p). Yhdistelmiä on näin ollen 2² eli neljä: utopia, antiutopia, antidystopia ja dystopia. Näiden käsitteiden looginen muoto formalisoidaan seuraavassa käyttäen esimerkkinä jatkuvan talouskasvun tavoitetta.

Yllä olevasta voidaan nähdä, että ihanteellisena pidetty skenaario (eli utopia) on eri asia kuin katastrofaalisena pidetyn skenaarion vastakohta (eli antidystopia). Vastaavasti katastrofaalisena pidetty skenaario (eli dystopia) on eri asia kuin ihanteellisena pidetyn skenaarion vastakohta (eli antiutopia).

Antiutopia on utopian kontradiktorinen vastakohta eli ne eivät voi olla yhtä aikaa tosia eivätkä yhtä aikaa epätosia. Dystopia on vuorostaan utopian kontraarinen vastakohta eli ne eivät voi olla yhtä aikaa tosia mutta voivat olla yhtä aikaa epätosia.

Toisaalta voidaan havaita, että antiutopia on utopiaa kohtaan vähemmän polaarinen eli vastakkainen kuin dystopia. Vastaavasti antidystopia on dystopiaa kohtaan vähemmän polaarinen kuin utopia.

Antiutopiat eivät maalaile katastrofia toisin kuin dystopiat. Antiutopiat eivät siis ole tulevaisuudenkuvaltaan yhtä synkkiä kuin dystopiat.

Antiutopioilla halutaan korostaa, että parempaa tulevaisuutta ei saavuteta kädet ristissä odottamalla, vaan parempaan tulevaisuuteen voidaan päästä toimimalla määrätietoisesti ja ottamalla vakavasti epäonnistumisen mahdollisuus. Vastaavasti antidystopiat eivät maalaile niin auvoista tulevaisuutta kuin utopiat. Antiutopia ja antidystopia eroavat suhteessa siihen, mitä ne torjuvat: antiutopia torjuu utopian, ja antidystopia torjuu dystopian.