Lähtökohdat ja periaatteet

YK:n kestävän kehityksen ohjelmalla Agenda 2030:llä on kova tavoite: äärimmäisen köyhyyden poistaminen. Äärimmäisellä köyhyydellä tarkoitetaan puutetta elämän välttämättömyyksistä: ruuasta, vaatteista ja kodista. Maailmanpankin mukaan tällaisessa köyhyydessä elävät ne, joilla on käytössään alle 1,60 € päivässä.

Agenda 2030:n kantava periaate on, että ketään ei jätetä oman onnensa nojaan. Siksi YK kiinnittää erityistä huomiota sellaisiin ihmisiin ja ryhmiin, jotka on usein unohdettu ja jätetty sivuun. Kaikille halutaan antaa mahdollisuus tulla kuulluksi, vaikuttaa omaan elämäänsä ja elää arvostettuna yhteisön jäsenenä. Näin Agenda 2030 kiinnittää vahvasti huomiota kestävän kehityksen sosiaaliseen ulottuvuuteen, mutta ei unohda myöskään ekologista tai taloudellista ulottuvuutta.

Kestävä kehitys on mutkikas ja monisäikeinen vyyhti. Tätä kuvastaa se, että Agenda 2030:ssä on 17 päätavoitetta (goals) ja 169 alatavoitetta (targets) sekä lukuisia indikaattoreita. Johdannossa sanotaan, että kyseessä on toimintasuunnitelma ihmisten, maapallon ja hyvinvoinnin hyväksi.

Agenda 2030:n valmistelu alkoi Rio de Janeirossa vuonna 2012 järjestetystä Kestävän kehityksen huippukokouksesta. Valmisteluun osallistuivat YK:n jäsenvaltiot, Maailmanpankki ja Kansainvälinen valuuttajärjestö IMF, kansainväliset kehityspankit, kymmenet tutkimuslaitokset, yliopistot ja eri alojen asiantuntijat sekä sadat ja tuhannet kansalaisjärjestöt.

Agenda 2030 hyväksyttiin YK:n huippukokouksessa 2015 ja ohjelma astui voimaan seuraavan vuoden alussa.

Ohjelman tavoitteet ovat universaaleja ja ne sitovat niin köyhiä kuin rikkaita maita. Tarkoitus on kääntää globaali kehitys uralle, jossa ihmisten hyvinvointi ja ihmisoikeudet, taloudellinen vauraus ja yhteiskuntien vakaus turvataan ympäristön kannalta kestävällä tavalla. Lukijalta kyynel jo vierii, kun lisätään, että ympäristö, talous ja ihminen otetaan tasavertaisesti huomioon.

Kestävän kehityksen tavoitteet linkittyvät tiiviisti toisiinsa. Ne ovat jakamattomia eli toisistaan erottamattomia, kuten ihmisoikeudetkin.

YK:n kestävän kehityksen tavoitteet on laajasti omaksuttu koulutuksen ja tutkimuksen sekä politiikan ja talouselämän puheenparteen. Tavoitteisiin viitataan ja niitä käsitellään niin kouluissa ja yliopistoissa kuin politiikan pöydissä ja yritysten vastuullisuusraporteissa. Jotta tavoitteet eivät jäisi hömpäksi tai viherpesuksi, niiden saavuttamiselle tarvitaan koeteltavia ja mitattavia kriteerejä.

Agenda 2030 kiinnittää huomiota globaalien ongelmien välisiin yhteyksiin. Yhden tavoitteen saavuttaminen muiden kustannuksella ei ole kestävää. Sitä ei ole esimerkiksi taloudellinen kehitys, joka tuhoaa ympäristöä ja riistää työntekijöitä. Tavoitteet ovat siis kokonaisuus, eikä yhtä voi toteuttaa ilman muita.

