Amerikkalainen oikeushistorioitsija Jennifer Nedelsky ehdottaa kumouksellista työreformia. Sen mukaan länsimaissa kaikkien työikäisten pitäisi tehdä palkkatyötä korkeintaan 30 ja vähintään 12 tuntia viikossa. Lisäksi kaikkien työikäisten pitäisi tehdä palkatonta hoivatyötä vähintään 12 ja enintään 30 tuntia viikossa. Tämä tarkoittaisi sekä palkka- että hoivatyön uusjakoa.
Ehdotus on häpeämättömän idealistinen. Enemmistön saaminen sen taakse on suomalaisella palkka- ja verotasolla mahdotonta. Pienimmät palkat eivät tahdo riittää elämiseen ja veroprogressiomme on kireää. Toisaalta työn uusjako olisi keino nostaa työllisyysaste 72 prosenttiin, jota maamme hallitus tavoittelee julkisen talouden ongelmien ratkaisemiseksi. Missään tapauksessa ehdotusta ei kannata sivuuttaa olankohautuksella. Tämän päivän realistit seisovat eilispäivän idealistien olkapäillä.
Hoivatyön pitäminen erityisesti naisille kuuluvana ilmentää ja vahvistaa kaavamaisia sukupuolirooleja. Jos naisten ja miesten vastuu hoivatyöstä jaettaisiin tasan, samalla tasoittuisivat työelämän julkilausumattomiin arvojärjestyksiin perustuvat erot sukupuolten välillä. Huolenpidosta tulisi julkisesti arvostettua. Poliitikotkin näkisivät hoivatyön todellisuuden ja ymmärtäisivät sitä paremmin. Siksi he osaisivat tehdä entistä parempia sotepäätöksiä. Myös ihmissuhteemme paranisivat.
Tällainen työreformi edellyttää sukupuolten tasa-arvoa. Tasa-arvo on kuitenkin laajempi kuin vain työelämä- ja sukupuolikysymys. Robottien ja digitalisaation odotetaan vievän palkkatyön yhä useammilta ihmisiltä. Silti erilaiselle huolenpidolle on jatkuvasti tarvetta ja tarve vain kasvaa.
On olemassa hoivaavaa ja ei-hoivaavaa huolenpitoa. Edellistä ovat esimerkiksi omien tai muiden lasten hoitaminen sekä vanhusten- ja sairaanhoito. Ei-hoivaavaa huolenpitoa ovat esimerkiksi pihatyöt ja lumen luonti.
Voitaisiinko opiskelu ja muu itsensä kehittäminen lukea ei-hoivaavaksi huolenpidoksi? Opiskeluhan lisää kykyjämme ja mahdollisuuksiamme pitää huolta muista ihmisistä ja monista asioista. Tähän viittaa Suomen yliopistolakikin, jonka mukaan yliopistojen tehtävänä on kasvattaa opiskelijoita palvelemaan isänmaata ja ihmiskuntaa. Myös ei-hoivaavan huolenpidon voidaan kuitenkin edellyttää koskevan toista ihmistä niin, että tämä saattaa tuntea, että hänestä pidetään huolta kyseisen toiminnan avulla. Opiskelu ei välttämättä täytä tätä ehtoa.
Olennaista tässä esitetyssä työreformissa on ihmissuhteiden kehittäminen. Huolenpidon antaminen ja saaminen ilmaisevat ja luovat ihmissuhteita. Ihmissuhteiden parantaminen on myös tärkeimpiä työelämän ratkaisuja.
Silti herää kriittisiä kysymyksiä. Toistuvien ja suhteellisen yksinkertaisten tehtävien jakaminen olisi helpointa. Vaativan asiantuntijatyön jakaminen on vaikeampaa. Lisäksi työn uusjako edellyttäisi merkittäviä panostuksia uudelleenkoulutukseen.
Palkka- ja hoivatyön uusjako puuttuisi voimakkaasti työmarkkinoihin. Toisaalta voidaan kysyä, missä määrin työmarkkinat ovat vapaat tälläkään hetkellä. Suomessa ammattiliittojen rooli on vahva ja työehtosopimukset ovat yleissitovia. Ammattiyhdistysliike on suhteellisen hyvin onnistunut puolustamaan vakituisessa työsuhteessa olevien asemaa. Sen sijaan pätkä- ja osa-aikatyötä tekevien sekä freelancereiden suhteen ammattiyhdistysliike näyttää neuvottomalta.
Uusjaon ongelmat eivät kuitenkaan rajoitu palkkatyöhön. Ratkaistavia kysymyksiä on myös palkattomassa hoivatyössä. Jos meidän oletetaan huolehtivan hoivavelvoitteestamme, muodostuuko esimerkiksi puhelinsoitoista ikääntyville vanhemmille tai vierailuista heidän luonaan velvollisuus vailla rakkautta ja pyyteettömyyttä? Voidaan kysyä, teemmekö hyvää, koska oikeasti välitämme, vai vain siksi, että se on velvollisuutemme.
Välittäminen ja velvollisuudentunto voivat kuitenkin kohdata. Molempia tarvitaan: välittämistä ja velvollisuutensa tekemistä. Tähän voisi joku huomauttaa, että teot ratkaisevat, eivät motiivit. Toisaalta huolenpidosta näkee nopeasti, onko se pakkopullaa vai hyväsydämistä. Palkka- ja hoivatyön uusjako sinänsä ei edellytä kansalaisilta erityisen rakastettavia motiiveja.
