Rouva Li marssi satojen tuhansien muiden kädetnyrkissävihaisten ja pelostasekaisinhuolestuneiden mielenosoittajien mukana Hongkongin keskustassa. Kuumuus ahdisti ja rouva oli huolissaan tyttärestään Chunista, jonka murrosiän jurous ja itsekeskeisyys olivat parissa vuodessa vaihtuneet idealismiin ja adrenaliinin höyryiseen suoraan toimintaan. Chun oli ystäviensä kanssa koonnut hongkongilaisista opiskelijoista aktivistijoukon elvyttämään vuoden -89 demokratialiikettä yhdessä pekingiläisten ja muiden kiinalaisten opiskelijoiden kanssa. Hanketta koskevien tiedon murusten tiputtua rouva Lin syliin oli hän ankarasti varoittanut tytärtään: Nuori nainen, ethän vain tee tyhmyyksiä ja vaaranna tulevaisuuttasi!

Chun sanoi välttävänsä tyhmyyksiä kuin ruttoa, mutta demokratian puolustamista hän ei aikonut jättää, vaan taistelisi vapauden puolesta aina. Väkivallattomasti, tytär lisäsi. – Ymmärrän sinua Chun, usko tai älä. Olen ylpeä siitä, että haluat edistää demokratiaa ja vapautta, rouva Li sanoi, mutta se pitää tehdä niin, että et itse menetä vapauttasi. Näille varoituksille nuori nainen vain tuhahti.

Rouva Li pelkäsi, että Kiinan tiedustelupalvelu oli hänen tyttärensä kannoilla. Eikä pelko ollut aiheeton. Kaksi viikkoa sitten Chun oli kadonnut kuin matkustaja ruuhkametroon. Puhelin mykkänä eikä viestin viestiä. Rouva Li epäröi ottaa yhteyttä poliisiin, mutta tuli lopulta tulokseen, että kaikki kortit on katsottava. Sitä paitsi Hongkongin poliisi ei ole sama kuin Pekingin poliisi. Virkavallan lupaukset kadonneen etsinnästä osoittautuivat kuitenkin sanahelinäksi. Nyt on mamman vuoro toimia, rouva Li ajatteli, ja tähän mennessä hänen tuntuvin saavutuksensa oli jalkapallon kokoiset kantapäärakot. Rouva Lin mies, väkivaltainen etiikan professori oli vuosi sitten kuollut maksakirroosiin. Vaikka se mulkero eläisi, hänestä olisi yhtä paljon apua kuin tuhkattuna, rouva Li ajatteli.

Lohikäärmejumalat E. T. C. Wernerin kirjasta ”Myths and Legends of China” (1922) (Project Gutenberg eText 15250)

Rouva ja muut mielenosoittajat vastustivat karkotuslakialoitetta, jota Hongkongin hallitus oli alkanut valmistella. Laki mahdollistaisi vakavista rikoksista epäiltyjen luovuttamisen Kiinaan. Mielenosoittajat pelkäsivät tällaisen lain johtavan Kiinaa arvostelevien toisinajattelijoiden tuomitsemiseen oikeusistuimissa, joita kommunistinen puolue taluttaa hihnassa. Li ja muut mielenosoittajat tiesivät, että heitä seurattiin tarkasti niin Hongkongissa kuin Pekingissäkin. Onneksi paikalla oli paljon ulkomaisia toimittajia kuvaajineen, mikä hillitsisi poliisin otteita.

Aiemmin samalla viikolla oli Telegram-pikaviestipalvelu hakkeroitu. Palvelu oli vahvan salauksensa ansiosta hongkongilaisten suosiossa. Monet Hongkongin protesteihin osallistuvat olivat käyttäneet Telegramia kutsuakseen mukaan ystäviään ja tuttaviaan. Erityishallintoalueen asukkaat luottivat toisiinsa ja pitivät selvänä, että Telegramia vastaan oli hyökätty manner-Kiinasta eikä Hongkongista.

