Kiina on upea maa – ei ongelmaton – ja kiinalaiset upeita ihmisiä, jotenkin suomalaisen oloisia, vakavia ja rauhallisia. Sain Pekingissä tekoälyherätyksen. Se kävi näin:

Illastan hotellin ravintolassa. Paikka on keskitasoa, konferenssimatkalla kun ei pröystäillä. Ystävälliset tarjoilijat ohjaavat pöytään. He sanovat kiinaksi jotain, mitä en ymmärrä. Toinen tuo ruokalistan. Maan tapaan siinä on annokset värikuvina. Tässä ravintolassa on kuvan lisäksi ruuan englanninkielinen nimi. Se on harvinaista herkkua.

Seuraavaksi käteeni isketään kännykkä. Ruudun alalaidassa on Kiinan ja Venäjän liput. Tarjoilija näyttää, että minun pitäisi puhua puhelimeen. Hänellä itsellään on toinen samanlainen.

Aiemmin minua on luultu muun muassa italialaiseksi ja kreikkalaiseksi. Ehkäpä mahorkan ja hapankaalin tuoksuinen partaveteni hämää tarjoilijaa. Sanon: ”English.”

Tarjoilijan silmät syttyvät ja hän vaihtaa käden käänteessä Venäjän lipun Union Jackiin. Kännykästä kuuluu: ”What would like to eat?” Selaan hetken ruokalistaa, kunnes löytyy hyvän näköistä. Kerron käännöslaitteelle annokseni englanninkielisen nimen. Hetimmiten laite kertaa omin sanoin, mitä olen tilaamassa ja varmistaa, että ymmärrämme toisiamme. ”Yes!”, vastaan ilahtuneena. Myös tarjoilija vaikuttaa tyytyväiseltä. Ymmärrämme koneen välityksellä toisiamme.

Tarjoilija jatkaa kysymällä, haluaisinko jotain muuta. Kerron haluavani riisiä. Sekin on okei!

– Entä muuta?

– Olut kiitos!

– Millaista olutta? Tummaa vai vaaleaa? Kylmää vai lämmintä?

Vastaan:

– Kylmää.

– Tässäkö kaikki?

– Tässä kaikki, kiitos!

Tilaus hoituu käden käänteessä konekääntäjän avulla ja tarjoilija poistuu laitteineen paikalta. Jää jotenkin kaurismäkeläinen olo.

Samaan aikaan viereisessä pöydässä venäläinen asiakas tekee tilausta. Hänkin puhuu käännöskoneelle, mutta vaikuttaa tuskastuneelta. Venäjänkielistä puhetta tulee ja kovaa. Luulen, että mies kehottaa tarjoilijaa työntämään käännösvärkin hanuriin. Tarjoilija ei hätkähdä, ja niin vain tilaus syntyy. Viiden minuutin kuluttua venäläisellä on edessään vaaleaa leipää ja jotain, mihin kastaa.

Ennen oman tilaukseni saapumista tarjoilija palaa käännöskoneen kanssa. Laite kertoo, että ruokani on hieman tulista. ”Sopiiko se?” Vastaan: ”Yes.”

Tämä oli ensimmäinen kosketukseni puheen koneelliseen kääntämiseen aidossa keskustelutilanteessa. Tiedän hyvin, että Google Translate ja muita puhetta kääntäviä ohjelmia on olemassa. Pekingiläisen ravintolan applikaatiossa on kuitenkin Googlea vahvempia tekoälyominaisuuksia – kapealla tehtäväalueella ruuan tilauksessa. Ohjelma ei pelkästään käännä puhetta, vaan myös diagnosoi asiakkaan vastausten perusteella tämän mahdollisia jatko- ja lisätoiveita. Laite hoitaa siis itsenäisesti tarjoilijan tehtävää ilman, että oikean tarjoilijan tarvitsee puuttua siihen koko ajan.

Kännykän kautta puhuminen vieressä odottavalle tarjoilijalle tuntui aluksi oudolta. Kokemus oli kuitenkin loppujen lopuksi myönteinen. Tekniikka pelasi ja sain sitä, mitä tilasin. Tarjoilijan ei tarvinnut puhua sanaakaan englantia eikä minun kiinaa. Emme kuitenkaan keskustelleet Dostojevskista.

Tämä kiinalainen käännösohjelma vaikuttaa valmiilta tuotteelta. Suomalaisten pitää kuitenkin vielä jonkin aikaa opiskella englantia tai venäjää, sillä suomenkielinen versio antaa odottaa itseään. Viekö tekoäly sitä ennen kiinalaisten tarjoilijoiden työpaikat? Google Translate ja Microsoft Translator kääntävät jo suomesta kiinaksi ja päinvastoin.

Kone lausui puheeni kiinaksi naisen äänellä. Englanninkielinen vastaus tuli toisella naisäänellä. Syntyi pieni identiteettikriisi. Olenko Tatjana?