Saatat myös ajatella, että kyseessä on kahdesta vastakkaisesta käsitteestä koostuvaa mahdottomuus eli hienommin sanottuna oksymoron. Jos ajattelet näin, en moiti siitä.
Olen kirjoittamassa artikkeliehdotusta kestävän kehityksen kysymyksiä tarkastelevaan kansainväliseen julkaisuun. Minulta on pyydetty käsiteanalyysiä niinkin eksoottisesta aiheesta kuin talouslaskuun tähtäävistä investoinneista.
Aihe liittyy kestävän kehityksen ja vastuullisen sijoittamisen sivu-uomaan. Tuossa uomassa kierrätystä, säästämistä ja uusiutuvaa energiaa pidetään täysin riittämättöminä ekologisesti ja sosiaalisesti kestävään maailmaan. Tämän vihervasemmistolaiseksi leimatun suuntauksen tärkein vaatimus on merkittävästi vähentää tuotantoa ja kulutusta eli kutistaa taloutta. Siksi sitä sanotaan degrowth:ksi eli talouslaskuksi.
Degrowth voi pukeutua moneen asuun kuin kirpputorin asiakas. Yleisesti ottaen degrowth:ssa on kyse ympäristöajattelusta sekä kulutuksen ja rahavallan kritiikistä. Nykyistä kulutuksen tasoa pidetään kohtuuttomana ja turmiollisena. Väestö kasvaa yli äyräiden ja uusiutumattomat luonnonvarat ehtyvät. Ylikulutus aiheuttaa tuhoisia ympäristöongelmia ja monenlaista epätasa-arvoa.
Aristotelesta pidetään yhtenä ensimmäisistä degrowth-ajattelijoista. Tämä perustuu muun muassa seuraaviin rikkauden tavoittelua kritisoiviin kohtiin Politiikan ensimmäisen kirjan 9. luvussa:
[Rikkauden hankkimistaidon] päämäärä on […] rikkaus ja omaisuuden hankkiminen. Taloudenhoito sen sijaan asettaa rikkauden hankkimiselle rajan. Eihän rikkauden hankkiminen sinänsä ole taloudenhoidon tehtävä. Tällä perusteella näyttää siltä, että kaikella rikkaudella on rajansa, mutta käytännössä näemme, että on käynyt päinvastoin. Kaikki rikkautta tavoittelevat pyrkivät kartuttamaan rahavarojaan rajattomasti. (1257b28–33)
Jotkut ihmiset […] muuttavat kaikki taidot rikkauksien hankkimiseksi, ikään kuin se olisi päämäärä ja kaiken tulisi palvella sitä päämäärää (1258a13–14).
Aristoteles siis suosittaa rikkauden tavoittelun rajoittamista. Tällaisessa taloudenhoidossa ollaan samoilla linjoilla kuin degrowth-liikkeen korostamassa kulutuksen rajoittamisessa ja optimoinnissa. Sen mukaan tuotanto ja kulutus tulisi palauttaa tasolle, joka on ekologisesti, kulttuurisesti ja yhteiskunnallisesti kestävä pitkällä aikavälillä.
Mitä sitten olisivat talouslaskuun tähtäävät investoinnit ja degrowth-bisnes eli se, mistä minua on pyydetty kirjoittamaan?
Osakeyhtiölain mukaan yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin (1 § 5). Tämä ”toisin määrääminen” sisältää sen, että yhtiö voi olla myös voittoa tavoittelematon. Sote-uudistuksessa kolmannelta sektorilta eli järjestöiltä saatetaan edellyttää palvelutuotannon yhtiöittämistä. Tällä tavalla perustetut yhtiöt voisivat olla voittoa tavoittelemattomia.
Olisivatko talouslaskuun tähtäävät yritykset nimenomaan voittoa tavoittelemattomia? Se voisi tuntua luontevalta. Toisaalta voidaan huomauttaa, että kai sentään jonkun pitäisi tavoitella voittoakin. Muuten taloudellinen toimeliaisuus ja siitä koituvat verotulot romahtaisivat. Sen seurauksena hyvinvointiyhteiskunnalle saisi sanoa jäähyväiset. Muun muassa tästä syystä on degrowth-ajattelijoita kuten Tim Jacksonia ja Serge Latouchea moitittu naiiveiksi ja lyhytnäköisiksi.