Mielenosoituksessa rouva Lin tukena oli neiti Ji, yhteiskunnalliseen sijoittamiseen erikoistuneen yhtiön johtaja. Juuri neiti Ji oli kutsunut rouva Lin mukaan. He tunsivat toisensa samasta taiji-ryhmästä ja suuresta ikäerostaan huolimatta pitivät toisiaan sielun siskoina. Ji, kuten moni muu hongkongilainen yritysjohtaja, pelkäsi Kiinan hallituksen romahduttavan liiketoiminnan. Vaikka Kiina näytti menestyksekkäästi yhdistäneen kommunismin ja markkinatalouden, hongkongilaisilla yrittäjillä oli syytä epäluuloon: haudan partaalla keikkuvat valtion yritykset saivat etumatkaa rahoituksessa ja toimiluvissa. Rouva Li kysyi neiti Jiltä, eikö valtion yhtiöihin sijoittaminen ollutkaan yhteiskunnallista sijoittamista, kuten hän on luullut.

Lung Wo Roadilla joku tuntematon kylkeen liimautuja oli työntänyt rouva Litä ja neiti Jitä etelän puoleisen jalkakäytävän reunaan. Naisten marssiessa pääpostin ohitse ryntäsi heitä kohti kaksi nuorta miestä kasvot hengityssuojaimella peitettyinä. He tarttuivat naisia käsistä ja kiskoivat heidät postitalon kellariin. Rouva Li ja neiti Ji olivat niin yllättyneitä, että heidän vastustelunsa jäi vaimeiden kiljahdusten ja tuloksettoman jarruttelun varaan. Mielenosoitus jatkoi matkaansa kuin mitään ei olisi tapahtunut, ja nekin ihmiset, jotka olivat havainneet tapauksen, unohtivat sen seuraavaan kortteliin mennessä.

Suuri lohikäärme Kiinan ensimmäisessä postimerkissä vuodelta 1878 (lähde: Wikipedia)

Kellarissa oli pimeää, kuuma ja ummehtunutta. Miehet työnsivät naisia edellään käytävästä toiseen ja hoputtivat: Eteenpäin, eteenpäin! Vaikka pimeässä matkaa on vaikea arvioida, rouva Li uskoi, että he eivät olleet enää postissa. Viimeisen käytävän perällä näkyi taskulampun valossa ovi, johon oli kauan sitten maalattu, nyt jo haalistunut Tianlong, Taivaallinen lohikäärme. Kiinalaisen mytologian mukaan Tianlongilla on kaksoistehtävä: se on ihmisten ja elottomien luoja sekä sään ja taivaan hallitsija. Taivaallisen lohikäärmeen vartioima ovi avautui valaistuun huoneeseen. Siellä oli pöytiä, tuoleja ja kaappeja, pari sohvaa, kerrossänkyjä ja lattialla mattoja. Huoneen kotoisuuden ja toimistomaisuuden yhdistelmä pisti neiti Jitä silmään, mutta rouva Lin katse nauliutui takaseinälle maalattuun tekstiin: A ja B.

Neiti Ji pohti kuumeisesti, oliko poliisi nähnyt heidän sieppauksensa tai oliko joku muu nähnyt ja ottanut yhteyttä poliisiin. Muuten ei Ji osannut olla huolissaan, vaan pikemminkin odotti mielenkiinnolla, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Ilmakin oli valaistussa huoneessa raikkaampaa kuin pimeässä käytävässä. Astuessaan huoneeseen hän sivusilmällä huomasi, että oviseinustalla piileskeli ihmisiä.

Seinäkirjoituksesta, joka oli vanginnut rouva Lin huomion, palasi hänen mieleensä 30 vuoden takainen opiskelu Pekingin yliopistossa. Li oli lukenut pääaineenaan sosiologiaa, mutta tilastotieteen kurssilta hän muisti opettajan esittämän arvoituksen. Se meni näin:

Oli A ja B. A putosi, B katosi. Mitä jäi jäljelle?

Li ehti miettiä vain hetken ennen kuin hänen sisäinen äänensä sanoi: Ja. – Ja, vastasi rouva Li, joka oli oppinut luottamaan sisäiseen ääneensä; ääni oli usein ollut hänelle avuksi. Myös neiti Jillä oli oma sisäinen äänensä, josta hän oli puhunut paljon rouva Lin kanssa. Naiset katsoivat, ettei asiasta voinut puhua muille, koska nämä pitäisivät heitä höyrähtäneinä. Rouva Lin mielestä sisäinen ääni oli kielellisen ja muun luovuuden lähde: se, mistä sanat ja oivallukset kumpuavat. Neiti Ji puolestaan piti sisäistä ääntään viisauden lähteenä, ja hänen mielestään viisaus oli ennen muuta itsekriittisyyttä. Ji pelkäsi, että jos hän kertoisi muille kuin rouva Lille sisäisestä äänestään, he sanoisivat hänen tarvitsevan kipeästi juuri itsekriittisyyttä.