Sukupuolten välinen tasa-arvo ja naisten oikeudet liittyvät niin perustavanlaatuisesti kestävään kehitykseen, että ne on nostettu paitsi omaksi tavoitteekseen (tavoite 5) myös koko kestävän kehityksen ohjelman läpileikkaavaksi teemaksi.

Taustalla on ajatus, että sukupuolten välinen tasa-arvo ja naisten oikeudet ovat itsessään tärkeitä, mutta niistä seuraa hyvää myös koko yhteiskunnalle. Naisten koulutus parantaa tutkitusti koko perheen hyvinvointia. Lisäksi naisten ja tyttöjen tasa-arvoinen osallistuminen sekä yhtäläiset oikeudet miesten ja poikien kanssa varmistavat, että koko yhteisö voi kukoistaa.

Kestävä kehitys opetuksessa

Yliopistojenkin opettajat voivat liittää kestävän kehityksen tavoitteita opetussisältöihin käyttämällä apuna YK:n listaa. Siihen tutustuminen auttaa ottamaan huomioon kestävän kehityksen keskeisiä aiheita ja kysymyksiä.

Tämä ei tarkoita, että opetuksen alakohtaisista sisällöistä pitäisi tinkiä. Kestävä kehitys on läpileikkaava aihe eikä ”ankeuttaja”, joka vie merkityksen kaikelta muulta. Sen pohtiminen, mikä on kestävän kehityksen tavoitteiden suhde kurssin keskeisiin käsitteisiin, teorioihin ja malleihin sekä havainnollistuksiin vahvistaa ymmärrystä sekä kestävästä kehityksestä että kurssin ydinaineksesta.

Opettajan on ensinnäkin itse hyödyllistä tutustua kestävän kehityksen tavoitteisiin. Ne esitellään Suomen YK-liiton sivulla.

Ottamalla kestävän kehityksen tavoitteita huomioon omien kurssiensa sisällöissä opettajat voivat syventää opiskelijoiden ymmärrystä monista asioista – kuten tavoista, joilla ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuus ja kiertotalous liittyvät toisiinsa. On kasvatuksellisesti ja sivistyksellisesti tärkeää pohtia myös, miten opiskelijat itse voivat edistää kestävää kehitystä ja kestävää elämäntapaa.

Yliopisto-opetuksen erityispiirre on yhteys tieteeseen ja uusimpaan tutkimukseen. Vaasan yliopiston tieteenalat ja tutkimussuunnat huomioon ottaen kestävän kehityksen tavoitteet 7–9, 11–12 ja 16 voivat olla monien vaasalaisten kurssien kannalta relevantteja:

Ehdotan seuraavassa tapoja, joilla opettajat voivat yhdistää kestävän kehityksen tavoitteita opetussisältöihin. Eri tavat voivat olla päällekkäisiä eivätkä siis sulje toisiaan pois. Erityisesti tavat 2–6 edellyttävät opettajalta asiayhteyksien rakentamista ja tulkinnallista aktiivisuutta.

Pääidea on, että liikkeelle lähdetään ilmeisimpien yhteyksien tunnistamisesta kurssin ydinaineksen ja kestävän kehityksen tavoitteiden välillä. Listalla edetään tapoihin, jotka ovat vähemmän, jos lainkaan, riippuvaisia opetussisältöjen ja kestävän kehityksen tavoitteiden suorista yhteyksistä.

Ensin siis selvitetään, mitä kurssilla, moduulissa tai tutkinto-ohjelmassa jo tehdään kestävän kehityksen tavoitteiden huomioimiseksi. Seuraavaksi pohditaan keinoja, joilla huomioon ottamista voidaan tukea tai kehittää.

