Global Footprint Network laskee vuosittain maailman ja valtioiden ylikulutuspäivät. Planeetallamme kulutetaan 1,7 maapallon uusiutuvat luonnonvarat joka vuosi. Luku kuulostaa hurjalta, jopa uskomattomalta. Luulisi, että tällä kulutustahdilla tulee seinä vastaan nopeasti, ellei sitten luonnonvarojen uusiutumiskykykin kasva samassa tahdissa. Vai onko kyseessä laskuvirhe?
Osa vastauksesta piilee siinä, että laskennallinen ylikulutus on eri asia kuin efektiivinen ylikulutus. Huomioon pitää ottaa myös se, että olosuhteet ja kulutuksen vaikutukset eri puolilla maailmaa ovat hyvin erilaiset. Joka tapauksessa nykymeno ei voi globaalisti jatkua loputtomiin.
Suomen ylikulutuspäivää vietettiin tänä vuonna 12. huhtikuuta. Olemme siis reilussa kolmessa kuukaudessa kuluttaneet laskennallisen osuutemme maailman tämän vuoden uusiutuvista luonnonvaroista. Kulutamme uusiutuvia luonnonvaroja neljä kertaa enemmän kuin on kestävää.
Eikä siinä kaikki. Olemme myös kuluttaneet laskennallisen osuutemme luonnon kyvystä käsitellä tuottamamme jätteet. Jätteitä ovat esimerkiksi kasvihuonekaasupäästöt.
Joku voi esittää, että ylikulutusta koskevan arvion pitäisi mahdollisimman tarkasti vastata koettua todellisuutta, jotta arvio olisi uskottava. Jos suomalaisten väitetään vuodesta toiseen kuluttavan uusiutuvat luonnonvarat jo huhtikuussa, mutta kaikki toimii täällä hyvin loppuvuodestakin, varoitus kaikuu kuuroille korville.
Tällöin jää tietysti huomaamatta, että iso osa suomalaisten kulutusvaikutuksista on ulkoistettu maamme rajojen ulkopuolelle. Monet, elleivät useimmat, ostamamme tuotteet on valmistettu ulkomailla, ja moniin Suomessa valmistettuihin tuotteisiin saadaan raaka-aineet muista maista. Raaka-aineiden hankinnasta sekä tavaroiden valmistamisesta ja kuljettamisesta syntyvät päästöt ja monet muut ongelmat jäävät tuottajamaiden ja niissä asuvien ihmisten huoleksi.
Ajatellaanpa vaikka vesipulassa kärvistelevää espanjalaista tomaatinviljelijää, joka elinkeinonsa vuoksi tarvitsee myös suomalaisia kuluttajia tuotteilleen. Närpiön tomaattien hiilijalanjälki on merkittävästi suurempi kuin Espanjan Aurinkorannikon tomaattien. Vaikka lentotomaatti peittoaa kotimaisen hiilijalanjäljessä, veden kulutuksessa kotimainen tomaatti on ylivoimaisen kestävä. Espanjassa vähäisiä vesivaroja käytetään runsaasti kasvisten ja hedelmien viljelyyn, kun taas Suomessa on runsaasti vettä, josta ammentaa.
Suomalaiset ovat EU:ssa korkealla sijalla asukasta kohden lasketussa kulutuksessa. Muihin Pohjoismaihin verrattuna olemme samoilla sijoilla. Esimerkiksi Norjassa laskennallinen ylikulutuspäivä on sama kuin Suomessa.
Suurimmat syyt suomalaisten ylikulutukseen ovat energiantuotannon, liikenteen ja ruoantuotannon kasvihuonekaasupäästöt. Tarpeittemme tyydyttäminen vaatii paljon luonnonvaroja ja maa-alaa niin kotimaasta kuin ulkomailta.
Suomen ylikulutuksesta kaksi kolmasosaa selittyy kasvihuonekaasupäästöillä. Loput ylikulutuksesta syntyy viljelysmaan ja laidunmaan tarpeesta.
