Minervanpöllö (athene noctua) on pieni ja pulska. Sellaisen voi nähdä istuvan esimerkiksi nimikkokaupunkinsa Ateenan iltahämärässä. Lempipaikaltaan aidantolpalta se seuraa ohi ajavaa liikennettä.
Antiikissa minervanpöllö oli viisauden, onnen ja maltillisuuden vertauskuva. Kreikkalaisessa mytologiassa sen paikka on sotataidon, tiedon ja viisauden jumalattaren Athenen olkapäällä. Tähän perustuu pöllön pitäminen viisauden ja filosofian tunnuseläimenä.
Pöllöksi sanotaan kuitenkin myös typerää ja ajattelematonta. Suomen kielessä tähän liittyvät pöljä ja pölvästi, jotka tarkoittavat samaa kuin typerä ja hölmö. Pöljä-sanan alkuperästä ei ole tietoa, mutta sana liittyy selvästi samaan sanailuun kuin pöhkö, pöhlö, pölhö ja pöllö. Pölvästi esiintyy jo vuonna 1745 Jusleniuksen sanakirjassa ja sanan levikkialue on lähinnä länsimurteissa. Huuhkajaa on länsimurteissa kutsuttu hyypiäksi ja hyypiöksi. On siksi osuvaa, että Sami Hyypiä toimi Huuhkajien eli Suomen jalkapallomaajoukkueen kapteenina.
Pöllöä on pidetty pöljänä ja pelottavana, koska se huhuilee ja sen pää pyörii oudosti. Lisäksi se nukkuu päivisin ja metsästää öisin. Siksi pöllöä on monissa kulttuureissa pidetty kuoleman enteenä.
Aikoinaan Akropolis vilisi minervanpöllöjä. Niille avautuivat kukkulan pylväiltä laajat näkymät Ateenaan, sivistyksen kehtoon. Suomenkielisen nimensä minervanpöllö on saanut Minervalta, joka oli Athenen vastine roomalaisessa jumaltarustossa. Minervanpöllö on tavattu Suomessa kaksi kertaa.
Pöllö esiintyy myös intialaisessa mytologiassa. Siellä pöllö yhdistetään Lakshmiin, joka on hindulaisten rikkauden ja hyvinvoinnin, mutta myös tiedon jumalatar.
Pöllö on Lakshmin vaahana eli kulkuväline. Hindujumalat kuvataan tavallisesti yhdessä kulkuvälineensä kanssa. Sarasvatin, taiteen, oppimisen ja viisauden jumalattaren kulkuväline on puolestaan joutsen.
Hegel kutsui filosofiaa Minervan pöllöksi ja kirjoitti siitä Oikeusfilosofian (1821) esipuheessa näin: ”Minervan pöllö lähtee lentoon vasta hämärän laskeutuessa”. Tällä Hegel tarkoitti sitä, että filosofiassa ymmärretään todellisuutta jo tapahtuneen pohjalta. Samoin ymmärretään ajan henkeä vasta, kun aikakausi lähenee loppuaan. Filosofia ei siis määrää, millainen todellisuuden pitäisi olla, vaan edustaa eräänlaista jälkiviisautta. Tällainen filosofiakäsitys eroaa klassisesta näkemyksestä, jonka mukaan filosofinen tieto on apriorista eli kokemusta edeltävää – siis pikemmin esitietoa kuin jälkiviisautta.
Siihen, että filosofinen tieto edeltää kokemusta, liittyy käsitemäärittelyn menetelmä, jota Sokrates kutsui maieutiikaksi eli lapsenpäästötaidoksi. Niin kuin kätilö päästää lapsen maailmaan, filosofi tuo päivänvaloon ja tutkimuksen kohteeksi käsitteen, joka on epämääräisessä muodossa mielen hämärissä. Johdattelemalla taitavasti keskustelukumppaniaan kysymyksillään Sokrates saa hänet oivaltamaan asioita, joita hän ei ollut aikaisemmin tiennyt, tai joita hän ei oikeastaan tiennyt tietävänsä. Tähän perustuu klassinen näkemys, jonka mukaan filosofia on jo tiedetyn mieleen palauttamista (kreik. anamneesis).
Sokraattista ajattelun kätilöintiä ja Hegelin filosofiakäsitystä yhdistää hämärä. Sokrateelle suunta on hämärästä valoon. Minervan pöllö taas lentää vasta hämärän laskeutuessa.