1. ”Välittömän tunnistamisen tapa”: Opettaja tunnistaa, että hänen kurssinsa käsittelee yhtä tai useampaa kestävän kehityksen tavoitetta. Tunnistaminen voi tapahtua jo kurssin otsikon ja syllabuksessa mainittujen avainkäsitteiden perusteella. Näin on esimerkiksi Vaasan yliopiston kursseilla LIIK2002 Kestävä kehitys ja eettisyys liiketoiminnassa (tavoitteet 8, 9 ja 12) ja TECH1010 Energy and Sustainability (tavoitteet 7, 9 ja 13).
2. ”Relevantteja piirteitä etsivä tapa”: Opettaja etsii kurssinsa aiheesta ja kysymyksistä piirteitä, jotka ovat relevantteja yhden tai useamman kestävän kehityksen tavoitteen kannalta. Tämä tapa eroaa edellisestä siinä, että opettaja joutuu näkemään enemmän vaivaa kestävän kehityksen yhteyksien tunnistamisessa ja perustelemisessa. Tunnistaminen ei ole kuitenkaan väkinäistä, jos kurssilla käsitellään kestävän kehityksen kannalta merkityksellisiä kysymyksiä, kuten tasa-arvoa, tulonjakoa ja ilmastonmuutosta.
3. ”Tulkitseva tapa”: Opettaja tulkitsee kurssinsa aiheeseen ja kysymyksiin liittyvän piirteitä, joita on yhdessä tai useammassa kestävän kehityksen tavoitteessa. Tämä vaatii opettajalta asioiden välisten yhteyksien rakentamista ja kurssiaiheiden käsittelyä valikoiduista näkökulmista, joiden kautta yhteys kestävän kehityksen tavoitteisiin muodostuu. Esimerkiksi monia kuluttajatutkimuksen aiheita, kuten kulutusvalintoja ja niiden ilmastovaikutuksia, voi luontevasti tarkastella kestävän kehityksen ja vastuullisuuskysymysten näkökulmasta.
4. ”Havainnollistusten tapa”: Opettaja keksii kurssinsa aiheisiin ja kysymyksiin liittyviä esimerkkikertomuksia ja muita havainnollistuksia, joiden avulla kestävän kehityksen tavoitteita tulee mukaan kurssille. Tämä tapa kehittää edelliseen kohtaan liittyvää tulkinnan rakentamista ja uudistamista. Esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon innovaatioihin keskittyvällä kurssilla opettaja voi kertoa, että turpeen verotusta on kiristetty ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, mikä on rajusti leikannut tuottajien tuloja ja aiheuttanut heille paljon huolta ja murhetta. Opettaja pyytää kurssin osallistujia pohtimaan, mitä sote-innovaatioita tällaisessa tilanteessa tarvittaisiin ja mikä on niiden suhde kestävän kehityksen tavoitteisiin (esim. väline tavoitteeseen pääsemiseksi).
5. ”Kehystämisen tapa”: Kehystäminen tarkoittaa tässä näkökulmaa tai kertomusta, jonka kautta aihetta lähestytään niin, että yhteys kestävään kehitykseen syntyy. Opettaja voi kehystää kurssinsa tai sen osan niin, että tarkasteltaviin kysymyksiin liittyy yksi tai useampi kestävän kehityksen tavoitteista. Myös tämä tapa edellyttää aktiivista tulkintapanosta opettajalta, joka rakentaa kokonaiskäsitystä kurssin teemasta kestävän kehityksen näkökulmasta. Kehystämisen tapoja erotellaan alla esitetyissä kohdissa A-D.
6. ”Assosioiva tapa”: Opettaja laajentaa ja kehittää kurssinsa aihetta ja kysymyksiä niin, että mukaan otetaan lisäpiirteitä, joita on yhdessä tai useammassa kestävän kehityksen tavoitteessa. Tämäkin tapaa vaatii opettajalta – samoin kuin opiskelijoilta – luovuutta ja yhteyksien rakentamista eri aiheiden välille. Siinä voi auttaa esimerkiksi miellekartan tekeminen, jossa kurssin ydinaineksen ja kestävän kehityksen tavoitteiden välille rakennetaan siltoja.
7. ”Erillisen aiheen tapa”: Opettaja näkee, että hänen kurssinsa aihe ja kysymykset koskevat muuta kuin kestävän kehityksen tavoitteita. Silti hän haluaa ottaa kurssinsa yhteydessä esille erillisenä kysymyksenä myös kestävän kehityksen, koska pitää sitä tärkeänä. Opettaja voi keskustella opiskelijoiden kanssa siitä, millaisia yhteyksiä kurssin sisältöjen ja sovellusten sekä kestävän kehityksen tavoitteiden välille voisi rakentaa.

