Siltä tuntuu, kun saa yliannostuksen romanttista parisuhdelyriikkaa.

Siihen vaivaan on uusi lääke: ilmastoahdistuspop. Siinä on aikamme itkuvirsi ja katumuspsalmi. Siinä on passio ja sielunmessu.

Ne pukeutuvat maalliseen tuoreessa suomalaisessa poplyriikassa. Vihreänä lankana kulkee ympäristösyntisen ihmisen angsti, uusin osasto aikamme virsikirjassa.

Chisu, Viitasen Piia ja Ellips ovat tänä vuonna julkaisseet omat ilmastonmuutosbiisinsä. Ne muhevasti myöhentävät kuulijan mielen kompostia ja lisäävät siihen herätettä.

Chisun ”Tipping Point” alkaa kertakäyttö- ja pikaruokakulttuurin kaikkein pyhimmästä: hampurilaisravintolan kassalta. ”Mitä sais olla”, kassa kysyy, ja Chisu vastaa: ”Aa, yks kola”. ”Otaks jäällä vai ilman”, jatkaa kassa. Arkisesta dialogista kasvaa ilmastoahdistuksen ja katumuksen sielunmessu: ”Jäätiköt sulaa mun kolaan.”

Laulu pukee mustaan ilmastonmuutosta koskevan eksistentiaalisen tuskan ja ahdistuksen: ”Miten meidän käy? Mua pelottaa.” Kun Chisu kysyy: ”Rakas tuleeks hyvät ajat vielä takas”, kuulija arvaa ettei varmaankaan.

Pelon lisäksi on voimakas syyllisyys ja halu pyytää anteeksi omaa elämäntapaa: ”Miten sä voit tehdä mulle näin? Ja miten mä voin tehdä sulle näin? Ja miten me voidaan tehdä meidän lapsille näin?” Anteeksipyynnön osoitekenttään piirtyvät jälkipolvet ja koko elonkehä.

Tämä ei ole syyllisyyttä vahingosta, vaan tietoisesta toiminnasta: ”Mä tein niin vaik mä tiesin mä en tee oikein.”

Viitasen Piian albumin apokalyptinen nimiraita ”Meidän jälkeemme hiljaisuus” hiljentää totaalisesti. Ihmiskunta matkustaa pikajunassa kuiluun. Takana palaa maa, mutta matkustajat vain pitävät hauskaa, sikailevat ja syljeksivät.

”Nuori Linkola ja joku hippi” yrittävät kuitenkin varoittaa: ”Pysähtykää hullut! Mut ei me kuulla, on niin hyvä tunnelma”, ja juna menee menojaan. Vielä kuilun reunaltakin kuuluu: ”Vittu carpe diem”, ja sitten syöksytään kaaressa. Sen jälkeen hiljaisuus.

Ellipsin ”Keuhkoahtaumassa” maapalloa ”talloo tyhmä ihmislauma”. Syyttävän sormi ei kuitenkaan osoita vain muita, vaan myös omien ilmastotekojen riittämättömyys kaihertaa. Karjan laitumeksi tuhottua sademetsää ei saa korvattu ympäristöystävällisellä ostoksella. Yksilön ilmastoteot tuntuvat yhtä riittämättömiltä kuin ”mun kaapin ekologinen hammasharja”.

Ilmastoahdistuksesta kärsivälle tuo hetkellistä lohtua mielialalääke Diapam. Sen vaikutus menee kuitenkin pian ohi. ”Auttakaa, auttakaa! Mut tappakaa!”, kertojan ääni huutaa.

Nämä poplyriikat viiltävät ajan hermolla. Ilmastoahdistus ja siihen liittyvät asenteet ilmaistaan taiten ja tarkkanäköisesti. Vaikka biisien näkymät ovat synkät ja ihmiskunnan muutoshalua epäillään vahvasti, tulos on kaikkea muuta kuin flegmaattinen. Kolme artistia iskee kuin miljoona volttia.