Saman tien jätämme rehtorin hetkeksi, koska on ilmoitusasiaa: Tämä novelli, sen henkilöt ja tapahtumat ovat vailla todellisuuspohjaa. Kaikki yhtymäkohdat todellisiin henkilöihin ovat tahattomia. Novelli ilmestyy kolmessa osassa. Ja nyt reippaasti kertomukseen!
Opetusministerin auton olisi pitänyt saapua jo varttitunti sitten. Aika mateli, niin kuin se tapaa odottavalle tehdä. Pääoven lasista heijastuivat rehtorin kasvot. Parrakas mies näytti omasta mielestään vanhalta ja väsyneeltä. Hän pudisti päätään. ”Hitto tässä missään Kaamasen tiellä olla! Harrastan liikuntaa, jonkun mielestä varmaan liikaakin, ja olen paremmassa kunnossa kuin monet nuoremmat.” Näissä ajatuksissa rehtori tunnisti Akilleen kantapäänsä. Vaikka hän julkisuudessa esiintyi itseään korostamatta ja osasi ottaa muut huomioon, tunsi hän myös arvonsa. ”Olen yksityisesti ylpeä mies”, hän ajatteli. Nyt oli kuitenkin ministeriä vastassa huolestunut ja henkisesti väsynyt mies.
Vihdoin tiellä näkyi liikettä. Rakennusten välistä kaarsivat auton valot. Kuljettaja pysäytti pääoven eteen. Hetkeen ei tapahtunut mitään. Rehtori avasi hallintorakennuksen ulko-oven ja astui pakkaseen. Saman tien tuli ikävä talvitakkia. Normaalisti rehtori matkustaisi Helsinkiin kuulemaan opetusministeriön suunnitelmista. Oli merkki hyvin tärkeästä asiasta, että kerrankin ministeri oli lähtenyt liikkeelle. Rehtori tiesi odottaa huonoja uutisia. ”Mikä nyt viivyttää?” hän ihmetteli. Auton ovi avautui ensin hitaasti ja varovasti. Rehtori kuuli naisen sanovan: ”… voi vähän kestää. Soitan, kun tiedän tarkemmin milloin.” Ministeri nousi ulos autosta. Rehtorille tuli mieleen Trumpille annettu ohje: ”Älä kommentoi naisten ulkonäköä ollenkaan.” Näin oli Amerikan presidenttiä opastettu, kun tämä oli erehtynyt kehumaan ranskalaisen kollegansa puolisoa hyväkuntoiseksi. Rehtori ajatteli, että hän haluaisi sanoa odottamalleen naiselle: ”Sanat eivät riitä kertomaan”. Rehtori ja opetusministeri olivat tutustuneet toisiinsa työn kautta; heistä oli tullut ystäviä ja enemmän. Keskinäinen arvostus ja ymmärrys yhdistivät heitä. ”Tervetuloa Vaasaan ja talveen!” rehtori sanoi ja jatkoi: ”Mennään sisälle, Anne. Sinullahan ei ole takkia päällä.” Rehtori oli palavasti odottanut ministeriä, mutta samalla toivoi, että tapaaminen tapahtuisi muissa merkeissä.
”Hei Mauri!” opetusministeri sanoi. ”Kiva nähdä! On ollut jo ikävä!” Sanat kuulostivat aidoilta. ”Tarkoitatko, mitä sanot vai oletko vain kohtelias?” rehtori silti kysyi. Hänen mielestään Anne tuntui aina tarkoittavan sitä, mitä sanoi. ”Mutta voinhan vain olla herkkäuskoinen hölmö”, rehtori ajatteli. ”Pöllö! Tietenkin tarkoitan!” ministeri vastasi.
Sekä rehtori että ministeri olivat pidättyväisiä. Molemmat olivat eronneita, asuivat eri paikkakunnilla. He tapasivat vain työasioissa ja virallisissa tilanteissa. Niitä oli kuitenkin ollut viime aikoina paljon. Opetusministeriössä oli valmisteilla vuosisadan yliopistouudistus. Suomeen oli tarkoitus luoda yksi yliopisto: Suomen yliopisto. ”Hiiteen vertailu Tanskaan, jossa on sama väkimäärä ja viisi yliopistoa”, ajatteli opetusministeri. ”Kyllä Suomessakin osataan. Vips vain ja tusinasta tulee yksi! Yhteen kuin taikinapalaset. Leipojat saavat syödä jämäpalat”, ja leipojaksi ministeri itsensä tunsi.
Pari kuukautta sitten valmistuneessa opetusministeriön mietinnössä kerrottiin kuivasti: ”Suomen yliopisto kehittää suomalaisen tieteen vahvuuksia.” Kruununjalokiviä ovat syöpä- ja geenitutkimus, mutta lisäksi panostetaan laajalla rintamalla muihin luonnontieteisiin ja – mikä huomionarvoista – ihmistieteisiin. ”Pienen maan vahvuus on monipuolisessa sivistyksessä”, mietinnössä maalailtiin. Suomen yliopistossa vaalittaisiin kuin kukkaa kämmenellä kansallisesti tärkeitä aloja, kuten taloustiedettä ja suomen kieltä. Mietinnössä puhuttiin työnjaon syventämisestä eri puolilla maata sijaitsevien kampusten välillä. Totta kai mietinnössä mainittiin myös säästöt, ja alun perin juuri ne toivat opetusministeriä Vaasan. Säästöjä odotettiin yhteisestä hallinnosta ja tukipalveluista. Mietinnössä niiden esittelyä seurasi lakonisesti otsikoitu alaluku ”Yksikköjen poisvalinta”. Rehtorin mielestä poisvalinta oli paska sana.