Sisäinen ääni ei kuitenkaan varoittanut kaikesta. Etsitty rouva Lin tytär seisoikin äitinsä takana, karisti kurkkuaan ja sanoi: Äiti! Rouva kääntyi, halasi tytärtään ja itki vuolaasti. – Olet elossa, rouva Li sanoi. Vieressä neiti Ji huokaisi syvään ja katsoi äitiä ja tytärtä kyyneleet poskilla valuen. – Täällä meitä on monta samanlaista, Chun sanoi ja esitteli parikymmentä opiskelijaystäväänsä. Sieppaajat kertoivat rouva Lille ja neiti Jille, että mielenosoituksen reitti oli osoittautunut odotettuakin sopivammaksi. Sieppausta suunnitellessaan he olivat lähteneet siitä, että mielenosoituksen kaaos olisi tilaisuus saattaa Chun ja äiti jälleen yhteen.

Chun seisoi kädet taskussa ja kertoi äidilleen ja neiti Jille, että aktivistiopiskelijat olivat keskustelleet paljon Hongkongin ja Kiinan tulevaisuudesta. He olivat tulleet tulokseen, että on aika toimia: laajat kansanjoukot olivat levottomia ja huolissaan. Aktivistit olivat myös päätyneet siihen, että demokratialiikkeen johdon on liian vaarallista jatkaa normaalia elämää. Siksi he piiloutuivat kellarihuoneistoon, jonka luotettava mesenaatti oli luovuttanut heidän käyttöönsä.

Aktivisteille Chun sanoi: Kun rouva Li ja neiti Ji on vihdoin saatu turvaan, muut voivat vuorostaan lähteä ja liittyä mielenosoitukseen. Kellarihuoneessa alkoi kiistely. Erimielisyyttä oli tavoitteista ja siitä, kuinka pitkälle protestissa pitäisi mennä. Chunin edustama maltillinen siipi katsoi, että tärkeintä on olla mukana mielenosoituksessa; tässä vaiheessa ei kannattanut turvautua kovempiin otteisiin. Rouva Lin ja neiti Jin sieppaajien vetämä toinen siipi halusi puolestaan vallata lainsäädäntöneuvoston rakennuksen. Sinne pääsyllä olisi suurta symbolista arvoa, mikä vauhdittaisi hallintojohtaja Carrie Lamin eroa, sieppaajat perustelivat. Radikaalisiipi oli valmis taistelemaan mellakkapoliiseja vastaan kaikin liikenevin keinoin: kivillä, kepeillä, palavilla renkailla ja liikennemerkeillä. Toinen sieppaajista sanoi: Luuletko Chun, että sisäsiistillä mielenosoituksella, lipuilla ja banderolleilla saadaan mitään aikaan? Yhtä hyvin voisimme kukittaa Lamin ja poliisit. Ei, meidän pitää näyttää ja käyttää joukkovoimaa. Tuolla ulkona on satoja tuhansia ihmisiä. Se on paljon enemmän kuin poliiseja.

Chun oli eri mieltä keinoista: Demokratialiikkeen mainetta ei kannata ryvettää tuholla ja väkivallalla. Sitä paitsi Lam näyttää jo kuulleen viestimme. – Chun, minusta tuntuu, että sinä pelkäät, sanoi toinen sieppaajista. – Niin pelkäänkin, mutta en omasta puolestani, vaan demokratian puolesta, jota haluamme edistää. – Ei demokratia kuollut Taivaallisen rauhan aukiolle 30 vuotta sitten, vaan me olemme niiden tapahtumien jälkeläisiä, sanoi toinen sieppaajista. – Kuule, 30 vuotta on pitkä aika odottaa jälkeläisiä, Chun vastasi, enkä halua, että joudumme odottamaan yhtä kauan. Sitä paitsi Taivaallisen rauhan aukion mielenosoitus oli väkivallaton, kunnes Kiinan hallitus järjesti verilöylyn. Ei kuitenkaan riidellä, vaan lähdetään ennen kuin tämänkertainen mielenosoitus on ohitse. Katsotaan sitten paikan päällä, miten toimitaan.