Suomen kulutusperäisistä kasvihuonekaasupäästöistä noin 60 prosenttia aiheutuu kotitalouksien kulutuksesta. Ihmisten henkilökohtaisilla ratkaisuilla, jotka liittyvät asumiseen, liikkumiseen, ruokaan ja erilaisten tavaroiden ja palveluiden ostamiseen, on siis suuri merkitys.
Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvääkin. Suomalaisten kulutuksen hiilijalanjälki on lähes puolittunut 2000-luvulla. Suomen ympäristökeskus (Syke) arvioi, että vuonna 2021 kunkin suomalaisen hiilijalanjälki oli keskimäärin 7,7 hiilidioksidiekvivalenttitonnia, kun vuonna 2000 luku oli noin 14 tonnia.
Myönteisestä kehityksestä huolimatta olemme vielä kaukana globaalisti kestävästä päästötasosta. Sitran selvityksen mukaan globaalisti kestäväksi arvioitu hiilijalanjälki vuoteen 2030 mennessä olisi 2,5 tonnia henkilöä kohden vuodessa.
Tarkastelujaksolla 2000–2021 eniten ovat vähentyneet asumisen ja siihen liittyvän energiankulutuksen päästöt, noin 60 prosenttia. Liikkumisen päästöt ovat vähentyneet 43 prosenttia, tavaroiden ja palveluiden kulutuksen 32 prosenttia ja elintarvikkeiden 17 prosenttia.
Kulutuksen hiilijalanjäljen pieneneminen ei kuitenkaan ole tapahtunut kotitalouksien ansiosta. Kiitos kuuluu sen sijaan tuotannolle ja teollisuudelle. Tuotannon kasvihuonekaasupäästöt ovat vähentyneet sekä Suomessa että ulkomailla.
Suomessa etenkin energiasektori on puhdistunut, mikä välittyy kaikkeen tuotantoon. Kotitalouksien kasvava kulutus on kuitenkin pienentänyt tuotannon puhdistumisen vaikutusta. Lisäksi kotitalouksien kulutus suuntautuu aiempaa enemmän päästöjä aiheuttaviin tuotteisiin ja palveluihin, kuten lentämiseen.
Ylikulutuksen vähentämiseen on onneksi olemassa keinoja. Ensinnäkin voimme muuttaa omia elintapojamme. Osa, ellei moni, meistä voi valita pienemmän kodin, kun seuraavan kerran muuttaa. Joku voi lopettaa lentämisen kokonaan, ja toinen voi vähentää lentomatkoja esimerkiksi puolella. On myös mahdollista siirtyä kasvipohjaiseen ruokavalioon, tai syödä kanaa ja kalaa punaisen lihan sijaan.
Voimme myös edistää kiertotaloutta ja vähentää päästöjä sen avulla. Esimerkiksi tavaroiden korjaaminen, huoltaminen ja tuunaaminen hillitsee ylikuluttamista.
Ylikulutuksen hillitseminen ei kuitenkaan ole vain yksilöiden vastuulla. Tarvitsemme lainsäädäntöä, joka tukee yrityksiä ja kotitalouksia toimimaan kestävällä tavalla. Silloin kaikkien on helpompi tehdä kestäviä valintoja.
Kulutusta tulisi mahdollisuuksien mukaan kohdistaa tavaroiden sijasta palveluihin. Tällä olisi myös Suomen ja suomalaisten taloudelle myönteisiä vaikutuksia.
Palvelut ovat tyypillisesti kotimaisia, jolloin eurot jäävät Suomeen ja suomalaisia työllistyy. Monet tavarat taas ovat tuontituotteita, jolloin talous- ja työllisyysvaikutukset tapahtuvat pitkälti Suomen rajojen ulkopuolella.
Vaikka kotitalouksien euromääräinen tavarankulutus on pysynyt tasaisena, on tavaroiden osuus hiilijalanjäljestä kasvanut. Tavaroiden hiilijalanjälki on tyypillisesti korkeampi kuin palveluiden.