Näyttää kuitenkin siltä, että myös voittoa tavoittelevat yritykset voivat eräillä ehdoilla olla degrowth-bisnestä. Keskeinen vaatimus on, että yritys edistää omalla toiminnallaan kokonaistalouden supistumista kestävälle tasolle. Siinä tarvitaan tueksi keppiä ja porkkanaa eli talouspoliittista ja lainsäädännöllistä ohjausta.
Talouslaskun ideana on siis optimoida taloudellinen toiminta ekologisesti kestävälle tasolle. Tämä edellyttää tuotannon ja kulutuksen ihannetason määrittämistä. Voi miltei kuulla Beatlesin ”Back in the U.S.S.R.”:n soivan. Silmissä siintävät viisivuotissuunnitelmat. Väitetään, että markkinatalous ei optimoidu kestävälle tasolle itsestään, ilman voimakasta valtio-ohjausta.
On avointa ja epäselvää, mikä on tuotannon ja kulutuksen kestävä taso. Se riippuu muun muassa lähtötilanteesta. Jos kuitenkin oletetaan argumentin vuoksi, että kestävän tason määrittely olisi mahdollista, miten sille voitaisiin päästä? Tässä kuvaan astuvat investoinnit.
Investoinnit ovat tärkeä talouskasvun veturi. Hallitussa talouslaskussa tuon veturin pitäisi kiihdytyksen sijaan jarruttaa. Todellisen elämän talouslaskut ovat kuitenkin olleet enemmän tai vähemmän hallitsemattomia ja epämieluisia. Ajatellaan vaikkapa Kreikkaa tai Suomea.
Jos tällä kysymyksellä kuitenkin spekuloidaan, voidaan erottaa ainakin seuraavat talouslaskubisneksen tyypit:
- Yhtiöt, jotka tähtäävät toimintansa lopettamiseen.
- Yhtiöt, jotka tähtäävät ekologisesti kestämättömän yritystoiminnan ostamiseen ja alasajoon tai uudistamiseen.
- Yhtiöt, jotka toimivat bisneksessä, jossa hyvä kasvu on mahdollista (esim. uusiutuva energia, ympäristöystävällinen teknologia, viestintä, koulutus, terveydenhoito).
- Yhtiöt, jotka tällä hetkellä tekevät ympäristön kannalta vahingollista bisnestä, mutta joilla on hyvät mahdollisuudet kehittyä paremmiksi ja kestävämmiksi toimijoiksi.
Erityisesti ensimmäisen tyypin degrowth-bisnes vaikuttaa oksymoronilta. Sitä paitsi joku voisi huomauttaa, että omaan konkurssiinsa tähtäävä yhtiö rikkoo lakia.
Muut edellä mainitut tyypit ovat ehkä järkevämmän tuntuisia – kolmas ja neljäs tyyppi jopa sovinnaisia – mutta eivät ongelmattomia. On syytä muistaa, että keskeiseksi degrowth-bisneksen kriteeriksi asetimme tämän: yritys edistää omalla toiminnallaan tuotannon ja kulutuksen supistumista kestävälle tasolle. Tämä on hyvin väljä ja monitulkintainen luonnehdinta.
Edellä esitetyn perusteella voidaan siis väittää, että kestävään kehitykseen tähtäävä hallittu talouslasku ja siihen kuuluva tuotannon ja kulutuksen optimointi edellyttäisivät investointeja yritystyyppeihin 2.-4. Eikä siinä vielä kaikki, vaan eri yhtiöiden toimenpiteet pitäisi orkestroida laskevaksi, harmoniseksi kokonaisuudeksi kuin Bachin ”Toccata ja fuuga”.
Huomioon pitää ottaa myös tällaisen talousohjauksen ei-toivotut ja mahdollisesti tuhoisat sivuvaikutukset. Niitä ovat teollisuuden purkamisesta ja talouden kutistumisesta johtuva työttömyyden kasvu sekä verokertymän ja elintason lasku.
On selvää, että talouslasku johtaa elintason laskuun. Degrowth-ajattelijoiden mukaan elintaso laskee joka tapauksessa – hallitusti tai hallitsemattomasti. Halu nostaa elintasoa on kuitenkin meihin niin vahvasti sisäänleivottu, että talouslaskun haluaminen tuntuu luonnonvastaiselta. Yhtä hyvin voisi pyytää vaihtamaan seksuaalista suuntautumista!
Degrowth-talouteen siirtymisen voidaan olettaa edellyttävän myös velkojen leikkaamista ja sitä kautta varallisuuden uusjakoa. Se onkin yksi talouslaskuliikkeen vasemmistolaisista tavoitteista.