Tyttärensä toiveesta ja pyynnöstä huolimatta rouva Li ei halunnut jäädä kellariin eikä sen paremmin neiti Jikään. Matkalla ulos rouva Li kysyi tyttäreltään, mitä kellarihuoneen seinälle maalattu teksti mahtoi tarkoittaa. – Se muistuttaa, että aina pitää olla suunnitelma A:n lisäksi suunnitelma B, vastasi Chun. Ei vain, teksti on vitsi ja tarkoittaa, että Anguó tykkää Bao-yusta. He ovat meidän porukkaamme ja seurustelevat: pitkähiuksinen nainen ja pitkä nuorukainen tuolla edessä.

Aktivistiopiskelijat lähestyivät hallintokorttelia rouva Li ja neiti Ji vanavedessä. Väkeä oli mustanaan ja iskulauseet kaikuivat: Lam ulos! Karkotuslaki helvettiin!

Lainsäädäntöneuvoston porteilla virisi kellarihuoneen kiista uudelleen. Chun halusi jäädä rakennuksen ulkopuolelle, sieppaajat taas olivat rakennuksen valtaamisen kannalla. Vain niin voitaisiin näyttää kansan voima, sieppaajat sanoivat.

Hallintokortteliin tulvi lisää mielenosoittajia, ja väkijoukon paine työnsi aktivisteja yhä lähemmäs lainsäädäntöneuvoston rakennusta. Ulkopuolelta näkyi, että alakerta oli täynnä mellakkapoliiseja. Rouva Li ja neiti Ji ajautuivat tungoksessa aivan rakennuksen ovien ja ikkunoiden eteen. Sisältä tuijotti virkavallan edustaja, joka näytti olevan johtotehtävissä. Hänellä ei ollut mellakkavarusteisiin kuuluvaa kypärää päässään, vaan kuulokkeet ja mikrofoni. Käsissään hän piti kannettavaa tietokonetta.

Rouva Li kysyi neiti Jiltä, sattuisiko tällä olemaan kynää ja paperia. Neiti Ji kaivoi repustaan muistikirjan, josta hän repäisi sivun, ja antoi sen ja kynän rouva Lille. Tämä käytti muistikirjaa alustana ja kirjoitti. Kun valmista tuli, rouva Li painoi paperin ikkunaa vasten poliisin silmien korkeudelle. Mies oli ilmeetön, kunnes rouva Li kuuli lasin vaimentaman huudon: Kaikki ulos! Poistukaa järjestyksessä!

Poliisit kulkivat takaovista, ja rakennus tyhjentyi kymmenessä minuutissa. Hallintorakennuksen ulkopuolella vallitsi hämmennys ja pelko: moni odotti poliisin hyökkäävän rakennuksen toiselta puolelta. Minuutit kuluivat eikä mitään tapahtunut. Hämmennys alkoi vaihtua voitonriemuun ja lopulta rehvakkaaseen aggressioon, jonka vallassa hajotettiin ovia ja ikkunoita. Osa mielenosoittajista tunkeutui sisälle rakennukseen. Jotkut rikkoivat seinillä olleita poliitikkojen muotokuvia ja toiset maalasivat seiniin demokratiaa vaativia graffiteja. Osa mielenosoittajista tunkeutui istuntosaliin ja istui lainsäädäntöneuvoston jäsenten paikoilla. Päätyipä seinälle myös vanha Hongkongin lippu.

Hongkongin lippu vuosina 1959-1997 (lähde: Wikipedia)

Rouva Li ja neiti Ji seurasivat tapahtumia rakennuksen ulkopuolelta. Neiti kysyi rouvalta, mitä tämä oli kirjoittanut. Rouva Li avasi rypistämänsä paperin:

Kiinalainen luojajumalatar Nŭ Kua Shih E. T. C. Wernerin kirjasta ”Myths and Legends of China” (1922) (Project Gutenberg eText 15250)

Mielenosoitusten takia Hongkongin hallitus keskeytti karkotuslakialoitteen valmistelun. Asiasta kertoi hallintojohtaja Lam. Mielenosoittajat olivat saavuttaneet ensimmäisen tavoitteensa, mutta se oli vasta alkua. Protestoijat vaativat lakialoitteen hautaamista kokonaan ja aloitteen tekijän Lamin eroa. Jätämme nyt rouva Lin, neiti Jin sekä Chunin ja muut aktivistit rakentamaan Hongkongia ja kiinalaista yhteiskuntaa. Varjelkoon heidän matkaansa Tianglong, joka kaikkinaiseen kukoistukseen erikoistuneena parantakoon myös rouva Lin kantapäät!