Tunnistaessaan opetussisältöjen ja kestävän kehityksen tavoitteiden välisiä yhteyksiä opettajalla on käytettävissään seuraavia kehystystekniikoita. Ne liittyvät edellä esitellyistä tavoista erityisesti tulkintaa rakentaviin kohtiin 2–6. Erottelu perustuu José Luis Bermúdezin kirjaan Frame It Again: New Tools for Rational Decision-Making, Cambridge: Cambridge University Press (2021, s. 245):

A. Kurssin aiheiden harkittu hajauttaminen ja uudelleen järjestely niin, että syntyneistä ”railoista” voi nousta esiin kestävän kehityksen kannalta relevantteja ideoita. Esimerkiksi sosiaali- ja terveydenhuollon innovaatioihin keskittyvällä kurssilla voi aihetta analysoidessa kiinnittää huomiota siihen, mitkä innovaatioiden yhdistelmät palvelevat mitäkin kestävän kehityksen ulottuvuutta.

B. Mielikuvituksen käyttö niin, että kuvittelee itsensä eri tilanteisiin ja olosuhteisiin. Näin kurssin sisältöihin saadaan kuljetettua kestävän kehityksen tavoitteita vaikkapa esimerkkikertomusten avulla (tapa 4).

C. Näkökulman joustavuus, jonka avulla samaa aihetta voidaan tarkastella eri näkökulmista – myös kestävän kehityksen näkökulmasta. Opettaja voi vaihdella kurssinsa lähestymistapaa ekologisesta yhteiskunnalliseen ja yhteiskunnallisesta taloudelliseen ja pohtia, miten tällaiset muutokset vaikuttavat kestävän kehityksen tavoitteiden relevanssiin.

D. Opetussisältöihin liittyvien syysuhteiden tunnistaminen ja vastakkainasettelu. Tällä tavalla kurssin aiheiden voi huomata resonoivan kestävän kehityksen tavoitteiden kanssa ja kurssin aiheista voi nähdä seuraavan jotain, joka on kestävän kehityksen tavoitteiden kannalta merkityksellistä.

Näiden kehystystekniikoiden avulla voi kestävän kehityksen tavoitteita tuoda mukaan erilaisille kursseille. Tämä edellyttää, että opettaja ei sulje eri vaihtoehtoja suoralta kädeltä pois, vaan on valmis pohtimaan erilaisia mahdollisuuksia. Tähän pohdintaan on hyödyllistä kutsua mukaan opiskelijoita ja kollegoja.

Opiskelijoita voi pyytää tutustumaan kestävän kehityksen tavoitteisiin, ja heitä voi pyytää kirjoittamaan luentopäiväkirjaa, jossa pohditaan kurssin sisältöjä kestävän kehityksen näkökulmasta.

Yliopisto-opetukseen kuuluu myös kriittisyys. On tärkeää pohtia kestävän kehityksen tavoitteiden yhteensopivuutta ja kestävyyden eri ulottuvuuksien tasapainoa.

Tunnistetut ja valitut kestävän kehityksen tavoitteet voi kertoa syllabuksessa ja oppimistavoitteissa ja merkitä näkyviin kurssin Moodle-sivulle. Suomen YK-liiton sivulta ladattavat tavoitekuvakkeet toimivat visualisointina.